Hyppää pääsisältöön

CP-vamma ei ole täyden elämän este

CP-vammainen Esko on SuomiLOVE-tarinan sankari.
Eskon työpanosta on aina arvostettu ja kotikunta Tyrnävä on häntä siitä muistanutkin. CP-vammainen Esko on SuomiLOVE-tarinan sankari. suomilove

Tämä SuomiLOVE-tarina kertoo, miten tyrnäväläinen Esko on vähät välittänyt fyysisistä rajoitteistaan. Ja siitä, miten me kaikki saatamme upota syviin vesiin, kun elämä koulii.

Eija muistaa lapsuudestaan hyvin sen, miten kaikki tuijottivat. Ihmiset oikein pysähtyivät ja toljottivat, ja se vaivasi Eijaa. Eivät ihmiset häntä toki toljottaneet, vaan hänen CP-vammaista veljeään.

”En ole varma, huomasiko Esko niitä katseita, mutta minusta ne tuntuivat pahalta”, Eija muistelee nyt, viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Ajat ovat muuttuneet parempaan suuntaan: enää nykypäivänä ei kiinnitetä huomiota niin paljon vammaiseen ihmiseen, mutta 1960-luvulla asiat olivat toisin. Vaikka tavat ovat muuttuneet, on Eijan mielestä silti tärkeää, että vammaisia nostetaan esiin enemmän. On tärkeää huomata, ettei esimerkiksi Esko-veli ole sen kummallisempi ihminen kuin ne, joita normaaleiksi kutsutaan.

”Esko ei saanut minkäänlaista erityiskohtelua lapsena. Me kaikki seitsemän lasta jouduimme kantamaan vettä ja lämmittämään saunaa. Eskoa pidettiin täysin tasavertaisena ihmisenä, eikä häntä lellitty yhtään!” Eija sanoo.

Myöskään elämä ei ole aina lellinyt Eskoa. Hän ei ole päästänyt itseään helpolla, vaan tehnyt lujasti töitä ja joutunut kulkemaan läpi vaikeiden aikojen.

”Olin mukana, kun Esko vietiin 12-vuotiaana erityiskouluun Tyrnävältä Ouluun. Se oli kova paikka ja muistan aina, miten hän jäi sinne itkemään”, Eija muistelee.

Eskon käymä Lohipadon koulu oli eräänlainen sisäoppilaitos, jossa hän asui viikot ja matkusti viikonlopuiksi kotiin. Lohipadon koulusta tuli muutenkin tärkeä paikka Eskolle, sillä siitä tuli hänen ensimmäinen työpaikkansa. Esko palkattiin koulun loputtua talonmiehen apulaiseksi.

”Sitä pestiä kesti 12 vuotta ja sen jälkeen Esko palasi Tyrnävälle asumaan vanhempiemme luokse”, Eija selittää.

Mutta uuninpankolle Esko ei jäänyt ylöspidosta nauttimaan. Hän ajoi ajokortin, mikä oli todella poikkeuksellista siihen maailmanaikaan.

”Kyllä poliisitkin hänet pysäytti monta kertaa, kun luulivat humalaiseksi. Eskon käynti on sellaista vaappumista puolelta toiselle, mikä varmaan aiheutti omalta osaltaan hämmennystä”, Eija selittää.

”Esko on suuri esimerkki”

Vaan eipä antanut Esko fyysisten rajoitteiden haitata muutenkaan. Hän pääsi Tyrnävän kunnan palvelukseen ruuanjakelijaksi. Siinä oli vaappuvalla jakelijalla tekemistä, etteivät ruuat lennelleet pitkin maita ja mantuja!

Esko nautti työnteosta ja siitä, että pääsi tapaamaan vanhuksia.

”Esko on hirveän sosiaalinen ja aina laukomassa vitsejä. Kaikki vanhuksetkin ottivat hänet aina avosylin vastaa.”

”Hän on niin suuri esimerkki tänä työttömyyden aikana, kun on aina halunnut tehdä töitä vammastaan huolimatta”, Eija hehkuttaa.

