Hyppää pääsisältöön

Kuunnelmia livenä

Neljä näyttelijää hammaslääkärin vastaanotolla. Puffikuva.
Jaana Saarinen, Ella Lahdenmäki, Sanna-Kaisa Palo ja Leena Uotila Kidan kimpussa. Neljä näyttelijää hammaslääkärin vastaanotolla. Puffikuva. Kuva: Johanna Kannasmaa/Yle Kuvapalvelu kuunnelmat,Radioteatteri

Radiodraama juhlii 90-vuotistaivaltaan nuorten ohjaajien ja äänisuunnittelijoiden töillä.

Suora lähetys 14.9.2016 klo 19 Radio Yle 1 sekä Yle Areena (30 vrk).

Ohjaajat Alma Lehmuskallio ja Juhana von Bagh eivät kuitenkaan ole noviiseja kuunnelmantekijöinä, kumpikin on jo kerännyt tunnustusta alalla. Mitä mielessä siis nyt, suoran lähetyksen kynnyksellä?

Ohjaaja Juhana von Bagh, mistä Paaria kertoo?
Se kertoo kahdesta keski-ikäisestä miehestä, jotka eivät ole saaneet sitä mistä haaveilivat elämässä vaan ovat oman elämänsä onnen kerjäläisiä. Arkeologi alkaa riivata maahanmuuttaja-hyönteistutkijaa ja kummankin menneisyydestä nousee esiin rikos. Paaria kertoo pelostamme. Siitä kuinka riemukkaan pieniä ja epätoivoisia me fiksut ihmiset ollaan tosipaikan tullen.

Profiilikuva Juhana von Baghista
Profiilikuva Juhana von Baghista Kuva: Yle Kuvapalvelu juhana von bagh,ohjaajat,kuunnelmat

Ohjaaja Alma Lehmuskallio, mistä Kidassa on kyse?
Kita on puolituntinen kahden suuhygienistin pitämä, absurdi esitelmä, jonka aiheena on suu.

Mitä voisitte kertoa ohjaamienne kuunnelmien tyylistä?

JvB: Paarian tyylilaji on jotain mysteerion, psykologisen trillerin ja moraalidraaman välimaastosta. Strindberg otti tekstiinsä vaikutteita Edgar Allan Poen kauhutarinasta ja kirjeenvaihdostaan Nietzschen kansssa. Strindbergin ihmiskuva on hyvällä tavalla julma ja nykypäivänäkin radikaali. Toisaalta se miten vakavasti tekstin miehet ottavat itsensä näyttäytyy vähän samanlaisena shakkina ja hysteriapornona kuin Tarantinon tuore western The Hateful Eight. Meidän tulkinnan lähtökohtana on ollut kahden teräksisen näyttelijän kissa-hiiri -leikki ja Teho Majamäen monista maailmankolkista ammentava ja livenä syntyvä musiikki- ja äänimaailma.

AL: Mulle on aina ollu vaikeeta kuvailla minkään esityksen tyyliä tai tyylilajia, mietin enemmänkin esittämisen tapaa, suhdetta todellisuuteen tai jotain hankalasti määriteltävää fiilistä. Jos jotain pitäisi tiristää, niin Kidan tyylilaji olisi maaginen dokumentarismi, todellisuudesta ponnistava teos, joka lähtee ihan lapasesta. Teksti on tosi hauska, saa nähdä olemmeko saaneet sen kellistettyä hyvin.
- Tämä kuunnelma eroaa hurjasti aikaisemmista ohjauksistani, sillä Kita toteutetaan livenä yleisön edessä, kun edelliset on ihan normaalisti nauhotettu pala kerrallaan. Yleensä kuunnelmia ei harjoitella vaan purkitetaan suorilta, mutta Kitaa harjoitellaan melkein neljä viikkoa. Sitten on yksi esitys, joka on samalla suora lähetys ja se on siinä. Toteutustapamme on myös uniikki, kaikki neljä näyttelijää, Ella Lahdenmäki, Sanna-Kaisa Palo, Jaana Saarinen ja Leena Uotila, tekevät myös äänitehosteita itse. Harjoitustilassa siis kolautellaan vanhaa kannelta ja tursotetaan lasten limapurkista töräyksiä. Kidan ohjaus on hyvällä tavalla lähellä pimeintä, mitä olen tehnyt.

Ohjaajan profiilikuva
Ohjaajan profiilikuva Kuva: Yle Kuvapalvelu alma lehmuskallio,kuunnelmat,ohjaajat
Radioteatteri on monenlaisen vapauden saareke.― Alma Lehmuskallio

Olette molemmat ohjanneet kuunnelmia aiemmin, miten nämä kuunnelmat eroavat aikaisemmista?

JvB: Rakkaudella Rauli Badding ja Tuntemattoman uusi versio eli kaksi isoa sarjaa. Kummatkin oli superantoisia töitä ja rakastin tehdä niitä. Olen ehkä parhaimmillani juuri kuunnelmaa tehdessä. Vaikka olen ennenkin tehnyt kuunnelmaa (huippu-)muusikoiden kanssa (esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa oli Timo Kämäräinen ja Olavi Uusivirta) niin se että näyttelijät ja muusikko tekee yhdessä samaan aikaan yhteistä sävellystä ja veto on liveyleisön edessä suoraan etteeriin on uutta ja innostavaa. Välillä ihan kontrolloimattoman oloista soossia, parhaimmillaan parasta.
Ollaan lähestytty tätä ajatuksella kolme nykymuusikoa soittaa jazz-sävellyksen yhdessä.

AL: - Olen ohjannut kaksi kuunnelmaa, kouluaikana pienoiskuunnelman Noloa on huutaa 2014 ja kaksiosaisen kuunnelman Riina Katajavuoren romaanista Wenla Männistö 2015. Ennen Teatterikorkeakoulussa käytyä kuunnelmakurssia olin kuunnellut noin puolikkaan kuunnelman, joten suhteeni oli olematon. Oli hämmästyttävää löytää koko Radioteatteri, sen omalakinen maailma ja lajiin sitoutuneet ihmiset.:Mun vahvuuksia teatteriohjaajana on erityisesti fyysisyys ja olin ennen Wenlaa ihan paniikissa, että miksi mua on pyydetty tekemään tämmöstä hommaa, jossa VAAN puhutaan. Ensimmäisenä nauhotuspäivänä tajusin, että kuunnelma on mitä fyysisin laji, sillä kaikki tekeminen kuuluu äänessä, ja olinkin sitten ihan kotonani. Hirveän vaikeaa on olla katsomatta näyttelijöiden tekemistä, ettei lumoudu heistä (mikä on aina väistämätöntä) näkemänsä vaan kuulemansa perusteella. Ohjaan kuunnelmissa enemmän rytmiä ja näyttämöllä enemmän muotoa jos nyt tämmösen jaon voi tehdä. Kuunnelman ohjaus on raskasta ja hauskaa, kuten kaikki ohjaajan työ, mutta ainakin tähän mennessä vahvemmin hauskaan kallellaan.
Radioteatteri on monenlaisen vapauden saareke: vapaa siitä miltä jokin näyttää, vapaa kaupallisuudesta, vapaa viihdyttämisen vaatimuksesta, vapaa spektaakkelista. Visuaalisuuden ylikorostumisen alla on ihanaa että on paikka, jossa on tärkeää se, miltä jokin kuulostaa tai miltä jokin tuntuu, mitä maailmoja ja mielikuvia päihin voi avautua. Kuunnelma vaatii keskittymistä, sen äärelle on asetuttava määrätietoisemmin kuin katsomisen äärelle. Wenlasta järjestettiin ihana ensi-ilta, jossa kuunnelma kuunneltiin yhdessä, avoimessa tilaisuudessa Kumpulan kylätilassa. Semmosta pitäis olla enemmän!

Millaiseen kuunnelmahaasteeseen haluaisitte tarttua seuraavaksi?

AL:- Haluaisin tosi paljon ohjata hyvän lasten kuunnelman, jotain sellaista, mikä olisi teatterinäyttämöllä mahdoton toteuttaa. Mulla on viisivuotias poika, jonka kanssa kuuntelisin mielelläni enemmän radiojuttuja, mutta niitä on heikonlaisesti saatavilla. Kuunnelmaa kuunnellessa on kädet vapaat hellimiseen kun kirjaa pitää erikseen pidellä. Lapsille, niin kuin muillekin, on hirveästi tarjolla visuaalisuuteen perustuvaa kulttuuria, mikä on siis ihan hyvä homma, mutta se että saa kuvitella itse, on ihan ensiarvoisen tärkeä ominaisuus. Kirjailija Leena Krohn sanoi jossain, että mielikuvittelemalla me itse asiassa opettelemme empatiaa, jota pitäisi saada maailmaan lisää keinolla millä hyvänsä.

