Hyppää pääsisältöön

Etusivu kysyy: Ahdistaako opintolaina?

Hallitus tavoittelee opintotuen leikkauksia ja lainaosuuden kasvattamista. Huonossa taloustilanteessa lainan takaisin maksaminen voi ahdistaa.

Opiskelijat osoittivat mieltään Helsingissä 15. kesäkuuta 2015. // Kuva: Yle / Jaani Lampinen

Hallituksen koulutusleikkaukset ja lainapainotteisuuteen siirtyminen ovat herättäneet huolta opiskelijoissa.

Muun muassa YTHS:n toteuttamasta korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta selviää, että opiskelijoiden ahdistuneisuus ja taloudelliset huolet ovat lisääntyneet.

Tätä huolta aiheuttaa muun muassa epävarma työtilanne ja pelko siitä, ettei pystykään valmistumisen jälkeen maksamaan opintolainaa takaisin.

Eikä ihme. Hallitus muuttaa opintotukijärjestelmää lainapainotteisemmaksi siten, että kotimaassa opiskeleva voi tulevaisuudessa saada opintolainaa 650 euroa kuukaudessa.

Vastapainoksi hallitus aikoo lyhentää kaikkiin korkeakouluopintoihin tarkoitettua tukiaikaa 10 kuukaudella 64 kuukaudesta 54 tukikuukauteen. Tämän lisäksi opintotukea leikataan siten, että opintorahan enimmäismäärä laskee 250,28 euroon kuukaudessa. Tämä siis pienentää tuloja jo opiskeluaikana, ja kannustaa nostamaan aikaisempaa enemmän opintolainaa.

Pelkäätkö sinä, ettet löydä töitä valmistumisen jälkeen? Ahdistaako sinua, että tulevaisuudessa tulot ovat niin pienet, ettei ole varaa lyhentää opintolainaa? Vai onko sinulla niin hyvä tilanne, ettei lainan nostaminen ole pelottava juttu?

Vastaa kyselyyn tästä