Bachin sarjat kiehtovat kitaristeja kuin sokeri syksyn ampiaisia. Kuuden kielen taitajat työstävät repertuaarihimossaan jousisoitinsarjoja, luuttusarjoja, jopa kosketinsoitinsarjoja, ja aina pitää tukalasti tasapainotella kitaralle sopivuuden ja Bachille uskollisuuden välissä. Kitaristi Ismo Eskelinen on omissa Bach-tutkimuksissaan edennyt jo toiseen levyyn, mutta tukalasta tasapainottelusta ei kuulu jälkeäkään. Eskelinen soittaa Bachin musiikkia, ei sovituksia.
Olletikin Bach sävelsi niin sanotut luuttuteoksensa lautenwerkille, joka oli luutulta kuulostava cembalo, eikä Bachia olletikaan häirinnyt eri soittimille sovittaminen. Niinpä minua ei lainkaan haittaa, että Eskelinen jättää muutaman väliäänen välistä ja valikoi soitettavakseen vielä luontevampaa materiaalia kuin edelliselle Bach-levylleen. Tosiasiassa en edes huomaa sovitustyötä, koska Eskelinen osaa poimia tiheästäkin kontrapunktista olennaisen, ratkaisee sävellaji- ja rekisterikysymykset huomaamattomasti capotastolla ja vieläpä eriyttää musiikin eri linjat poikkeuksellisen selvästi. Esimerkiksi e-molli-sarjan tutussa Bourréessa napakka basso ja sidottu melodia täydentävät hupaisasti toisiaan.
Toki Bachin musiikissa riittää kitaralle mahdotontakin materiaalia, mutta Eskelinen ei hakkaa siihen päätään. Materiaalin vastus kuuluu vain c-molli-sarjan vikkelässä päätösosassa, jonka rytmi sakkailee Eskelisen huomattavasta sorminäppäryydestä huolimatta. Sen sijaan fuugat etenevät vastustamattomalla liikevoimalla, ja tyylitellyissä tanssiosissa soi luuttuperinteeseen kuuluva vapaus. Hitaiden osien soinnut Eskelinen ottaa romanttisen yksiulotteisella kitara-arpeggiolla, mutta korukuvioissa ja rytmeissä on aivan riittävästi perioditietoutta, jota Eskelinen aivan riittävästi yhdistää häpeilemättömän hempeään musiikkinautiskeluun. Juuri niin kitaralla pitääkin tehdä, muuten se ei olisi kitara.
Ilahduttava huomata, että Eskelisen edelliseen sinänsä hienoon Bach-levyyn verrattuna uutuus on vielä pykälää parempi. Kokemuksen karttuessa näyttämisen halu ja yliyrittäminen on loppunut, ja jäljelle jäänyt se mitä kitaralla oikeasti kannattaa Bachin musiikille tehdä.
Levyn lopuksi Eskelinen tarjoilee herkkupalana Wachet auf -koraalin, ja viimeistelee tyylivaikutelman. Tämä on kitaristin Bach-levy, ja sellaisena vilpitön ja tyylikäs.
J.S. Bach (sov. Ismo Eskelinen): Sarja c-molli BWV997; Sarja e-molli, BWV996; Wachet auf, ruft uns die Stimme. J.S. Bach (sov. Oscar Ghiglia): Preludi, fuuga ja allegro BWV998. - Ismo Eskelinen, kitara. (Alba, ABCD 395)
Kuuntele Uudet levyt 2.9.2016, toimittajana Kare Eskola.
