Masennusdiagnoosi ja lääkeresepti – nämä tuliaiset mukanaan Tero Pylkkänen lähti lääkärin vastaanotolta vuoden 2014 lopussa. Lääkäri ei ollut kiinnostunut nuoren miehen taustoista, ainoa kehoitus oli mennä kotiin parantelemaan oloa pilleripurkin kanssa. Lääkkeitä Tero ei halunnut syödä. Oli löydyttävä jokin muu keino saada oma mieli kuntoon. Syntyi ajatus vaelluksesta, jonka aikana olisi aikaa käydä läpi menneet ja tulevat.

Elin viisi vuotta aika kiireistä aikaa työelämässä. Olin esimiehenä ja tein monia asioita yhtäaikaa. Loppujen lopuksi poltin itseni niin pahasti loppuun, etten saanut itseäni sängystä ylös. En vastannut puhelimeen, en aukaissut ovea – makasin vaan.

Se oli mustaa aikaa. Häpesin tilannettani ja sitä, että olin ajautunut siihen pisteeseen. Oli vaikea pyytää apua. Ei minulla ole siitä ajasta edes kunnollisia muistikuvia.

Loppujen lopuksi muutama kaveri repi minut sängystä ylös ja patisti lääkärin juttusille. Lääkäri ei katsonut minua koko vastaanoton aikana edes silmiin. Sain masennusdiagnoosin, lääkereseptin ja kehoituksen mennä parantelemaan oloa kotiin.

Kun luin netistä ihmisten kokemuksia minulle määrätystä lääkkeestä, tajusin, etten halua aloittaa lääkitystä. Halusin parantua masennuksesta jotenkin muuten.

Olin suunnitellut pitempää vaellusta jo aiemmin ja ajatus pompsahti nyt uudelleen mieleeni. Mitä jos hyppäisin ihan kokonaan oravanpyörästä ja toteuttaisin pitkän vaelluksen nyt? Ajatus Suomen kiertämisestä kävellen alkoi tuntua toteutettavalta vaihtoehdolta.

Oli pilvinen päivä, kun lähdin liikkeelle Hangon Tulliniemestä 1.4.2015. Heitimme kaverin kanssa ylävitoset ja lähdimme omille teillemme – kaveri autolla kotiinsa, minä aivan liian painava rinkka selässä kohti tuntematonta. Mietin, että mitä hemmettiä. En tiennyt yhtään, mihin olin lähdössä.

Vaelsin ensimmäiset kolme viikkoa ihan sumussa. Olin fyysisesti todella huonossa kunnossa ja ensimmäiset puolitoista kuukautta oli todella märkää. Satoi vettä ja yöt oli tosi kylmiä. Se oli todellista luulot pois -meininkiä. Muutama yö oli niin kylmä, että jouduin pakkaamaan kamat kasaan ja jatkamaan matkaa, kun en kylmissäni saanut nukutuksi. Kun kevät alkoi edetä ja tuli kesä, osasin arvostaa lämpöä aivan eri tavalla.

Välillä olin pitkiäkin aikoja ihan yksin ilman, että pystyin edes puhumaan kenenkään kanssa puhelimessa. Olo oli välillä aika yksinäinen. Kuuntelin musiikkia tuntitolkulla ja moneen biisiin tulikin vahva suhde vaelluksen aikana. Olisin pärjännyt vaikka koko reissun ilman puhelinta, mutta ilman musiikkia en olisi reissusta selvinnyt. Musiikki auttoi yksinäisyyteen.

Kävin reissun aikana läpi kovia keskusteluja itseni kanssa. Kyllä siellä muutama kyynelkin välillä tirahti. Kaikki oli välillä melkoista epätoivoa ja sitten taas toisaalta hienoja kokemuksia ja elämyksiä.

Luonto antoi minulle matkan aikana paljon. Pääsin kokemaan sellaisia luontokokemuksia, mitä ei rahalla pysty ostamaan. Näin karhun 10 metrin päästä ja kuuntelin teltassani susilauman iltakonserttia. Vaelsin yöttömässä yössä melkein kaksi kuukautta ja näin Suomen isoimmat suot ja korkeimmat huiput. Matkan varrella oli kevään pakkasyöt ja kesän helteet. Tarvoin päiviä putkeen suolla ja kävelin valtateiden reunoja. Vaelsin erämaiden halki ja näin Suomen suosituimmat retkeilyreitit.

Matkalle mahtui paljon pieniä, mutta sitäkin hienompia asioita ja kokemuksia. Oli upea tunne tulla jollekin laavulle sateisen päivän päätteeksi ja huomata, miten taivas repeää ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Yhtä hienoa oli löytää pitkän ja raskaan vaelluspätkän jälkeen saunallinen autiokämppä. Ne olivat tilanteita, jotka olisi ollut hienoa jakaa jonkun toisen kanssa.

Masentuneena sitä on ikään kuin halvaantunut korvien välistä. On ihan lukossa, eikä tiedä, mihin lähtisi. Oli minun onneni, että pystyin hyppäämään oravanpyörästä ja irrottautumaan kaikesta. Paranemiseni lähti liikkeelle heti, kun sain tehtyä ensimmäisen päätöksen oman tulevaisuuteni suhteen. Sen jälkeen seuraavien päätösten tekeminen oli jo paljon helpompaa.

Ymmärrän, että kaikilla tilanne ei ole samanlainen kuin minulla. On erilaisia elämäntilanteita, eikä kaikilla ole halua tai mahdollisuuttakaan irrottautua kaikesta. Eikä minun ratkaisuni ole välttämättä toimiva toiselle.

Pitäisi selvittää, mistä masennus johtuu eikä pelkästään lyödä lääkereseptiä kouraan. En usko, että lääke on tarpeellinen jokaisen masennuspotilaan kohdalla. Minun ratkaisuni oli hakea apua luonnosta ja se toimi.

Reissu muutti paljon. Olen nykyään itsevarmempi ja ystävällisempi. Yksi isoimpia muutoksia, minkä tein tietoisesti, on itseni kuuntelu. Tein aiemmin päätöksiä ulkoisesta näkökulmasta. Mietin ennen paljon, mitä muut minusta ajattelevat tai miten he suhtautuvat tekemiini ratkaisuihin. Se on mielestäni sairas tapa elää ja olla. Nyt teen asioita, mitkä tuntuvat hyviltä minusta itsestäni.

Olen löytänyt aivan uuden puolen itsestäni. Se on vapauttava tunne.

Ennen vaellusta minulla oli pilke kadonnut silmäkulmasta. Halusin sen pilkkeen ja ilon takaisin. Ei tämä elämä ole niin kauhean vakavaa puuhaa. Itselle pitää pystyä nauramaan. Sillä selviää jo pitkälle.

Tero Pylkkänen paransi masennustaan vaeltamalla Suomen ympäri 192 päivää ja 4239 kilometriä. Huhtikuun alussa alkanut reissu päättyi lopulta Nuuksion Haltiaan 10. lokakuuta 2015.

Tänä syksynä Tero heitti jälleen rinkan selkäänsä ja lähti vaeltamaan. Tällä hetkellä mies vaeltaa Lapissa seuranaan kaksi Siperianhuskyä. Kokonaiskestoa reissulla on 10 viikkoa, kilometrejä vaeltajien mittariin kertyy noin 1500. Teron seikkailuja voit seurata hänen Facebook-sivultaan.

Katso lisää Teron ajatuksia hänen matkastaan Suomen ympäri:

Akuutti - elämänmakuisia tarinoita ja ajankohtaista asiaa terveydestä. Liity joukkoomme Facebookissa!