Mutta sitten Esko joutui tutustumaan elämän nurjaan puoleen. Eskon ja Eijan perheen isä kuoli.

”Silloin Esko sanoi äidillemme pitävänsä äidistä huolta, koska äitikin on pitänyt hänestä huolta. Niin he asuivat yhdessä Eskon rivitalokaksiossa seitsemän vuotta”, Eija kertoo.

Seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen tapahtui jotain, mikä musersi Eskon. Eräänä aamuna hän löysi äitinsä kuolleena sängystään.

”Rakas äiti oli ollut Eskon rinnalla koko tämän elämän. Se oli todella raskas isku Eskolle. Kaiken hyvän lisäksi hän joutui pari vuotta myöhemmin lopettamaan ruuanjakelun liukastuttuaan ja loukattuaan lonkkansa”, Eija kertoo.

CP-vammainen Esko on SuomiLOVE-tarinan sankari.
Pöytä notkui kukista ja onnittelukorteista, kun Esko täytti 60 vuotta. CP-vammainen Esko on SuomiLOVE-tarinan sankari. suomilove

Huomionosoitus huipulta

Eija oli tietysti kovasti huolissaan veljestään vanhempien kuoleman ja rakkaan työn loppumisen jälkeen.

”Silloin Esko käpertyi sisäänpäin, eikä oikein liikkunut missään. Se oli valtava muutos niin sosiaalisessa ihmisessä.”

Eija käytti Esa-veljensä kanssa Eskoa tämän tästä sairaalassa, kun lonkkaa ei meinattu saada kuntoon. Lopulta Eskolle saatiin taisteltua omahoitaja, ja tuo ihminen muutti Eskon elämän tyystin.

”Nyt Eskon elämässä on taas valoa. Taina käy Eskon luona kaksi kertaa viikossa, valmistaa ruokaa, imuroi ja käy kaupassa. Juttutuokiot ja keskustelut Tainan kanssa ovat Eskolle todella tärkeitä”, Eija sanoo.

Hän kertoo ylpeydellä veljestään. Eija pitää suuressa arvossa sitä, että CP-vammastaan huolimatta Esko on aina halunnut tehdä töitä.

”Esimerkiksi sairaan ihmisen olisi helppo käpertyä omaan huonoon oloonsa ja jäädä yksin kotiin. Esko ei ole suruaikaa lukuun ottamatta ikinä tehnyt niin – ja siinä hän näyttää suurta esimerkkiä. Meidän muiden taistelut ovat aika pieniä hänen rinnallaan”, Eija muistuttaa.

Eikä hän muuten ole suinkaan ainoa, joka pitävät Eskoa sankarillisena tyyppinä. Tyrnävällä koettiin suuri juhlan hetki vuonna 2013, kun Esko vastaanotti kunnianosoituksen korkeimmalta mahdolliselta taholta.

”Kunnan työntekijät olivat ehdottaneet Eskoa tasavallan presidentin ansiomerkin saajaksi. Eräänä iltana veljeni sitten soitti ja sanoi, että nyt meidän Esko saa ansiomerkin. Itkuunhan minä siinä pillahdin!”, Eija myöntää.

Sauli Niinistön myöntämä ansiomerkki luovutettiin Eskolle Tyrnävän kunnan valtuustosalissa. Kun Esko sai merkin, nousi koko valtuustosali seisomaan ja osoittamaan suosiotaan Eskolle. Eija ääni värisee ylpeydestä, kun hän muistelee tuota hetkeä.

Mutta mitä rakas Esko-veli on Eijalle opettanut?

”Esko on ollut suuri opettaja minun elämässäni. Hän jaksaa aina mennä eteenpäin vammastaan huolimatta ja on iloinen ja positiivinen. Ihmiset valittavat niin pienistä asioista. Esko sen sijaan on auttavainen täydestä sydämestään.”

”Vammaisilla on usein sellainen piirre, että tunteet tulevat suoraan ulos. Siitä meidän muiden kannattaisi ottaa oppia.”

Lisää ohjelmasta