”Kului lähes viisi vuotta siitä, kun aloin suunnitella radiofoniaa siihen hetkeen, kun teos oli valmis.” Säveltäjä Maija Hynninen kertoo ajanjaksosta, jolloin Aina on tänään Ylen tilausteos syntyi ja joka oli hänen elämänsä dramaattisin. Tällä hetkellä Hynninen valmistelee Kaliforniassa Berkeleyn yliopistossa tohtorintutkintoa.
Radiofonia Aina on tänään (2015) oli pitkä sävellysprosessi. Valmistelut radiofoniaa varten alkoivat jo 2011, mutta työ lähti varsinaisesti liikkeelle vuotta myöhemmin kun tilasin teosta varten runoja Vilja-Tuulia Huotariselta. Suunnitelmissa oli kaksikielinen teos, joista toiseksi kieleksi varmistui ranska, kun tapasin runoilija Elke de Rijcken Pariisissa 2013. Sävelsin teosta varten kamariyhtyeteoksen New Holland (2013) sekä teoksen lauluäänelle ja elektroniikalle Siempre Es Hoy (2015). Sähkösellosaundeihin olin tutustunut jo 2011 työstäessäni toista teosta Juho Laitisen kanssa. Soittimen jännittävät sointimahdollisuudet inspiroivat ja päätin ottaa sen mukaan radiofoniaan.
Näihin vuosiin mahtuu paljon elämää. Kahden lapsen syntymä, jatko-opinnot ulkomailla, äärimmäistä onnea ja huolta. Tämä teos kokoaa myös säveltäjyyteni lankoja yhteen. Niin kuin elämässäkin: "Pienessä tilassa niin suuri vapaus, Suuressa vain lentämisen pakko" (Huotarinen, Saari) niin myös teoksessa asetuin tilaan, jossa piti oppia lentämään.
Matka kauas ja lähelle
Radiofonian työnimi oli pitkään Matka kauas ja lähelle. Tilaamani runot, Huotarisen Saari-kokoelma ja Rijcken Siempre Es Hoy kertoivat ja kuvailivat kahta toisilleen vastakkaista tilaa. Huotarinen kirjoitti runot Jurmon saarella vuokraamassaan pienessä kirjoitusmökissä. Runot sijoittuvat saarelle ja ovat samalla hyvin henkilökohtaisia. “Kun merellä tuulee, pysyykö saari paikoillaan?” on yksi Huotarisen kokoelman aforistisista runoista. Näin saaren voi kuvitella olevan samalla myös ihminen itse, joka voi antautua tuulten vietäväksi tai pysyä vankasti omilla juurillaan.
Rijcken runot sijoittuvat lentokenttätilaan, minkä “Viiltävässä kylmyydessä [on] teilattujen kiintymysten pääteasema” (käännös Auli Särkiö). Lentokenttä on persoonaton tila, jonka läpi tuhannet ihmiset kulkevat päästäkseen täysin eri puolille maapalloa. Edellinen paikka jätetään taakse nopeasti lentokoneen riuhtaistessa matkustajat liikkeelle kohti tuntematonta.
Teokseni rakentuu Huotarisen ja Rijcken runojen piirtämälle hennon sirpalemaiselle polulle, jossa kerrotaan moniulotteinen tarina päätöksen ja irtautumisen hetkestä. Miten tähän hetkeen on päästy, mitä siinä tapahtuu ja miten siitä edetään, jää kuulijan tulkittavaksi.
Aina on tänään
Teokseni alkaa Huotarisen runolla: “Kaikki päivät alkavat yhdestä päivästä. Kun kuljen, puristan kiveä kädessäni. Sanoista saari, saaresta rajat”. Runo on monitasoinen. Lohdullista on, että jokainen päivä, jokainen hetki voi olla se hetki, joka aloittaa suunnan kohti muutosta.
Lokakuussa 2014, kun olimme juuri työstämässä Huotarisen runoja keittiössämme näyttelijöitten Jussi Lehtonen ja Noora Dadu kanssa, tyttäreni Aune 7 kk sai ensimmäisen epilepsiakohtauksensa. Sairaalassa selvisi välittömästi, kuinka vaarallisesta taudista on kyse, kun se alkaa näin pienellä vauvalla. Runojen työstö ja tämän viheliäisen taudin kanssa kamppailu kietoutuivat ajallisesti yhteen. Huotarisen runot alkoivat saada yhä syvempiä merkityksiä elämässäni nimeomaan valinnan, muutoksen ja toivon suhteen. Jokainen uusi päivä ja hetki siinä päivässä toi Aunelle mahdollisuuden kohtauksettomasta tulevaisuudesta, mikä lopulta toteutui. Elin vahvasti jokaisessa hetkessä. Ainoa todellisuus on tänään – aina on tänään.
