Löysin viestin palvelutaloon muuttaneen äitini muistikirjasta kun purin hänen tavaroitaan hänen nukuttua ikiuneen. Lauseet ovat alkuvuodelta 2008 kun totesimme, että dementia ja alkava Alzheimer estävät ennen niin tarmokkaan muorin, pikkulotan, lotan, kolmen sodan veteraanin yksin kodissaan pärjäämisen.
Riipaisevat sanat, itselleen kaiketi kirjattuna. Sanoma kuvastaa sitä hämmennystä, minkä muuttunut ympäristö, kaiken epäselväksi taikonut outo arki toi. Äidillä oli hyvä hoito. Hyvä kuolema, toinen käsi minun, toinen tyttären kädessä. Silitimme hiuksia, lauloimme kaikki hänen laulut. Odotimme. Ahdistusta ei ollut, rauha tuli.
Palvelutaloelämää kertyi päivä päivältä muistamattomampana yhteensä kahdeksan vuotta. Äidin muisto pysyy vaikka muistinsa meni.
Nimimerkki
"Oletkos sinä saanut mitään syödäksesi"- tytär