JvB: Ois nasta ohjata tosi raflaava kuunnelma joka tulee kasvoille ja lähelle tätä todellisuutta. Toisaalta olisi hienoa ohjata suuri romaani tietysti edellyttäen että siihen saa todellisen audiaalisen kulman. Minua kiinnostaa myös dokumentaarisuuden ja sen tuoman intiimiyden fiiliksen ja tylyn todistusvoiman mahdollisuudet. Sarjakuunnelma, esimerkiksi sellainen missä henkilöt syvenisivät kuten isoissa romaaneissa tai parhaissa tv-sarjoissa kiinnostaisi myös.
Myös musiikin mahdollisuudet kiinnostavat. Yleisradiollahan on tosi huiput äänisuunnitelijat ja haluan haastaa itseni ajattelemaan kokonaisvaltaisemmin kuunnelmaa musiikkina. Meillä kuunnelman tekijöillä on iso vastuu tästä taidemuodosta: tehdä hyviä juttuja että laji selviytyy läpi käynnissä olevan taiteitten sukupuuton.

Radioteatteri on Suomen tärkein taiteellinen teatteri...― Juhana von Bagh

JvB: Kuunnelma on kuningaslaji. Kuvallisessa ilmaisussa Suomi tulee muuta eurooppaa tukevasti jäljessä eikä me rahoituksessa tulla lähivuosina saamaan kiinni Tanskan saati Jenkkien resursseja. Mutta kuunnelmassa Suomi on vielä euroopan huippua. Ohjaajalle kuunnelma antaa mahdollisuuden työskennellä parhaiden näyttelijöiden kanssa ajan kanssa, mahdollisuuden leikata parhaat mahdolliset versiot kuten elokuvassa ja tehdä mahdollisimman kunnianhimoista jälkityötä äänisuunnitelijan kanssa ilman kalliin (esim. lavastus ja valaisu-)budjetin tuomaa kaupallisuuspainetta. Radioteatteri on Suomen tärkein taiteellinen teatteri eikä sitä saa ajaa alas ”viimeinen sammuttaa valot”-mentaliteetilla.

Paaria on August Strindbergin näytelmä 1800-luvun lopulta. Se oli ensimmäinen draamallinen radio-ohjelma Yleisradiossa ja se lähetettiin ruotsinkielisenä suorana lähetyksenä vain viisi päivää Yleisradion ohjelmatoiminnan alettua 14.9.1926. Tuohon aikaan radiolähetykset olivat pääasiassa suoria lähetyksiä ja ensimmäiset suomalaiset kuunnelmataltioinnit ovat vasta 1930-luvulta. Paaria kuullaan nyt Juhana von Baghin ohjaamana suorana lähetyksenä, joka tällä kertaa myös taltioidaan tuleville sukupolville. Teoksen on suomentanut Lauri Sipari ja siinä näyttelevät Hannu-Pekka Björkman ja Tobias Zilliacus. Äänisuunnittelu ja musiikki on Samuli Teho Majamäen käsialaa.

Kita on uusi kuunnelma, jonka on kirjoittanut Riikka Ala-Harja ja ohjannut Alma Lehmuskallio. Se on hulvaton esitelmä suuhygienian tärkeydestä ja siitä kaikesta mitä voi ihmisellä jäädä hampaankoloon. Kidassa esiintyvät Ella Lahdenmäki, Sanna-Kaisa Palo, Jaana Saarinen ja Leena Uotila. Musiikki ja äänisuunnittelu on Jani Orbinskin. Näyttelijät tekevät kaikki äänitehosteen livenä.

Kuunnelman työryhmäkuva
Kuunnelman työryhmäkuva Kuva: Yle Kuvapalvelu / Anne Hämäläinen Hannu-Pekka Björkman,juhana von bagh,Tobias Zilliacus,Teho Majamäki

Lue lisää Yle Radio 1:n sivuilta:

Ari Kallio on tutkinut suomalaisen radiodraaman vuosia 1926-1941 teoksessaan Köyhäin teatteri. Lue se täältä: