Hyppää pääsisältöön

Uskalias kuvaus Fukushiman ydinkatastrofialueella - ohjaajalla geigermittari aina mukana

Doris Dörrien elokuvan promokuva
Doris Dörrien elokuvan promokuva Kuva: Olga Film kulttuuricocktail,Doris Dörrie

Yhdestoista maaliskuuta 2011, maanjäristys ja tsunami aiheuttivat ydintapaturman Fukushimassa Japanissa. Katastrofi tappoi yli 19000 ihmistä. Viisi vuotta myöhemmin saksalainen ohjaaja Doris Dörrie teki fiktioelokuvan muutaman kilometrin päässä ydinvoimalasta. Elokuva osoittaa, että katastrofi kummittelee yhä Fukushiman yllä. Dörrie vierailee Helsingin Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla.

Doris Dörrien elokuva Fukushima mon amour kertoo ihmisistä, jotka menettivät kaiken katastrofissa. Heidät evakuoitiin vuonna 2011 kotikylistään Fukushiman ydinreaktorin säteilyvuodon takia. He asuvat vielä edelleen väliaikaisparakeissa ja ovat enimmäkseen iäkkäitä naisia.

- Japanin hallitus ilmoitti, että ihmiset voivat palata uudelleen evakuointialueelle. Jos ei ole enää radioaktiivisuutta ilmakehässä, niin siitä on vieläkin maaperässä. Radioaktiivisuus ei ole ainoa ongelma. Monet ihmiset ovat taikauskoisia, ja he väittävät että alueella on nyt paljon kummituksia. Sen takia kukaan ei todella halua palata takaisin, saksalainen ohjaaja selittää.

Doris Dörrie kuvasi elokuvansa Fukushimassa muutaman kilometrin päässä ydinvoimalasta. Hän onnistui tuomaan todelliselle paikalle kuvausryhmän ja näyttelijöitä evakuoitujen ihmisten pariin.

- Aluksi olin peloissani mennessäni evakuointialueelle. Kävin siellä usein ja minulla oli aina geigermittari mukaan. Otin paljon näytteitä analysoitavaksi ennen kuvausta. Saksalaiset ja japanilaiset tutkijat vakuuttivat meille, ettei kuvauspaikalla ollut mitään vaaraa. Tietysti kuvausryhmä ja minä itse olimme epäileviä. Olimme erittäin varovaisia, Dörrie muistaa.

Dörrien elokuva näyttää Fukushiman apokalyptistä maisemaa. 500 kilometriä maisemaa ovat edelleen täysin runneltuna. Maaperä on yhä saastunut.

Japanilainen näyttelijätär Kaori Momoi osallistui myös kuvaukseen.

- Hän ei ollut peloissaan ja halusi todella esiintyä elokuvassa, koska Japanissa on hyvin vaikeaa tehdä elokuvaa tästä aiheesta. Seitsemän viikon aikana hän asui kanssamme ja nukkui kontissa hyvin askeettisissa oloissa. Lähellä oli vain supermarket, krematorio ja kaksi ilotaloa. Hän ei koskaan valittanut, saksalainen ohjaaja huomauttaa.

Dörrien elokuva näyttää Fukushiman apokalyptistä maisemaa. Noin 560 neliökilometriä alueesta on edelleen romuna tsunamin jäljiltä. Ydinvoimalan lähellä maaperä on yhä saastunut. Sen pintakerros on poistettu ja pakattu muovisäkkeihin, joita varastoidaan ulkotilassa.

Elokuvaa kuvattiin kuin dokumenttielokuvaa. Elokuvan päänäyttelijät ovat Rosalie Thomass ja Kaori Momoi. Mukana esiintyy myös Pellet ilman rajoja -yhdistyksen perustaja Moshe Cohen, joka esittää itseään. Kaikki muut hahmot ovat tsunamin ja ydinonnettomuuden todellisia eloonjääneitä.

