Hyppää pääsisältöön

“Aikuiset ihmiset eivät viiltele itseään. Se on säälittävää!”

Näin ajatteli Mari 18-vuotiaana ja viilsi kuitenkin. Viiltely ei jäänyt nuoruuden kuohuihin, vaan hän jatkoi sitä vielä vuosia ensimmäisen kokeilun jälkeen. Marin tarina on yksi taustakertomuksista helsinkiläisen Musiikkiteatteri Kapsäkin Seepranainen-esityksessä. Miksi aikuinen nainen viiltää itseään?

Muutin omaan asuntooni 18-vuotiaana ja silloin viilsin vasempaan ranteeseeni ensimmäistä kertaa kunnon vekit. Olin kokenut elämässäni rankkoja asioita ja ollut aina vahva ja reipas tyttö. Sitten en vaan enää jaksanut omaa elämääni. Olin miettinyt viiltämistä jo aiemminkin, mutta en ollut uskaltanut, koska asuin kotona ja ajattelin että äitini näkee jäljet.

Heti ensimmäinen kerta helpotti tuskaista oloani. Erityisesti veren näkeminen.

Heti ensimmäinen kerta helpotti tuskaista oloani. Erityisesti veren näkeminen. Niinhän sitä sanotaan, että päästetään paha veri pois. Viilto oli näkyvällä paikalla ja jouduin heti selittelemään siteitä käsissäni, kun lähdin isän kanssa töihin pariksi päiväksi. Selitin, että olin nukkuessani pyörinyt ja sängyn vieressä ollut vesilasi oli mennyt rikki ja viiltänyt ranteeseeni.

Se oli ainut kerta, kun viilsin niin näkyvälle paikalle. Ymmärsin heti, että jos tätä aikoo harrastaa, niin pitää viiltää sellaiseen paikkaan, ettei se näy. Usein nuoret viiltävät näkyville paikoille, jotta heidän hätähuutonsa huomattaisiin. Minä nimenomaan halusin peittää viiltelyni.

Nuoruusvuosien jälkeen muutin pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudulle, ja sen jälkeen elämässäni alkoi parempi jakso, enkä juurikaan viillellyt itseäni. Sitten ryhdyin ihmissuhteeseen, joka oli todella hankala ja aloin viillellä taas. Mies jopa kannusti siihen sanoen: “Ei sinua kukaan tarvitse.”

Saimme kaksi lasta ja lasten myötä viiltely väheni, kun jouduin ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä. Ajattelin, että miten voin olla niin tyhmä. Ei kukaan äiti viillä itseään. Vaikea parisuhde päättyi lopulta eroon ja sen myötä viilsin aina välillä helpottaakseni pahaa oloani.

Miten voin olla niin tyhmä. Ei kukaan äiti viillä itseään.

Tämän vuoden alussa tuli vielä yksi tilanne, jolloin olin yksin kotona ja minua v****i kaikki. Olin riidellyt ex-miehen kanssa. Minulla ei ole teräviä veitsiä kotonani, joten yritin viiltää itseäni tylsällä veitsellä, mutta se jäi onneksi säälittäväksi yritykseksi. Tuli vahva tunne, että miksi taas. Ei enää tätä.

Tuli vahva tunne, että miksi taas. Ei enää tätä.

Minua olisi ehkä auttanut, jos olisin pystynyt keskittymään musiikin tekemiseen nuorempana, mutta minulla ei ollut oikein taloudellisia mahdollisuuksia mennä soittotunneille. Se voisi olla pelastus esimerkiksi 13-vuotiaalle nuorelle, että saisi vaan vaikka paukuttaa kolme neljä tuntia rumpuja päivässä ja purkaa ahdistusta sillä tavalla. Tai vaan kuunnella täysiä sellaista musiikkia, josta pitää.

Toiset saavat apua vertaisryhmistä, mutta minä en ole kokenut tarvetta mennä sellaisiin. Enemmän minua ovat auttaneet kahdenkeskiset keskustelut luotettavan henkilön kanssa. Tapasin jokin aika sitten ihmisen, jolla oli vielä rankempia kokemuksia viiltelystä kuin minulla. Keskustelu hänen kanssaan on helpottanut paljon. On hienoa, että voi kertoa näistä asioista ihmiselle, joka oikeasti ymmärtää. Ihmisethän usein sanovat, että “kyllä minä ymmärrän”. Mutta eivät ihmiset ymmärrä, jos he eivät itse ole kokeneet tällaisia asioita.

Itsekin ajattelen aina välillä, että viiltely on säälittävää ja aikuiset ihmiset eivät vaan tee niin.

Viiltäminen mielletään usein nuorten ongelmaksi. Ihmisten on vaikea ymmärtää miksi 30-vuotias nainen, jolla on lapsia, viiltää itseään. Itsekin ajattelen aina välillä, että viiltely on säälittävää ja aikuiset ihmiset eivät vaan tee niin. Mutta ei säälittely auta mitään.

Olisi tärkeää, että viiltelystä voisi keskustella avoimemmin. Että häpeän leima viiltelystä vähenisi. Kaiken kaikkiaan tuomitseva ennakkoasenne pitäisi saada pois. Nuoren ei pitäisi pelätä, että jos hän kertoo viiltelystä jollekin, niin heti soitetaan lastensuojeluviranomaisille.

Enää en koe häpeää. Miksi kenenkään pitäisi hävetä sitä, että on joskus ollut tosi paha olo?

Musiikkiteatteri Kapsäkki, Seepranainen-esitys, Veera Railio, viiltely
Kuva Musiikkiteatteri Kapsäkin Seepranainen-harjoituksista Musiikkiteatteri Kapsäkki, Seepranainen-esitys, Veera Railio, viiltely Kuva: Yle/Anu Heikkinen musiikkiteatteri kapsäkki, seepranainen, veera railio, viiltely

Musiikkiteatteri Kapsäkki: Seepranainen 8.9. - 22.9.2016