Hyppää pääsisältöön

Radioteatteri liikkeellä: Matkaopas kuunnelmien Suomeen | osa 1

Radioteatteri liikkeellä!
Radioteatteri liikkeellä! Kuva: Yle radioteatteri liikkeellä

Radiodraaman 90-vuotisjuhlan kunniaksi Radioteatteri oli kevät-kesällä 2016 kiertueella, ja teki kuunnelmia kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea eri teattereiden ja taiteilijoiden kanssa. Tuottaja Matti Kajander sekä tuotantokoordinaattori Laura Jaakkola jakavat herkullisimmat ja mieleenpainuvimmat hetkensä ensimmäisen viiden kuunnelman kulisseista. Hyppää mukaan kuunnelmien Suomeen Yle Radio 1:ssä sekä Yle Areenassa 18.9.2016 alkaen!

Kuunnelmia tehtiin Jyväskylän, Kajaanin, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Oulun, Rovaniemen, Turun ja Vaasan kaupunginteattereissa sekä Tampereen Teatteri Siperiassa.

Vaasa
Mikael Niemi: Rajatapaus | Su 18.9.

Päähenkilö Poika on koulukiusattu ja haluaa antaa takaisin kiusaajilleen. Väkivalta ja kosto saavat yhä suuremman huomion nuoren miehen elämässä, mutta se mikä on purkautumassa traagisiksi teoksi alkaa kanavoitua sanoiksi. Kuunnelma pohjautuu Mikael Niemen kirjaan Ammu appelsiini.

Ylen paikallistoimituksen sisältä löytyy yllättäen oikea kuunnelmastudio! Joku muistelee, että 90-luvulla täällä tehtiin draamaa. Olo on kuin löytäisi hylätyn talon Berliinissä - mikä riemu! Ja samalla jännittävä mysteeri, unohdettu studio… Mitähän täällä on tapahtunut? Vieressä tapahtuu lasten ohjelma Buu-klubben, jonka lavastus on pienintä yksityiskohtaa myöten tarkkaa ja herkullista väriä. Herkullinen tunnelma löytyy myös Vaasan keskustasta: kakkukahvila, henkäys ruotsinkielisen kulttuurin osaamista. Vitriinissä vierekkäin tyrmääviä torttuja, hedelmä-mascarpone-unelmalla on sama nimi kuin minulla. Tuntuu, että mikään ei ole täällä nyt sattumaa.
- Laura Jaakkola

Kajaani
Emmi Itäranta: Veden muistista | Su 25.9.

Kuunnelma sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, josta on loppumassa vesi, ja veden kätkeminen on kriminalisoitu. Teemestarin suvussa on kulkenut tieto salaisesta lähteestä, mutta se on vaarassa paljastua hallitsevalle sotilasdiktatuurille.

Asun äänitysviikon ajan ohjaajan kotona. Koko päivän olemme olleet tarinan äärellä, pohtineet miten teeseremonia muutetaan ääneksi, miten dystooppinen kuva veden vähyydestä ja sen mahdollistamasta vallan käytöstä välittyy oikein. Illalla kotona meidän kanssamme keskustelee yhtäkkiä myös itse kirjailija Emmi Itäranta. Katsomme tv:stä Inhimillistä tekijää, jossa hän sekä dokumentaristi ja ympäristövaikuttaja lataavat tiskiin, että kun vesi ehtyy, olemme kuoleman omat. Ohjaaja keittää meille vielä iltateet. Seuraavana päivänä ostan paikallisen, legendaarisen leipomon tervaleipää - ja kiitän hiljaa, että vettä ja leipää vielä riittää.
- Laura Jaakkola

Talvikki Eerola ja Satu Lipponen.
Näyttelijät Talvikki Eerola ja Satu Lipponen. Talvikki Eerola ja Satu Lipponen. Kuva: Yle satu lipponen

Turku
Satu Rasila: Neljä | Su 2.10.

Neljä on tarina kahdesta avioliitosta, neljästä ihmisestä, jotka uskottomuus muuttaa. Tarinan henkilöt ovat kukin elämässään taitekohdassa, jossa heidän on määriteltävä uudelleen asiat, jotka tekevät heidät onnellisiksi.

Heti ensimmäinen kohtaus on kovaa tavaraa. Pittoreskin kahvilan kuparipannun posket hehkuvat kilpaa kuuman auringon ja kuumempien repliikkien kanssa. Me tehdään tätä salaa kahvilassa - muut asiakkaat ympärillä, me tehdään tätä toisten kotona, me tehdään tätä hotellissa. Kuunnelmaa. Pettämisestä. Samaan aikaan oikea elämä tapahtuu ympärillä, eikä me tiedetä, mitä viereisessä huoneessa oikeastaan tehdään. Painetaan vaan reciä, ja toivotaan, että jotain olennaista tallentuu. Että näiden roolihahmojen haluista jää jälki. Ennen lähtöäni Turusta haluan sushia. Kauppahallin ravintolasta saa annoksen, joka on nimetty ohjaajan mukaan. Lappoessani varsin tuhtia settiä suuhuni - en ihan tiedä mitä ajatella…
- Laura Jaakkola

Radioteatteri liikkeellä - Turku: Satu Rasila: Neljä
Ohjaaja-näyttelijä Mikko Kouki, näyttelijä Aksa Korttila ja äänisuunnittelija Johanna Puuperä. Radioteatteri liikkeellä - Turku: Satu Rasila: Neljä Kuva: Yle radioteatteri liikkeellä

Kuopio
Jouni Tossavainen: Lentävä suomalainen | Su 9.10.

