Kyllikki Saaren surma jäi ikuiseksi arvoitukseksi

Isojokelainen Kyllikki Saari oli palaamassa kotiinsa nuorisotilaisuudesta toukokuussa 1953, kun hän katosi hiljaisella hiekkatiellä. Hänet löydettiin viiden kuukauden kuluttua surmattuna. Saaren tapaus vavisutti koko Suomea ja hänen hautajaisiinsa osallistui tuhansia ihmisiä ympäri maata.

Uutisfilmissä (1953) seurataan muun muassa Kyllikki Saaren hautajaisia ja vieraillaan surutalossa. Ei vanhene koskaan -sarjan jaksossa Kyllikki Saari - musta sirkus (1997) palataan murhatapauksen tutkintaan ja murhayön tapahtumiin sekä silminnäkijöiden todistuksiin.

Kortteenkylän kansakoulussa Isojoella oli sunnuntai-iltana 17. toukokuuta 1953 järjestetty hengellinen nuorisotilaisuus. Tilaisuuteen osallistunut 17-vuotias Kyllikki Saari (1935–1953) lähti iltakymmenen jälkeen pyöräilemään kansakoulusta takaisiin kotiinsa 13 kilometrin päähän. Hänen kanssaan matkaa oli hetken aikaa taittanut hänen ystävänsä. Isojoen meijerin risteyksessä tytöt lähtivät eri suuntiin. Ystävä oli ehdottanut, että yksinäistä kotimatkaa pelännyt Saari yöpyisi heillä, mutta tämä oli torjunut ehdotuksen ja jatkoi matkaansa kohti kotia. Sinne hän ei kuitenkaan päässyt.

Saaren isä teki katoamisilmoituksen kahden päivän kuluttua. Katoamisilmoitusta seurasi suuretsintä. Tyttöä etsittiin jopa 600 etsijän voimin mutta turhaan. Tutkinnanjohtaja Axel Skogman alkoi tutkia katoamista henkirikoksena.

Silminnäkijähavaintoja ja kadonnut polkupyörä

Silminnäkijähavaintoja alkoi ilmaantua. Mieshenkilö oli pyöräillyt yksin ollutta Saarta vastaan Isojoen meijerin risteyksen liepeillä. Tämän oli viimeinen silminnäkijähavainto hänestä. Kyllikki Saaren kotiin oli tästä kohtaamispaikasta kuutisen kilometriä.

Useat silminnäkijät kertoivat nähneensä myöhään illalla vaalean auton kiihdyttävän kyseistä tietä pitkin ilman ajovaloja. Autossa oli ollut mieshenkilöitä ja auton tavaratilasta pilkotti polkupyörä. Tiellä oli nähty myös lasinsirpaleita ja voimakkaita auton jarrutusjälkiä. Lasinsirpaleet ja muut jäljet oli siivottu pois ennen kuin poliisi ehti paikalle. Kun Saaren polkupyörä löydettiin, siinä ei havaittu minkäänlaisia rikkoontumisen jälkiä.

Kaksi kuukautta katoamisen jälkeen Kyllikki Saaren polkupyörä löytyi suohon upotettuna. Lokakuun 10. päivä 1953 metsänistutustöiden yhteydessä löytyi Kyllikki Saaren toinen kenkä. Sen sisällä oli miehelle kuuluva sukka, ja kenkä oli sidottu mustalla villalangalla. Seuraavana päivänä alkoi uusi suuretsintä, joka tuottikin tuloksia. Erään mukana etsinnöissä olleen käteen tarttui männynnäre, joka oli tyvestään teroitettu. Näreen alla suohaudassa lepäsi jo pahoin maatunut Kyllikki Saari.

Kadonneen tytön löytyminen kuolleena kiihdytti huhumyllyä. Lehdistö seurasi tarkkaan tutkintaa ja julkaisi uusia vihjeitä tekijästä tai tekijöistä. Mutta mitään ratkaisevaa ei löytynyt. Sen sijaan poliisilla oli epäilyksenalaisia henkilöitä useitakin. Yksi heistä oli eräs kirkkoherra, jolla epäiltiin olleen liiankin läheinen suhde Kyllikki Saareen. Kirkkoherralla oli kuitenkin murhaillaksi alibi.

Murhan selvittäminen näytti päätyvän aina umpikujaan ja vaikeaksi sen teki ennen kaikkea se, että Saaren ruumis oli löydettäessä niin pahoin hajonnut, että kuolinsyytä ei voida varmuudella sanoa.. Ruumiista voitiin kuitenkin todeta, että Saari oli saanut voimakkaan iskun kasvoihin eikä seksuaalirikoksen mahdollisuutta voitu täysin poissulkea.

Lokakuun 25. päivä pidettyihin hautajaisiin saapui Isojoelle Etelä-Pohjanmaalle ihmisiä kaikkialta Suomesta. Paikalla oli noin 25 000 ihmistä, mikä oli enemmän kuin Helsingin olympiakisojen avajaisissa. Kirkon ulkopuolella oli kovaääniset, joiden kautta sisällä pidetty siunaustilaisuus kuului kirkkopihalle. Muistotilaisuutta edelsi surusaatto kunniakujineen. Markkinatunnelmaltakaan ei voitu välttyä, sillä tuhansia ihmisiä oli ruokittava ja samalla saattoi myydä muitakin oheistuotteita.

Murhatutkimuksia jatkettiin, mutta tekijää ei koskaan saatu selville. Vahva epäilys oli siitä, että tekijä olisi ollut paikkakuntalainen, joka asui muutaman kilometrin päässä tapahtumapaikasta. Ruumiin kätkeminen ja suunnitelmallisuus viittaisivat poliisin myöhemmin tekemän psykologisen profiloinnin mukaan siihen, että tekijällä olisi ollut jonkinlaista rikostaustaa. 2000-luvulla poliisi kertoi, että sillä oli näkemys tekijästä. Tämä oli viranomaisten mukaan kuitenkin jo kuollut.

Lähteet: Alibi 1/2002; Markkula Hannes: Suomalainen murha 1953–1990; Tiede 1/2000