Facebook irtisanoi Trending topics -listalle uutisia kuratoivat toimittajansa. Kolme päivää myöhemmin palvelu mainosti valeuutista yhtenä päivän kiinnostavimmista jutuista. Onko Facebook häviämässä sotansa valeuutisia vastaan?
Elokuun viimeisenä lauantaina yksi Facebookin jaetuimmista uutisotsikoista kertoi, että Fox News oli antanut potkut toimittajalleen – “petturi Megyn Kellylle” – koska tämä oli ilmoittanut kannattavansa Hillary Clintonia presidentiksi.
Facebookin algoritmi oli nostanut uutisen Trending Topics -listalle, joka kertoi, että “59 000 ihmistä puhuu tästä”.
59 000 ihmistä puhuu tästä. Paha vain, ettei uutinen ollut totta.
Paha vain, että Facebook antoi näin lisänäkyvyyttä uutiselle, joka ei ollut totta. Konservatiivinen tv-kanava ei ole irtisanonut suosittua toimittajaansa, eikä Megyn Kelly ole kertonut kannattavansa Clintonia.
Valeuutisen takana oli epämääräinen sivusto nimeltä Ending the Fed. Se julkaisee enimmäkseen konservatiivisilta sivustoilta sanasta sanaan kopioituja juttuja. Osa artikkeleista on muista lähteistä kopioituja valeuutisia. Sivusto ei kerro julkaisijan tai omistajan nimeä ja se on piilottanut omistajatiedot myös domain-rekistereistä.
Facebookin moka tapahtui vain kolme päivää sen jälkeen, kun palvelu oli ilmoittanut luopuvansa ammattitoimittajien kuratoimasta Trending-palstasta ja siirtyvänsä pitkälti automatisoituun fiidiin.
Aiemmin otsikoita käsitelleet journalistit nostivat esiin vain hyväksyttyjä uutislähteitä, eivät feikkisaitteja. Heillä oli myös mahdollisuus nostaa suuria, erityisen tärkeitä uutisaiheita Trending-listalle, vaikka ne eivät todellisuudessa leviäisi erityisen laajalle käyttäjien keskuudessa. He kirjoittivat otsikon alle lyhyen kuvauksen uutisen sisällöstä – nyt Trending näyttää pelkän otsikon ja lukeman, joka kuvaa aiheen suosiota.
Trending näkyy käyttäjille englanniksi vain tietyissä maissa, kuten Yhdysvalloissa. Muutoksen taustalla on myös Facebookin halu saada ominaisuus käyttöön mahdollisimman laajalle alueelle.
Facebookin vaikea suhde (vale)uutisiin
Facebookin valeuutismoka on kiinnostava monestakin syystä.
Ensinnäkin Facebook julisti tammikuussa 2015 sodan feikkiuutisia vastaan. Yhtiö alkoi muun muassa tarjota käyttäjille mahdollisuutta raportoida feikkiuutisista, jolloin algoritmi oppisi tunnistamaan niitä paremmin ja lopettamaan niiden tarjoamisen. Ominaisuutta ei ole toistaiseksi tarjolla Suomessa, joten suomalaisia valeuutisia ei pysty ilmoittamaan Facebookille.
Suomalaisia valeuutisia ei pysty ilmoittamaan Facebookille.
Toinen kiinnostava debatti on käyty juuri Trending-palstan otsikkovalintojen ympärillä. Gizmodo julkaisi toukokuussa Facebookissa toimittajana työskennelleen henkilön haastattelun. Sen seurauksena uutisotsikoita kuratoivaa tiimiä epäiltiin arvoiltaan liberaalien artikkelien nostamisesta konservatiivisten kustannuksella. Väitteet herättivät laajaa keskustelua ja kritiikkiä, mistä syystä Facebook käynnisti aiheesta sisäisen tutkimuksen. Siinä ei ilmaantunut todisteita liberaaleista painotuksista, mutta syytökset olivat silti osasyy tiimin potkuihin.
Algoritmi ei riehunut sittenkään yksin
Kolmas pointti liittyy salamyhkäisiin algoritmeihin. Lukuisat tiedotusvälineet, muun muassa Washington Post, Verge, Guardian ja Iltalehti, ovat uutisoineet valeuutisesta pelkästään algoritmin syynä.
Facebook kuitenkin vakuuttaa, että Trending-otsikoiden parissa työskentelee yhä ihmisiä, jotka vastaavat siitä, että “aihe on sidoksissa ajankohtaiseen tapahtumaan todellisessa maailmassa” – mitä se ei tässä tapauksessa ollut.
Facebookin Pohjoismaiden PR-henkilön kertoo sähköpostissaan Valheenpaljastajalle, että uusi tiimi antoi valeuutiselle puumerkkinsä ennen kuin se nousi Trending-listalle.
Nykyisessä tiimissä ei ole toimittajia. Tiimiläiset seurasivat saamaansa ohjeistusta, jonka mukaan aihe oli hyväksyttävä, koska se oli saanut "relevantin määrän artikkeleita ja postauksia", kuten Facebookin edustaja asian muotoilee sähköpostissaan.
Valeuutinen oli siis kyllä algoritmin löytämä, mutta se sai myös ihmisten hyväksynnän. Mutta jos ihmiset eivät katso muuta kuin numeroita, he ovat vain huonosti opetetun algoritmin lakeijoita.
Miten algoritmille opetetaan journalismia?
Keskustelu erilaisten suosittelualgoritmien vaikutuksesta ihmisten mediankulutukseen on vasta alussa.
Ei ole olemassa neutraalia algoritmia. Niitä suunnittelevat ihmiset, joilla on tiedostettuja tai tiedostamattomia näkemyksiä ja ennakkoluuloja. Olisiko parempi, jos ainakin uutisia suosittelevien algoritmien suunnittelussa olisi mukana journalisteja, jotka noudattavat alan yleisesti hyväksyttyjä eettisiä sääntöjä?
Jos ihmiset eivät katso muuta kuin numeroita, he ovat vain huonosti opetetun algoritmin lakeijoita.
Facebook saisi myös palkata muutaman faktantarkistajan – he voisivat siivota ilmiselvät valeuutissivustot pois suositelluista linkeistä. He voisivat tehdä tämän läpinäkyvästi ja kertoa selkeästi, mitkä sivustot on poistettu ja miksi. Tämä olisi uutta salailevasta linjastaan tunnetulle yhtiölle.
Mark Zuckerberg on toistuvasti sanonut, ettei hän halua Facebookista mediayhtiötä. Se on kuitenkin jo nyt maailman suurin uutisten jakelija. Tuoreehkon tutkimuksen mukaan esimerkiksi liki puolet amerikkalaisista kuluttaa uutisia Facebookissa. Se, miten Facebook näitä uutisia valikoi ja tarjoilee käyttäjilleen, ei ole merkityksetöntä.
Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa joka toinen viikko. Lähetä vinkki: valheenpaljastaja@gmail.com.
Muokattu 11.1.2017: Lisätty asiasana ja siirretty Yle Oppiminen alle.
Muokattu 11.3.2019: Kommentointi on päättynyt.