Hyppää pääsisältöön

Jos sketsi ei ole hauska, se ei naurata!

Alivatiosihteeri
Simo Frangen, Jyrki Liikka ja Pasi Heikura Alivatiosihteeri Kuva: Yle Kuvapalvelu simo frangen, jyrki liikka, pasi heikura

Alivaltiosihteerin 90 parasta radiosketsiä on julkaistu nyt Yle Areenaan Ylen 90-vuotisjuhlan kunniaksi.

Suomen virallinen kravattijoukkio kertoo valintakriteereistään näin:

- Olemme joka vuosi 26 vuoden ajan keränneet hupailuistamme parhaat erillisiksi koosteradio-ohjelmiksi. Näistä oli hyvä lähteä liikkeelle valinnassa. Suoritimme kolmen hengen äänestyksen näiden sketsien välillä. Ne, jotka saivat kolme ääntä, valittiin. Kävi niin onnellisesti, että näitä oli noin sata. Eli ei tarvinnut kuin pudottaa näistä sadasta joka kymmenes pois, niin homma oli hoidettu.
Sketsien valintaperuste oli hyvin selkeä: ne, jotka olivat meidän mielestämme hauskimpia, pääsivät listalle. Liikaa aikaan sidotut sketsit eivät pärjänneet, klassisia ikuisuusarvoja sisältävät kyllä.
Olemme tehneet ohjelmaamme 26 vuotta. Koko ajan olemme pystyneet antamaan hupailuillemme hauskuustakuun: jos sketsi ei ole hauska, se ei naurata.

Alivaltiosihteeri-ohjelma on määrätietoisella työllään nostanut Suomen 90-luvun alun lamasta nykyiseen taloudelliseen taantumaan.

- Maailma muuttuu alati, mutta huumorin tarve ei ole kadonnut. Pääministerien ja presidenttien nimet vaihtuvat, mutta heidän tekemisistään riittää jatkuvasti aineksia huumorille. Suomen väkiluku on 26 vuodessa kasvanut puolella miljoonalla, mutta Alivaltiosihteerin väkiluku on säilynyt kolmena. Yhteiskunnallisten mullistusten keskellä Alivaltiosihteeri on noudattanut hyväksi havaittua linjaansa: kun jutussa on riittävästi hauskoja kohtia, kyseessä on hauska juttu.

Alivaltiosihteeri
Alivaltiosihteeri Kuva: Yle Kuvapalvelu alivatiosihteeri
Ja muista myös, että jos Suomessa ei ole oman maan huumoriohjelmia, täällä on jonkun toisen maan tekemiä huumoriohjelmia.

Mikä on AVS:n viesti nyt 90 vuotta täyttävälle Ylelle?

- Muista pukeutua lämpimästi. Ja muista myös, että jos Suomessa ei ole oman maan huumoriohjelmia, täällä on jonkun toisen maan tekemiä huumoriohjelmia.

Alivaltiosihteeri
Alivaltiosihteeri Kuva: Yle Kuvapalvelu simo frangen, jyrki liikka, pasi heikura

Viralliset faktat:

Alivaltiosihteerin rillitrio (aakkosjärjestyksessä) Simo Frangén, Pasi Heikura ja Jyrki Liikka aloitti viralliset hupalointinsa Yle Radiomafian aalloilla keskiviikkona 6.6. 1990 klo 11.05.
Virallisten vuosien varrella radiohupsutteluiden kanavia ovat olleet myös YleQ sekä Yle Radio Suomi. Vuoden 2012 alusta virallisten radioremellysten jakelualustana on toiminut Yle Puhe.
Alivaltiosihteeri-ohjelma on määrätietoisella työllään nostanut Suomen 90-luvun alun lamasta nykyiseen taloudelliseen taantumaan.

Alivaltiosihteeri on virkakautensa aikana kuluttanut loppuun neljä presidenttiä, yhdeksän pääministeriä ja neljä Ylen toimitusjohtajaa.

Toukokuun loppuun mennessä 2016 virallisia ohjelmia on kertynyt 1232 kappaletta, joka tarkoittaa lähes 10 000 yksittäistä radiohupailua.
Viikon virallisia palindromeja ohjelmassa on lausuttu lähes 2500. Ja koska ne on lausuttu sekä etu- että takaperin, määrä nousee lähelle viittätuhatta!

Perjantaina 9.9.2016 Yle Radio Suomi esittää klo 17.20 kuuntelijaäänestyksen voittaneen Alivaltiosihteeri-ohjelman numero 616, joka sijoittuu täsmälleen AVS-radiohistorian puoliväliin ja ohjelman järjestysnumero on samalla palindromi.

Kuuntele tästä kaikki 90 parasta!

Kommentit