Hyppää pääsisältöön

Mari Tähjä: 90 vuotta tarinoita ja tunteita, joista jää jälki

Lyhythiuksinen, tumma, silmälasipäinen nainen kasvokuvassa.
Lyhythiuksinen, tumma, silmälasipäinen nainen kasvokuvassa. Kuva: Yle Kuvapalvelu mari tähjä

Minulla on ollut valtava ilo kulkea tänä vuonna läpi Ylen vuosikymmenten.

Yle Elävän arkiston tekijät ovat loistaneet sisällöillään Sinun tarinasi -sivustolla: he ovat tarjonneet näkökulmia menneeseen ja muistuttaneet jo unohtuneista.

Tärkeimmät hetket ovat kuitenkin olleet niitä, jotka suomalaiset ovat tarjonneet.

Ihmiset Utsjoelta Hankoon ovat kirjoittaneet Sinun tarinasi -sivustollemme Yleisradion juhlavuoden kunniaksi yli 1500 tarinaa ja muistoa. Tarinat ovat vieneet erilaisten suomalaisten ihmisten koteihin, automatkoille, mökeille – ja jopa mukaan synnytyssaliin.

Tarinoissa olen kulkenut verkkaisesti havumetsän läpi navettaa kohti lehmälauman, nuoren naisen ja radion mukana. Radiokuunnelma taas vei tämän päivän nuoren 1800-luvun Pariisiin, paikkaan, jossa hän ei ollut koskaan käynyt.
Olen istunut autossa jäätelön sulaessa kauppakassiin, kotipihan tullessa vastaan ennen Pyöreän pöydän loppua.

Olen seurannut pirtin penkillä lapsenlasta, joka makoilee mummon ja papan välissä Merisäätä kuunnellen, seinäkellon kulkiessa taustalla. Lapsen mieli on tyyni ja turvallinen.

Olen lukenut miten pojasta kasvaa Itsevaltiaiden, Uutisvuodon, Aamu-tv:n ja A-studion innoittamana kansalaisvaikuttamisen osaaja ja politiikan asiantuntija.

Olen myös liikuttunut, jopa kyynelehtinyt, rakkauskirjettä lukiessani. Kirje oli osoitettu Yle Radio 1:lle, uskolliselle elinikäiselle kumppanille.

Sinun tarinasi -sivusto on täynnä hetkiä ja muistoja, jotka ovat jääneet suomalaisten mieliin ja sydämiin ääninä ja kuvina.

Yleisradion sisältöjen merkitys on jotain henkilökohtaista – niin kuuntelijoille ja katselijoille kuin Ylen tekijöille itselleenkin. Yhteiskunnalliseksi sisältöjen merkitys muuttuu, kun ne koskettavat meistä monia. Monipuolisten sisältöjensä kautta Yleisradio koskettaa meitä kaikkia.

Osa suomalaisista nauttii Yleisradion ohjelmista uskollisesti päivästä toiseen. Osa on jättänyt seuramme, syystä tai toisesta, sillä aina emme miellytä.

Hyvä suhde kestää tämänkin. Sillä aikakauden ja maailman liikkeessä voi käydä niin, että huomaa molempien muuttuneen – ja silloin Ylen seuraan voi taas palata.

Yleisradio kulkee kohti seuraaviakin juhlavuosia muuttuen ja hyvän suhteen luottamusta varjellen.

Mari Tähjä, Ylen 90-juhlavuoden projektipäällikkö

Sinun tarinasi – Yle 90 -juhlalähetys

Suora lähetys Musiikkitalosta 10.9.2016. Yle TV1, Radio Suomi, Yle Vega, Yle Areena klo 18.30–20.30 ja klo 21–21.30

Lue myös - yle.fi:stä poimittua