Tarina kertoo suurjuoksija Hannes Kolehmaisen kovista valinnoista keväällä 1921. Tukholman vuoden 1912 olympiavoittojen jälkeen New Yorkissa asuneen Kolehmaisen on tehtävä lopullinen valinta Amerikan ja Suomen välillä.

Kävelen rautatieasemalta kohti Kuopion kaupunginteatteria. Ohitan kalakukkoleipomon ja pian olen teatterin pääovella, joka on lukittu. Kierrän rakennuksen ja takapihan amfiteatterissa onkin kova juhlinta käynnissä, ainakin siltä kuulostaa. Kävelen lähemmäksi ja näen ohjaaja Pekka Laasosen huiskivan käsillään sinne tänne. Alemmalla portaalla on lauma ihmisiä kuohuviinilasit kädessään, pian he aloittavat hurraa-huutojen sarjan. Kuunnelman ensimmäinen kohtaus on purkissa, Hannes Kolehmainen on saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden. Tunnelma on energinen ja riemukas. Vähän jäi kalakukkokaipuuta.
- Matti Kajander

Radioteatteri liikkeellä - Kuopio: Jouni Tossavainen: Lentävä suomalainen
Radioteatteri liikkeellä - Kuopio: Jouni Tossavainen: Lentävä suomalainen Kuva: Yle radioteatteri liikkeellä

Tampere
Marika Vapaavuori: Jamalin sininen takki | Su 16.10.

Turvapaikanhakija ja tätä haastattelemaan ryhtynyt henkilö kulkevat Irakista Suomeen etsien totuutta ja yrittäen ymmärtää toistensa taustoja. Vaikealla matkalla auttavat muistot rakkaista sekä takki, jonka taskuissa on kaikki maallinen.

Tallipihan kahvilassa tarjoan turvapaikanhakijalle ja kuunnelman ohjaajalle välipalan ennen haastattelua. Toinen ottaa sienipiirakan, toinen voileivän. Tulkki kääntää irakilaisen miehen puheen suomeksi. Juttelemme tulkin välityksellä kahvista, siitä, että sen pitää olla vahvaa. Kahvimakumme on hyvin samanlainen. Helpottaa tavata tuntematon ihminen, kun heti aluksi meillä on jotakin yhteistä.
- Matti Kajander

Tuukka Huttunen, Marika Vapaavuori, Hannu Hautaaho ja Marika Heiskanen.
Tuukka Huttunen, Marika Vapaavuori, Hannu Hautaaho ja Marika Heiskanen. Tuukka Huttunen, Marika Vapaavuori, Hannu Hautaaho ja Marika Heiskanen. Kuva: Yle radioteatteri liikkeellä
  • Keitä Suffragetit ovat?

    Musikaalikomedian henkilöt esiteltynä

    Mä halusin olla suffragetti kertoo kahdesta ystävyksestä, Annista ja Ellistä ja heidän perustamastaan uusfeministisestä Suffragetit-järjestöstä, rakkaudesta, aktivismista, elämänvalintojen vaikeudesta ja lukuisista henkilöistä, jotka koskettavat heidän arkeaan ja elämäänsä. Keitä he ovat ja kuka on Annin oikea rakkaus?

  • Kauhu, c-kasetit ja sotatraumat – Lumihiutaleita -kuunnelmasta

    Miten Lumihiutaleita -kuunnelman tarina syntyi

    Lumihiutaleita -kuunnelmassa Heidi palaa talviseen Suomeen, edesmenneen isoäitinsä taloon ja aloittaa kuntotarkastuksen talon myymistä varten. Tutkiessaan taloa Heidi löytää lapsena äänittämiään c-kasetteja. Kasetit ovat täynnä tuntemattoman ääntä, joka muuttuu sitä uhkaavammaksi, mitä pidemmälle kuntotarkastus etenee. Kun Heidi kaivautuu läpi menneiden kokemusten kauhun, hän joutuu kysymään, kuinka pitkälle pelon juuret pystyvät ulottumaan. Montako uhria menneisyyden tapahtumat vaativat? Kuunnelman tekijät Anna Berg ja Mirkka Kallio kertovat mistä idea aiheeseen syntyi.

  • Kuka pelkää huonoa vitsiä?

    Onko vielä asioita, joille ei saa nauraa?

    Onko vielä asioita, joille ei saa nauraa? Onko Radio Sodoma vaarallinen podcast? Jukka Lindström kertoi Radio Sodoman tuottajalle pitkässä haastattelussa millainen on huono vitsi, ja miksi Ylen ohjelmien tekijöitä pelottaa.