Hyppää pääsisältöön

Tiedämme mitä haet Googlessa – testaa tunnistatko kuukauden hakujen perusteella

Hakusi




Kaikki verkkoon julkaisevat haluavat, että heidän juttunsa löydetään. Googlen hakulistausten kärkipaikat saavat suurimmat yleisöt. Hakukoneoptimoinnin tarkoituksena on nostaa sivustoa hakutuloksissa. Optimoinnissa puolestaan auttaa hakutermien tunteminen. Hakutulosten rinnalla näkyy myös mainoksia, joissa jyrää Suomessakin iso raha.

Suosittujen hakutermien ajankohta on usein arvattava, mutta ihmetyksen aiheita on ammattilaisillakin:

Miksi juuri lokakuussa etsitään mokkapalareseptiä?

– Sitä olen aina ihmetellyt, jotain kummallista siinä on. En ole keksinyt muuta selitystä kuin hiilarihimon pimeän aikaan, Ylen löydettävyysasiantuntija Sami Mattila sanoo.

Mattila on erikoistunut hakukoneoptimointiin ja koostanut Hakusi-pelin taustalla olevat Googlen hakutermien kuukausilistat.

Näin kuukausilistat on koostettu

  • Ylen löydettävyysasiantuntija Sami Mattila on valinnut satoja suosituimpia sanoja Ylen sivustojen liikenteestä ja syöttänyt niitä Googlen tarjoamaan tietokantaan (Google Adwords - avainsanojen suunnittelija).
  • Kyseessä siis eivät ole Googlen kuukauden haetuimmat sanat, vaan Mattilan oma analyysi termeistä, joilla tehdään poikkeuksellisen paljon hakuja tietyn kuukauden aikana, vuodesta toiseen.
  • Yksittäiset hakupiikit on poistettu.

Reseptit, festarit ja uudet kasvot

Haetuimpien listoilla korostuvat tapahtumat, kausiruoat ja juhlapäivät, mutta esimerkiksi politiikkaan liittyviä hakuja tehdään vaaleja lukuunottamatta verrattain vähän.

– Ellei sitten politiikan asia liity henkilöön, joka on myrskyn silmässä tai yleisölle uusi, Mattila kertoo.

Myös TV-näyttelijöistä ja jääkiekkoilijoista haetaan eniten uusia Putous-nimiä tai NHL:n tulokkaita.

Optimoinnilla ylemmäs hakutuloksissa

Erilaisia hakutermejä tutkimalla voi parantaa oman verkkosisällön löydettävyyttä. Hakukoneoptimointia tehdään nykyään kaikilla toimialoilla, etenkin niillä, joiden bisnes on verkossa tai mainonta ei tepsi.

Jopa puolet käyttäjistä ei erota, onko Googlen hakutulos maksettu mainos.

Esimerkiksi mediataloissa mietitään Googlen löydettävyyden kannalta niin tekniikkapäivityksiä, sisältöjen sijoittelua kuin sivustojen ulkoista linkitystäkin. Tähän tarvitaan löydettävyysasiantuntijoita.

– Teen eri Ylen toimituksille analyysejä hakutermeistä. Esimerkiksi luontotoimitukselle teen analyysejä, mitkä eläimet kiinnostavat missäkin vaiheessa vuotta, Mattila kertoo.

Tuleva hakusi on ennustettavissa

Sami Mattila myös tarkasteli jääkiekon MM-kisojen alla, mitä hakutermejä käytettiin edellisenä vuonna kisoihin liittyen. Näin varmistettiin, että Ylen kiekkosivut löytyvät yleisillä hakutermeillä.

– Pyrimme siis ennustamaan miten suomalaiset käyttäytyvät tulevassa tapahtumassa, Mattila kertoo.

Hakukoneoptimoinnissa kikat eivät toimi.

Avainsanan on hyvä löytyä artikkelin otsikosta. Sisältöjä ei suoraan tehdä Googlea varten, mutta termilistoja voi käyttää juttuaiheiden kehittämisessä tai juttujen julkaisuajankohdan suunnittelussa.

Samoin kertoo Helsingin Sanomien ja Sanoman kauppapaikkojen hakukoneasiantuntija Ari Joutsi.

– Toimituksen päässä ei mietitä asioita Googlen kannalta, siellä mietitään mikä lukijoita kiinnostaa, Joutsi sanoo.

Ainutlaatuista, jäsenneltyä sisältöä

Joutsi korostaa, että hakukoneoptimoinnissa eivät kikat toimi. Googlen monimutkainen algoritmi nostaa hakutulosten kärkeen sitä, mitä käyttäjät etsivät ja arvostavat. Algoritmin tarkan logiikan tuntee vain Google itse.

Ari Joutsin mukaan Googlen algoritmi suosii ainutlaatuista ja jäsenneltyä sisältöä, johon johtaa oikeita linkkejä. Hakutuloksissa menestyvät esimerkiksi nopeasti latautuvat sivut, koska käyttäjät haluavat käyttää nopeita sivuja mielummin kuin hitaita.

Hakukoneoptimoinnin myönteinen puoli onkin, että yritykset pyrkivät ymmärtämään kuluttajaa.

Google hakusanoja
Google hakusanoja Kuva: Yle/Annukka Palmén-Väisänen Google,hakukone,hakukoneoptimointi,hakusanat,Hakusanamainonta

Puolet ei erota mainosta ja hakutulosta

Molemmat asiantuntijat ovat huolestuneita siitä, että kuluttaja ei usein erota mikä osa hakutuloksista on mainontaa.

– Jopa puolet käyttäjistä ei erota, onko Googlen hakutulos maksettu mainos vai joku muu hakutulos. Se on yllättävän iso lukema. Lukija erottaa kyllä Iltalehdestä mainoksen, mutta ei Googlesta, Ylen Mattila sanoo.

Yhden firman maailmanjärjestys

Mattilan mukaan suomalaisten on hyvä ymmärtää, että hakukoneisiin ja hakukoneoptimointiin liittyy usein kaupallinen intressi. Useimmat sivustot pyrkivät myymään tuotteita, palveluita tai asiantuntijuutta.

Ensimmäisenä hakutulokseen ilmestyvä yritys ei välttämättä ole alansa suurin tai arvostetuin.

Hakutulos ei ole mikään luonnonlaki, vaan Googlen algoritmin tarjoama järjestys.

– Tämä yksi firma kertoo meille järjestyksen, ensimmäisenä hakutulokseen ilmestyvä yritys ei siis välttämättä ole alansa suurin tai arvostetuin, Mattila muistuttaa.

Hyvä näkyvyys rahalla?

Sanoman Joutsi ei kuitenkaan usko, että Googlella olisi varaa suosia joitain toimijoita ja syrjiä toisia. Hakutulosta ei pitäisi voida ostaa rahalla.

– Jos Google ei pitäisi hakuja laadukkaina ja puolueettomina, käyttäjät äänestäisivät jaloillaan aika äkkiä. En usko, että Google ikinä tulisi tekemään sellaista. Se romahduttaisi yhtiön arvon, Joutsi sanoo.

Hän muistuttaa vuosituhannen vaihteen suositusta hakukoneesta Altavistasta. Kun sen toimivuus heikkeni, käyttäjät katosivat hetkessä.

Näin toimii hakukonemainostaja

  • Google-mainostaja ostaa erilaisia avainsanoja huutokaupassa. Esim. Yhdysvalloissa haluttujen sanojen hinta nousee korkeaksikin.
  • Hyvä avainsana on mahdollisimman tarkka, yksinkertaisimmillaan jonkin kodinkoneen tarkka merkki ja malli.
  • Avainsanoille luodaan mainos, joka näkyy hakutulosten rinnalla.
  • Mainoksen voi kohdentaa esimerkiksi vain verkkokaupan uusille kävijöille tai käyttäjille, jotka ovat kymmenen kilometrin säteellä tietystä osoitteesta.
  • Mainostaja maksaa jokaisesta mainoslinkin klikkauksesta Googlelle – Suomessa tällä hetkellä noin 20–30 senttiä klikistä.

Suomessakin Googlelle kymppitonneja kuussa

Hakukonemainostaja haluaa osua tiettyjä avainsanoja etsiviin käyttäjiin.

– Siellä [Googlen mainosohjelmassa] on hirveästi palikoita miten, missä ja milloin ne mainokset näkyvät, verkkobisneksen konsultti Hannu Hokkanen Arvo Partnerista kertoo.

Kynnys tehdä mainos on matala pienyrityksillekin. Hokkanen kertoo, että vaikka Google on sanonut pienten yritysten olevan mainonnassa samalla viivalla jättien kanssa, käytännössä tilanne on toinen.

– Isolla budjetilla pystytään ajaamaan pienten yli. Jos laitat tarpeeksi rahaa, kyllä Google susta tykkää, Hokkanen sanoo.

Google-mainonnan asiantuntija Hokkanen arvioi, että iso suomalainen verkkokauppa käyttää hakusanamainontaan kuukaudessa peräti 40 000 – 50 000 euroa.

– Esimerkiksi Verkkokauppa.com mainostaa melkein jokaisella hakusanalla Sodastreamista Samsungin TV:seen, Hokkanen vertaa.

Googlessa mainonta hämärtyy

Vaikka Hokkanen on juuri kertonut, että iso raha jyrää, ei hänestä kuluttajan tarvitse tunnistaa hakukoneen mainosta mainokseksi.

– En näe ongelmana sitä, erottaako käyttäjä mainosta hakutuloksesta. Jos hakutulos on tehty hyvin, senhän pitäisi palvella kuluttajaa paremmin, Hokkanen väittää.

Yleensä on nähty tarpeelliseksi, että kuluttaja pystyy itse puntaroimaan viestin kaupallista intressiä. Esimerkiksi journalistinen artikkeli ja mainos pitää erottaa aina toisistaan selkeästi.

Tehtävä: Kokeile eri hakukoneita

Testaa samoja hakusanoja eri hakukoneissa.

Google ei ole ainoa hakukone, vaikka se suurin onkin. Muita hakukoneita:

  • Microsoftin Bing, aiemmin MSN-portaalin hakukone. Toimii myös suomeksi.
  • DuckDuckGo on hakukone, joka painottaa yksityisyyttä, eikä kerää dataa käyttäjiltä.
  • Wolfram Alpha on erilainen haku- ja vastauskone, jolle voi esittää myös kysymyslauseita. Esittää vastaukset mm. numeroina tai taulukkoina.

Miten hakutulokset eroavat toisistaan? Tarkkaile myös mainoksia eri hakukoneiden tuloksissa.


Tehtävä: Tutki hakutuloksiasi

  • Tee Google-haku ja laske montako mainosta tulee hakutuloksiin.
  • Kokeile erilaisia hakusanoja, kodinkoneiden nimiä, kokeile myös eri taivutusmuotoja.

Vaihteleeko mainosten lukumäärä riippuen siitä, mitä haet?

Hakukoneen mainostuloksia.
Hakukoneen mainostuloksia. Kuva: Yle Google,hakukone,verkkopalvelut,verkkokauppa,hakukoneoptimointi

Testaa arvaatko haetuimmat asiat

Kokeile, arvaatko mitä haettiin Suomessa vuonna 2015.

Kuka oli haetuin henkilö Suomessa vuonna 2015?

Mikä oli haetuin ruoka-aine Yhdysvalloissa vuonna 2015?

Mikä oli haetuin neuvo Suomessa 2015?


Montako meni oikein? Googlen hakutulosten listoja voi tutkailla Trends-sivuilla.

Haluatko lisää vinkkejä oppimiseen ja elämäntaitoihin? Liity Yle Oppimisen Facebook-ryhmään!

Kommentit
  • Valheenpaljastaja: Miten keskustella rokotteista kriitikon tai vastustajan kanssa?

    Rokote-epäröinti kasvaa myös Suomessa.

    Radikaaleimpien rokotevastaisten porukka on pieni, mutta hyvin äänekäs. Heidän päätään on vaikea kääntää latomalla faktoja pöytään. Rokote-epäröijien määrä on paljon suurempi, ja heidän huoliinsa on syytä suhtautua vakavasti ja empaattisesti. Näin keskustelet rokotteista läheisesi kanssa, joka epäröi niiden ottamista.

  • Oletko Valheenpaljastaja? - Testaa mediataitojasi Yle Oppimisen testissä

    Verkossa valheet leviävät kuin kulovalkea.

    Verkossa leviää totuuden lisäksi myös paljon harhaanjohtavaa informaatiota ja suoria valheita. Netissä surffaajan on oltava koko ajan hereillä, ettei jaa feikkiä ihan ajattelemattomuuttaan. Tiedon äärellä on hyvä pysähtyä. Yle Oppimisen Valheenpaljastaja-testissä pääset testaamaan mediataitojasi.

  • Valheenpaljastajan mediataitopaketti koululaisille ja opiskelijoille

    Verkossa valheet leviävät kuin kulovalkea

    Yle Oppiminen on koonnut 5.–6. luokille, 7.–9. luokille, lukioille ja ammattikouluille mediataitopaketit, joista saa 1–2 oppitunnin mittaisen kokonaisuuden. Materiaalina on Valheenpaljastaja-video, jossa toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo kertoo verkossa esiintyvästä harhaanjohtamisesta ja valheista.

Media- ja digitaidot