Hyppää pääsisältöön

Selena Gomez keikkatauolle paniikkikohtausten vuoksi – Suomen-konsertin kohtalo vielä epäselvä

Poppari Selena Gomez kärsii autoimmuunisairaudesta, joka on aiheuttanut laulajan mukaan myös masennusta ja paniikkikohtauksia.

Selena Gomez // Kuva: EPA/Justin Lane

Selena Gomez on päättänyt pitää taukoa kiertue-elämästä. Poptähti kertoo kärsivänsä masennuksesta ja paniikkikohtauksista. Nyt laulaja tarvitsee taukoa, jotta voisi huolehtia terveydestään. Gomezin tauosta uutisoi muun muassa The Guardian.

Gomezin mukaan masennus ja paniikkikohtaukset aiheutuvat autoimmuunisairaudesta (SLE), joka on vaivannut laulajaa jo muutaman vuoden ajan. Gomez kertoi sairaudestaan julkisesti noin vuosi sitten.

Suomessa SLE kulkee puhekielessä nimellä yleistynyt punahukka. SLE:n oireet ovat hyvin vaihtelevia, ja ne voivat kohdistua mihin kehonosaan tahansa. Yleisiä oireita ovat muun muassa kuumeilu, väsymys, nivelarkuus ja ihottuma.

Gomez on tällä hetkellä puolivälissä Revival-maailmankiertuettaan. Poppari ei kerro, kuinka kauan aikoo pidättäytyä sivussa keikkailusta.

Seuraavat keikat olisivat edessä ensi viikolla. Poppari on poistanut nettisivuiltaan ja somestaan tiedot konserttipäivistä.

Suomen-keikasta odotetaan tietoa

Gomezin maailmankiertue ulottuu myös Suomeen, kun laulajan on määrä esiintyä Helsingissä 10. lokakuuta. Konsertin järjestävä Live Nation ei ole vielä saanut tietoa siitä, miten Suomen-keikan käy.

Live Nation ei ole vielä saanut virallista varmistusta keikkatauosta Gomezin edustajilta.

- Tänä aamuna kuulimme uutiset netin kautta. Nyt odotamme artistiorganisaation vahvistusta, kertoo Live Nationin tiedottaja Maritta Kettunen.

Live Nation aikoo pitää Gomezin keikalle tulijat ajan tasalla, ja kertoa heti, kun uutta tietoa tulee.

- Varmasti päivän mittaan kuulemme jotain, ja sitten tiedotamme siitä heti somessa, Kettunen sanoo.

Jos Gomez joutuu perumaan Suomen-keikkansa, lipun ostaneet saavat rahansa takaisin.

- Se on aina käytäntömme, jos yksittäinen artisi peruu konserttinsa, Kettunen toteaa.

Lue myös:

Selena Gomez peruu Suomen-keikkansa ja koko Euroopan-kiertueensa 

Selena Gomez käynnistää Euroopan kiertueensa Suomesta

Selena Gomezin söpöstelykuva on nyt Instagramin tykätyin otos – syrjäytti Bieberin ykkössijalta