Hyppää pääsisältöön

Peace, Love and Undergrounding

Juha Hurme
Juha Hurme Kuva: Yle/Jyrki Valkama juha hurme

Love Recordsin viisikymppisiä on juhlittu kuluvana vuonna mukavan monenlaisin ja näkyvin menoin, mutta se varsinainen synttärilahja meille erikoisen musiikin ystäville on levy-yhtiön kaikkien sinkkujen kronologinen julkaisusarja, josta on saatu ulos kaksi pakettia eli yli 300 kappaletta perustamisvuodesta 1966 vuoden 1974 puoliväliin. Love Records oli vielä hullumpi ja villimpi yhtiö kuin luulinkaan.

Onhan näillä pikkulevyilläkin Loven taiteellinen kärki toki edustettuna: Otto Donnerin ja Kaj Chydeniuksen väkivahvuus, Blues Sectionin, Wigwamin ja Tasavallan Presidentin edistyksellisyys, Arja Saijonmaan ja Pepe Willbergin laulutaide, Pekka Strengin, Dave Lindholmin ja Juicen rockrunous, M. A. Nummisen kiero huumori sekä Baddingin ja Hurriganesin kivikova vääntö.

Yhtiön kaaosteoreettinen julkaisustrategia juhlii näillä kokoelmilla. Mikä tahansa voi seurata mitä tahansa, ja seuraakin.

Mutta sitten se muu kama. Ja sitä on paljon! Yhtiön kaaosteoreettinen julkaisustrategia juhlii näillä kokoelmilla, joissa sinkku a- ja b-puolineen seuraa vääjäämättömästi toista ulostulojärjestyksessä. Mikä tahansa voi seurata mitä tahansa, ja seuraakin.

Huh huh. Ja ihanaa!

Kreivi Pertti Ylermi Lindgrenin pornografinen revittely kappaleessa ”Kaksi kanaa” on rikollista laatua kuten oli tämä huijarina elellyt artisti itsekin. Herra Yasuichi Mizutani tapasi pari japanilaista kaveriaan Helsingissä kuumana kesänä 1971. Miekkoset päättivät juhlistaa iloista jälleennäkemistä levyttämällä singlen. Love Recordsin puhelinnumero löytyi luettelosta ja murretulla englannilla lauletut Shuzo Yamamoton nikkaroimat kömpelöntuskaiset lemmenlaulut ”Baby, Leave Me Alone” ja ”I’m Trying To Forget You” löytyvät singleltä LRS 1071.

Tulipunaisen sektorin kiinnostavinta antia näin jälkikäteen ovat salamannopeat reaktiot johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan.

Kommunistisista tuuttauksista Love tunnetaan. Tulipunaisen sektorin kiinnostavinta antia näin jälkikäteen ovat salamannopeat reaktiot johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan. Siitä vaan kiireesti biisintekoon ja levyttämään.

Kulttuurityöläinen Antero Byman kunnostautui tällä salamannopealla saralla solistina ja sanoittajana. ”Metallimiehet ja kunniatohtorin hattu” –kappaleessa hän hyökkää SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläisen kimppuun, ”Heijuli eli nykyajan linjurijenkka” kuvaa Helsingin sopimuslinja-autoliikenteen (Hejuli) korpilakkoa vappuna 1971 ja ”Politiikkaa yleisradiossa” puolustaa pakkolomautettua ”reporadio”-pomo Eino S. Repoa.

Reipas sinkku on myös SKDL:n kuoron kajauttama ”Äänestämme vaaleissa SKDL:ää”. Tämän M. A. Nummisen sävellyksen sanoitti anarkistirunoilija Jarkko Laine, myöhemmin kokoomuslaisena tunnettu tekijä. Ovelan naivistisessa ja jopa överin puhdasoppisessa teoksessa haiskahtaa salakiero piiloparodian käry.

Näitä kokoelmia saamme kiittää myös runoilija Markku Inton sykähdyttävästä hengentuotteesta ”Keitä, keitä kahvinkeitin!”, joka on ihan aidosti hauska kappale ja ryhdikäs pienlevytys.

Huh huh. Aivan mahtavaa. Mä rakastan Lovea.

Mutta eipä aikaakaan, kun ääneen pääsee Humppa-Cannon eli Vilho Kohvakka, joka esiintyi amerikkalaisen televisiosarjan pyylevän yksityisetsivän Frank Cannonin näköisolentona: ”Kuka sarjassansa ei tappiolle nyt jää – Mr. Cannon; kuka paksu jätkä on jolla välkky on pää – Mr. Cannon.”

Huh huh. Aivan mahtavaa. Mä rakastan Lovea. Kuka näitä juttuja, näiden kulttuurihistoriallista panosta ei tajua arvostaa, on nauta.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri