Hyppää pääsisältöön

Lahjoita muistilappu ja siihen liittyvä tarina

Kuva käsistä ja muistilaput-teksti
Kuva käsistä ja muistilaput-teksti Kuva: Marja Söderlund / Yle muistisairaus,muistisairaudet

Onko sinulla ehkä tallessa muistilappu, johon liittyy tarina, jonka haluaisit jakaa? Keräämme muistilappuja, jotka liittyvät muistisairauden kanssa elämiseen.

Lahjoita meille oma muistilappusi (huom. lappuja ei palauteta) tai kuva siitä sekä siihen mahdollisesti liittyvä tarina. Mitään liian tunnistettavia tietoja emme toki tarinaan odota, mutta kerro kuitenkin perusasiat eli Kuka? Kenelle? Mitä? Miksi?

Voit myös halutessasi lähettää muistilapun osoitteeseen olenjossain@yle.fi tai postitse osoitteeseen:
Olen jossain/ Tuula Rajavaara
PL 79
00024 Yleisradio

  • 18. Kun lähimuisti on mennyt, ei kävijöitä muista.

    Muistilappuja maailmasta, jossa ei ole lähimuistia.

    Kun lähimuisti on mennyt, ei kävijöitä muista. Kuva kertoo yksinäisyydestä ja epävarmuudesta, onko ollut oikeassa paikassa ja uskotaanko häntä. Aluksi tämä lappu nauratti niin meitä omaisia kuin hoitajiakin. Ja välillä myös Aunea itseään.

  • Hoivakodissa

    Ihmetys on suuri, kun arvasin, että äiti on täällä hoidossa.

    "Mistä sie arvasit, et mie oon täällä?"

  • "Ota äiti mukaan töihin" päivä 2019

    Hetkiä arjesta muistisairaan ihmisen kanssa.

    Ylessä on toukokuussa "Ota äiti mukaan töihin" -päivä. Me otettiin Ailin kanssa jo förskottia huhtikuussa 2019.

Olen jossain

Olen jossain: tv-dokumentti

Televisiodokumentissa Olen jossain toimittaja Tuula Rajavaara on taltioinut usean vuoden ajan elämää muistisairautta sairastavan äitinsä kanssa. Yhdessä he yrittävät keksiä ratkaisuja yhä oudommaksi muuttuvan arjen hallitsemiseksi.

Olen jossain: pienoisdokumentit

Muistisairautta sairastavan Aili Rajavaaran ja hänen tyttärensä Tuulan arkielämää taltioivat pienoisdokumentit kertovat ajanjaksosta, joka sijoittuu vuoroin kotiin ja vuoroin intervalliosastolle. Yhdessä he yrittävät keksiä ratkaisuja yhä oudommaksi muuttuvan arjen hallitsemiseksi.

  • Olen jossain: tv-dokumentti

    Muistisairautta sairastavan Ailin arki on seikkailua

    Elämä ilman lähimuistia ei ole helppoa. Toimittaja Tuula Rajavaara on taltioinut elämää muistisairautta sairastavan äitinsä kanssa. Yhdessä he yrittävät keksiä miten hallita yhä oudommaksi muuttuvaa arkea.