Hyppää pääsisältöön

Eränkävijät

Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa.
Sanna ja Antti Kokko onnistuneen metsästyspäivän jälkeen. Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa. yle tv1

TV1 sunnuntaisin 2.10 - 18.12.2016 klo 18.15 - 18.45, uusinta maanantaisin klo 9.30
Sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa 2.10.2016

Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa. Eri puolilta Suomea kotoisin olevia päähenkilöitä yhdistävät samat arvot ja rakkaus luontoon.

Osalle arkea, toisille ei

Kun pohjoisessa tunturit ovat lumen peitossa ja järvet jäässä, kuljetaan etelässä vielä sulassa maassa ja kalastetaan virtaavissa vesissä. Myös elämänrytmi sekä harrastukseen liikenevä aika vaihtelee.

Kun maaseudulla ”kiirerajan” yläpuolella metsästys ja kalastus ovat lähes jokapäiväistä, on kaupungissa asuvien suunniteltava harvat retkensä huolella.

Nuoret ja naiset metsästävät

Eränkävijät-sarjassa kohdataan kalastajat Aki Huhtanen Kilpisjärveltä ja Riikka Aaltonen Lievestuoreelta sekä metsästäjät Sanna Kokko Pudasjärveltä ja Ari Turunen Ilomantsista.

12-osainen sarja esittelee uuden näkökulman metsästyksestä ja kalastuksesta, sillä myös nuoret ja naiset metsästävät. Lisäksi harrastus voi olla koko perheen yhteinen intohimo.

Uutta tekniikkaa ja perinteitä

Eränkävijöiden henkeäsalpaavat maisemat näyttävät Suomen luonnon monimuotoisuuden, vuodenaikojen vaihtelun sekä harrastuksen ääripäät.

Vaikka metsästyksessä ja kalastuksessa käytetäänkin nykyajan tekniikkaa hyväksi, myös perinteillä on suuri merkitys.

Tuotanto: NTRNZ Media Oy, 2015.

Aki Huhtanen, Kilpisjärvi

Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa.
Aki Kilpisjärvellä. Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa. yle tv1

Aki Huhtanen on Eränkävijöiden erakko, jonka pyyntimatkoilla seurana kulkee suomenlapinkoira Äijä. Ammatikseen kalaoppaana toimiva Aki tuntee Käsivarren erämaan kalapaikat läpikotaisin – myös ne, joita kukaan muu ei ole löytänyt. Hän on ainoita ihmisiä maailmassa, joka on saanut kaksi yli kahden kilon harjusta. Täysin saaliittomat päivät ovat harvassa.

Aki elää unelmaansa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa kalastukseen. Hän kunnioittaa luontoa eikä osaisi kuvitellakaan asuvansa kaupungissa melusaasteen keskellä. Karut erämaat tuovat Akille mielenrauhan ja öiset revontulet saavat huononkin kalaonnen väistymään mielestä. Aki osaa lukea luontoa ja tietää, mistä löytää parhaat ottipaikat ja mitä kautta apajille kannattaa suunnistaa.

Riikka Aaltonen, Lievestuore

Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa.
Riikka perkaa muikkuverkkoja lapsuuden maisemissa. Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa. yle tv1

Riikka Aaltonen on Eränkävijöiden kuopus. Kaupungista takaisin maalle muuttaneesta ilopilleristä on tulossa varteenotettava kalanainen, joka on aina valmis oppimaan kokeneempien kalastajien matkassa. Retkillä kalaoppaina toimivat niin lähisukulaiset kuin ansioituneet ammattikalastajatkin.

Syksyn mittaan kalavietti johtaa Riikan kuohuville koskille kansallismaisemiin ja öisille tuulastuslammille myyttiseen Koliin. Meritaimenen pyynnin haasteet tulevat tutuiksi Turun luonnonkauniissa saaristossa.

Vaikka kunnianhimoa naiselta löytyy ja meritaimenen hopeiset kyljet kiiltelevät mielessä, Riikka suhtautuu luontoon suurella kunnioituksella. Matkoillaan hän käy keskusteluja muun muassa kalastuksen eettisyydestä ja kalakantojen tilanteesta ympäri Suomea.

Sanna Kokko, Pudasjärvi

Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa.
Sannan ja Navajo-koiran suhde perustuu luottamukseen. Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa. yle tv1

Sanna Kokko ja hänen miehensä Antti ovat metsästävä pariskunta, joka havittelee saaliikseen pääasiassa riistalintuja. Parin lyhytkarvaiset saksanseisojat Navajo ja Okariina ovat hyvin erilaisessa tilanteessa metsästysurallaan.

Sanna on ollut koirien kanssa tekemisissä lähes koko ikänsä. Henkinen yhteys Navajon kanssa on ihailtavaa katsottavaa, vaikka koirapilli saattaakin ääntää välillä väärin. Antin tavattuaan Sanna alkoi itsekin kiinnostua kanakoirametsästyksestä ja siitä lähtien ovat Sanna ja Navajo opettaneet toinen toisiaan, Antin yrittäessä sanoa sanansa väliin.

Sannan ja Antin retkissä heijastuu koskettavalla tavalla kunnioitus ja rakkaus niin luontoa kuin toisiaan kohtaan. Kiperissäkin paikoissa huumori on se liisteri, joka liimaa pariskunnan ja luonnon yhteen.

Ari Turunen, Ilomantsi

Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa.
Arin ensimmäinen yö karhujahdissa on takana, ja pientä väsymystä alkaa olla ilmassa. Uusi Eränkävijät-sarja seuraa neljän intohimoisen eränkävijän tarinaa metsästyksen ja kalastuksen parissa. yle tv1

Ari Turunen on suurpetomies, joka yhdessä veljensä Tuomon kanssa jahtaa ilvestä, sutta ja muita metsän petoja. Saaliseläinten ehdoton ykkönen on kuitenkin metsän valtias, karhu. Veljeksillä on tilillään 17 kaadettua mesikämmentä.

Ari, Tuomo ja heidän jahtiporukkansa Team Karhukopla suhtautuu karhujahtiin suurella intohimolla ja kunnioituksella.

Ilomantsin kotimetsien lisäksi Team Karhukopla suuntaa myös tuntemattomille maille. Vaikka kokeneita metsämiehiä veljekset ovatkin, saavat Ari ja Tuomo aivan uudenlaisia elämyksiä Parkanon peurametsiltä.

Kommentit