Hyppää pääsisältöön

Oravien lottovoittajat

Tervaleppälehto on kuin satumaailma, jossa kesyt oravat herkuttelevat pähkinöitä pursuavilla ruokintapaikoilla. Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen tutustui siellä kurrejen elämään.

Tunnen, kuinka jokin nykii minua lahkeesta. Käännän katseeni ja näen, kuinka tämän kesäinen orava yrittää kaivaa housujeni taskusta pähkinöitä. Vetoketju on sen verran auki, että ovela teinikurre pääsee nappaamaan itselleen yhden maapähkinän. Sitten se istahtaa viereeni napostelemaan sitä.

Makaan mahallani keskellä polkua. Vanha pariskunta ohittaa minut ja uuden kurretuttavani huvittuneina. Orava ei kavahda ohikäveleviä ihmisiä, jotka tervehtivät sitä iloisesti. Täällä ihmiset ja oravat ovat tuttuja.

orava
orava Kuva: Kimmo Ohtonen orava (laji)

Olen vierailemassa Tervaleppälehdossa, kolmen hehtaarin kokoisessa luontokeitaassa Kotkan keskustan ja Suomenlahden välissä. Tämän suositun luonnonpuiston tähtiä ovat ihmiskesyt oravat, joiden kuvat leviävät sosiaalisessa mediassa.

Syötyään pähkinän kurre jää katsomaan minua. Otan taskustani toisen ja ojennan sen sille. Pitkillä kynsillään orava nappaa voimalla herkun kädestäni. Samalla näen sivusilmällä, kuinka kaksi muuta kurrea saapuu paikalle.

Tervaleppälehdon tähtiä ovat ihmiskesyt oravat, joiden kuvat leviävät sosiaalisessa mediassa.

orava




orava
Kuva: Kimmo Ohtonen
orava (laji)

Ruokintapaikalla eläimen ehdoilla

Istun kaatuneen koivun vierellä ja asetan muutaman pähkinän puunrungolle. Minun ei tarvitse odottaa kuin hetki, kun ensimmäinen kurreteini saapuu. Nuori juoksee puunrunkoa pitkin ja nappaa pähkinän kamerani edestä. Se palaa, ja tekee saman toimenpiteen uudelleen ja uudelleen. Tämä orava vie pähkinöitä kätköihinsä. Mutta miksi? Eihän täältä ruoka lopu.

Paikalliset pitävät huolta, että metsän usealla ruokintapaikalla on runsaasti pähkinöitä joka päivä. Kurren ei siis tarvitsisi kätkeä pähkinöitä. Ehkä kyse on sen lajinomaisesta käytöksestä, sen selkärankaan iskostuneesta selviytymisvaistosta.


orava




orava
Kuva: Kimmo Ohtonen
oravat
Orava vie pähkinöitä kätköihinsä. Mutta miksi? Eihän täältä ruoka lopu.

Pähkinöitä pursuavat ruokintapaikat ovat Pohjolan ankarissa olosuhteissa elävän luonnonvaraisen oravan näkökulmasta kuin lottovoitto. Huonoina käpyvuosina voi iso osa maamme metsäoravista menehtyä talven pakkasien aikana.

Olisi tärkeää muistaa, että vaikka eläimet tottuvat meihin, ja jopa kesyyntyvät, kuten tervaleppälehdon oravat, ruokinta on edelleen luonnonasukkeja varten. Luontokuvaus, oli käytössä ruokintaa tai ei, tulisi aina tapahtua luonnonvaraisten eläinten ehdoilla, niitä kunnioittaen.


orava ja kimmo




orava ja kimmo
Kuva: Antti Ahola
Kimmo Ohtonen

Oravanpoikaset itsenäistyvät nopeasti

Minua ympäröivät tervaleppälehdon oravanuoret ovat todennäköisesti sisaruksia. Kun oravanpoikanen poistuu pesästä noin 40–45 vuorokauden ikäisenä, on sen aika huolehtia itse itsestään. Pesästä lähdettyään oravanpoikaset hakevatkin turvaa toisistaan, kun ne opettelevat elämään itsenäisesti.