Rijcken lentokenttätilaan sijoittuvat runot tutkivat todellisuutta erilaisin silmin kuin Huotarisen. Kokoelman nimi Siempre Es Hoy – Aina on tänään viittaa mielestäni siihen, miten jokainen päivä on lentokentällä samanlainen. Ihmisjoukot kulkevat tämän neonvaloissa kylpevän kalpean ja persoonattoman tilan läpi päästäkseen jonnekin aivan muualle. Kuitenkin, vaikka jokainen päivä on lentokentällä samanlainen, jokainen uusi matka on yhtä äkillinen kuin lähtevän lentokoneen nousukiito. Kuitenkin, jokaisesta henkilökohtaisesta matkasta tulee yksilöllinen, lähtö ja muutos saavat näissä tyyliltään aika dramaattisissa runoissa persoonallisen ja haikean sisällön.
Teoksia teoksessa
Ennen kuin tilaamani runot ehtivät valmistua aloin työskennellä radiofoniaa varten suunnittelemieni akustisten teosten parissa. Halusin säveltää kamariyhtyeteoksen, josta voisin ottaa fragmentteja radiofoniaan tekstien lomaan ja taustalle.
Täydellinen tilaisuus säveltää kamariyhtyeteos ilmaantuikin kesällä 2013. Pietarin Pro Arte -säätiö tilasi minulta teoksen nykymusiikkiin erikoistuneelle pietarilaiselle yhtyeelle eNsemble. Tilaukseen liittyi jännittävä yksityiskohta: teoksen piti liittyä arkkitehtuuriin, paikkaan tai rakennukseen Pietarissa. Sävellystilaukseen sisältyi muutaman päivän matka Pietariin, jonka teimme perheeni kanssa loppukesästä 2013. Yritin etsiä sopivaa kohdetta uhkeitten ja mahtipontisten rakennusten lomasta. Lopulta etsimäni rakennus löytyikin aivan sattumalta Pietarin lounaisosasta. Vanerilevyt ikkuna-aukoissaan New Holland -niminen valtava kolmionmuotoinen punatiilinen rakennuskompleksi henki kutsuvaa ja salaperäistä tunnelmaa.
Olimme juuri tulleet Pariisista, jossa opiskelin IRCAM-keskuksessa elektroakustista musiikkia. Vielä suurkaupungin tunnelmissa siirryin aivan vastakkaisiin tunnelmiin Saaren kartanoon Koneen säätiön residenssiin. Kartano sijaitsee Mynämäen kupeessa meren lahdella peltojen ja metsien ympäröimänä. Työrauha siellä on rikkomaton. Aloin suunnata määrätietoisesti kaikkea keskittymiskykyäni uuden kamariyhtyeteoksen tekoon. Hitaasti liikkeelle lähtenyt työ eteni toisen residenssikuukauden aikana ripeästi ja uusi teos valmistui kuin valmistuikin deadlineen, marraskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä. Sen kantaesitti eNsemble Fedor Lednevin johdolla Eremitasin teatterissa Pietarissa. Keräsin Suomessa ystävistäni ja ystävien ystävistä kamariyhtyeen, joka nauhoitti teoksen radiofoniaa varten József Hársin johdolla.
Elke de Rijcke lähetti syksyllä 2013 laajan 50-sivuisen ranskankielisen runokokoelmansa, jota lähdin sanakirjan kanssa hitaasti tutkimaan. Tiesin, ettei näin pitkää tekstiä voisi sisällyttää radiofoniaan, joten päätin säveltää yhden runoista lauluksi ja käyttää kahta kokoelman yhdeksästä runosta puhuttuina teksteinä teoksessa. Sävelsin Siempre Es Hoy -teoksen naisäänelle ja elektroniikalle Rijcken kokoelman seitsemänteen runotekstiin, jossa “On ilta kuumaa tuulta hyväilee kasvoja, hiukset kohoilevat mutta ruumiini pysyy liikkumattomana” (käännös Auli Särkiö). Minulle runo toi mieleen Pariisin kuuman kevätillan ja suurkaupungin salaperäisesti kutsuvan sykkeen.
Radiofonian teko oli viivästynyt hiukan lisää tyttäreni Aunen terveydentilan takia. Epilepsiasta selvittyään hän joutui vielä kalloleikkaukseen alkukeväästä 2015. Asiat alkoivat kuitenkin muuttua valoisampaan suuntaan melkein välittömästi leikkauksen jälkeen, jolloin pystyin taas jatkamaan työskentelyä. Otin yhteyttä sellisti Juho Laitiseen, jonka kanssa teimme pari improvisointisessiota sähkösellolla Sibelius-Akatemian musiikkiteknologiaosaston studioilla. Muokkasin näistä saundeista hiukan rosoisempaa äänimaisemaa radiofoniaan.
Ranskankielinen teksti vaati mielestäni natiivin ranskankielisen laulajan tulkinnan. Otin yhteyttä keväällä 2015 ystävääni mezzosopraano Fabienne Séveillaciin, jonka luokse Stuttgartiin Schloss Solitude -residenssiin lähdin juhannuksen aikoihin yhden mikrofonin ja äänikortin kanssa nauhoittamaan teosta. Nauhoitimme teoksen lauluosuuden, jota käyttämällä pystyin rakentamaan itsenäisesti teoksen live-elektroniikkaosuuden. Suomessa lyömäsoittaja Petteri Kippon kanssa nauhoittamani lyömäsoitinäänet ja Séveillacin kanssa nauhoittamani äänimateriaali kietoutui yhteen teoksen nauhaosuuksissa.
Kaksi muuta valitsemaani Rijcken runoa ovat tunnelmiltaan vastakkaisia. Ensimmäisessä lentokenttä on hyytävän eroikävän näyttämö: “Jokaisen ennen nestemäisen sanan päällä huohottaa paksu jääkerros” (käännös Auli Särkiö). Toisessa lentokoneen siipi tempaisee matkustajat aggressiivisesti mukaansa. Ero on dramaattinen ja ennakoimaton. Näyttelijä Davide Giovanzanan pehmeä, mutta dramaattisiin tehoihin muuntuva ääni sopi mielestäni täydellisesti näitten runojen tulkiksi.
Kolme kuukautta studiolla
Kirjoitin kalenteriin radiofonialle deadlinen joulukuun 22. vuonna 2015. Oli lokakuun ensimmäinen viikko ja saavuin musiikkiteknologiaosaston studiolle kaiken nauhoittamani materiaalin kanssa. Siitä alkoi kolmen kuukauden urakka radiofonian kokoamisen parissa. Työpäivät olivat uuvuttavan tavanomaisesti lähes jokaisena arkipäivänä klo 10–15 pienen lounastauon kera.
Viikonloppuisin muokkasin äänimateriaalia omalla tietokoneellani. Ensin kehittelin ja ihmettelin teoksen muotoa: miten tästä kaikesta materiaalista edes saisi mitään koherenttia aikaiseksi? Sitten päätin pysytellä alkuperäisessä aavistuksessani ja luoda muotokaarroksen, joka seuraisi Huotarisen runokokoelman kaarrosta. Työskentely näyttelijöitten Lehtonen ja Dadu kanssa sai minut ymmärtämään syvemmin Huotarisen runojen merkityksiä. Teokseni muoto rakentuu kolmesta suuremmasta jaksosta: I Eristäytyminen, jääkuori; II Etsiminen; III Muuntuminen, jääkuoren hileytyminen; IV Johtopäätös, vapautuminen. Niin kuin yleensä teen, myös tämän teoksen kaarros rakentuu kultaisen leikkauksen tarjoamille aikasuhteille. Aloin hitaasti siirrellä äänittämääni ja muokkaamaani materiaalia muodostamieni muotorakenteitten sisälle.
Huomasin nauttivani studiotyöstä suunnattomasti. Tietysti siinä oli omat tuskansa ja paineensa, mutta suurimmaksi osaksi uppouduin työhön ja unohdin kaiken muun. Pääsin soittamaan teoksen fragmentteja satunnaisesti studioon piipahtaneille ystävilleni, joilta sain arvokasta palautetta. Valintoja, päätöksiä ja pikkutarkkaa näpertelyä – sitähän säveltäminen on. Erityisesti valinnat ovat minulle joskus vaikeita, mutta kun pääsen vauhtiin ja uskallan myös tehdä virheitä, työskentely on äärimmäisen inspiroivaa. Niin kävi myös radiofonian kanssa. Pääsin erinomaiseen työvauhtiin ja teos valmistui jopa kokonaista kaksi päivää ennen kaavailtua deadlinea. Joulun välipäivinä studioon tuli kanssani Anders Pohjola, jonka kanssa miksasimme valmiin teoksen parissa päivässä. Sijoitimme eri äänimateriaalin erilaisten kaikujen avulla eri tiloihin ja korjasimme sointiväriä kohdilleen.
Kului lähes viisi vuotta siitä, kun aloin suunnitella radiofoniaa tähän hetkeen, kun se on valmis esitettäväksi. Aina on tänään vetää säveltäjyyteni vuoden 2015 loppuun asti ulottuvia lankoja yhteen tuoden esille intohimoni tekstin työstöön ja akustiseen sekä elektroakustiseen musiikkiin. Se peilaa myös elämäni dramaattisimpia aikoja lapsen sairastuessa vakavasti. Vuonna 2016 lähdimme koko perhe uudelle seikkailulle Kaliforniaan. Teen tällä hetkellä tohtoriopintoja University of California Berkeleyssä.
Maija Hynninen