Tervaleppälehdon metsässä elää useita pesiviä naaraita, joiden jälkeläisistä vain osa jää asustelemaan terveleppälehtoon. Moni tänäkin kesänä syntyneistä jättää tämän lottovoiton, niiden kotimetsän taaksensa ja lähtee etsimään uutta kotia luonnonsuojelualueen ulkopuolelta.

Evoluutio ohjaa yksilöitä toimimaan lajinsa elinvoimaisuuden parhaaksi. On kuin nuoriin olisi automatisoitu luontainen halu jättää kotiseutunsa ja löytää itselleen oma elinalue.

Vaikka olemme kaupungin keskustan vieressä, tuntuu että olemme aivan toisessa, satumaailmassa.

Ne tänä kesänä syntyneet tervaleppälehdon kurrenuoret, jotka selviävät liikenteen tuomista vaaroista ja petojen kynsiltä, kenties löytävät uuden elinalueen jostain päin Kotkaa paikallisten takapihojen tuntumasta.

Lasken hetkeksi kameran alas ja päätän vain seurailla oravien puuhia. Samalla kaikki huolet ja stressi katoavat. Kotkan oravien suosio niin paikallisten kuin someyleisön keskuudessa perustuu juuri tähän; ne ovat ilontuojia. Vaikka olemme kaupungin keskustan vieressä, tuntuu että olemme aivan toisessa, satumaailmassa. Arjen hektisyyden keskellä monet eivät ehdi viettämään aikaa luonnossa, saatikka kokemaan sitä lähietäisyydeltä oravien ympäröimänä.


orava




orava
Kuva: Kimmo Ohtonen
orava (laji)

Elämää metsässä ja taajamassa

Orava on perinteisesti ihmisarka havumetsien asukki. Tosin vuosien saatossa lukuisat oravat ovat löytäneet tiensä korvesta kaupunkien puistoihin ja lähimetsiin – joskus jopa ihmisten ullakoille. Nykyään oravat voidaan jakaa kahteen eri leiriin: metsäoraviin ja kaupunkioraviin.

Oravien pääravinto on kuusenkävyt. Niinä vuosina, kun kuusenkäpysato on heikko, monet oravat menehtyvät talven aikana. Kannat vaihtelevatkin rajusti vuodesta toiseen. Monilla kaupunkioravilla ravinnonsaanti on helpompaa, joillain yksilöillä ruoka tulee päivittäin pöytään ihmisen antaman ruokinnan kautta. Tämä kasvattaa lukuisten kaupunkioravien selviytymismahdollisuuksia, vaikka luonnossa olisi niukasti ravintoa. Kaupunkioravia ympäröi myös monet vaarat, kuten liikenne, taudit ja pedot, kuten kettu ja kanahaukka.

Oravanaaraat kasvattavat jälkikasvunsa aina yksin. Se rakentaa pallomaisen pesän puuhun tai pesä voi olla kolossa tai pöntössä. Uros häipyy omille teilleen sen jälkeen, kun paritteluvaihe on ohi. Naaraskurret tekevät reviirilleen useamman pesän, ja siirtävät poikasiaan pesästä toiseen, jotteivat petoeläimet löydä niitä.

Syksyisin kesällä syntyneet oravat lähtevät synnyinseudultaan etsimään uusia elinalueita. Tutkimuksissa on selvinnyt, että nuoret metsäoravat voivat vaeltaa jopa 15 kilometriä etsiessään uutta elinaluetta. Kaupunkioravateinien vaellukset ovat normaalisti lyhyempiä, noin kilometrin hujakoilla.

orava
orava Kuva: Kimmo Ohtonen orava (laji)

Teksti ja kuvat: Kimmo Ohtonen

Juttua varten on haastateltu Yle Radio Suomen luontoillastakin tuttua biologi Heidi Kinnusta, Turun yliopiston tutkija Vesa Selosta sekä kotkalaista luontovalokuvaaja Pekka Vainiota. Kiitos kaikille asiantuntijoille, ja Jukka Ahdille oravakuvausten avustumisessa!