- Kaikki elokuvassa on aitoa. Väliaikaisasunnot ja evakuointialueen talot ovat alkuperäisiä. Satomin talon asukkaat selvisivät tsunamista, mutta viereisen talon asukkaat hukkuivat. Minulle oli todella tärkeää olla keksimättä mitään. Halusin, että yleisö tuntee todellisuuden, Dörrie selittää.

- Halusin tietää miltä tuntuu, kun kaikesta ympärilläsi olevasta on tullut radioaktiivista. Miltä tuntuu kun menettää kaiken? Minulle oli erittäin tärkeää kokea tämä paikanpäällä, muuten olisi ollut mahdotonta kertoa tarinaa tästä tragediasta, hän jatkaa.

Pitkän uran tehnyt Doris Dörrie (s. 1955) on ohjannut vuodesta 1976 lähtien yli kolmekymmentä elokuvaa ja dokumenttielokuvaa. Hän ohjaa myös oopperoita ja kirjoittaa romaaneja, novelleja ja lastenkirjoja.

Halusin tietää miltä tuntuu, kun kaikesta ympärilläsi olevasta on tullut radioaktiivista. Miltä tuntuu kun menettää kaiken?― Doris Dörrie

Dörrie on matkustanut 25 kertaa Japaniin. Nousevan auringon maa on ollut jo aiemmin todellisen Japanifriikin elokuvien pääosassa. Kirschblüten – Hanami (2008) kertoo leskestä, joka matkustaa Japaniin hänen vaimonsa kuoleman jälkeen.

Elokuva Erleuchtung garantiert (2000) kertoo kahdesta veljeksestä vierailemassa zenluostarissa Japanissa. Dörrie on itse zenbuddhisti. Hän kääntyi Japanin zenfilosofiaan 20 vuotta sitten, hänen miehensä kuvaaja Helge Weindlerin kuoleman jälkeen.
Doris Dörrie kävi Fukushimassa vuonna 2011, vain kuusi kuukautta katastrofin jälkeen. Hän meni alueelle, jossa säteily on vielä erittäin korkea. Hän tapasi silloin tsunamin ja ydinvoimalaonnettomuuden uhreja, jotka asuivat evakuointialueen ulkopuolella väliaikaisasunnoissa. Elokuvan idea syntyi keskustelemalla heidän kanssaan.

- He olivat vakuuttuneita, että he voisivat pian palata kotiin. Viisi vuotta myöhemmin he asuvat yhä väliaikaisparakeissa. Sillä välin monet miehet ovat kuolleet, jotkut ovat myös päättäneet elämänsä itse. Miehet eivät ole kestäneet henkisesti katastrofin seurauksia. Alueella on paljon alkoholiongelmia. Naiset ovat osoittautuneet joustavammiksi ja vahvemmiksi. Juuri nämä naiset esiintyvät elokuvassani, Doris Dörrie valottaa.

Fuksuhima mon amour
Fuksuhima mon amour Kuva: Doris Dörrie fukushima mon amour

Fukushima mon amour on myös naisten tarina. Se on initiaatiokertomus kahdesta hyvin erilaisesta naisesta, jotka oppivat vähitellen tuntemaan toisensa. He kohtaavat oman menneisyytensä aaveita. Juuri eronnut nuori saksalainen Marie lähtee Japaniin osallistuakseen humanitaariseen avustustoimintaan. Pellenä hän yrittää viihdyttää ja piristää Fukushiman katastrofin eloonjääneitä. Siellä Marie kohtaa vanhan kärkeväkielisen naisen Satomin. Marie elää jonkin aikaa yhdessä japanilaisnaisen entisessä kodissa, joka sijaitsee evakuointialueella.
Satomi on viimeinen geisha Fukushiman maakunnassa. Hänen oppilaansa kuoli tsunamin aikana. Jos Satomi menehtyy, hänen geishatietonsa häviää kokonaan. Hän opettaa elokuvassa teeseremoniaa nuorelle saksalaiselle.


Menetys on tärkeä teema Doris Dörrien elokuvissa. Ne ovat aina täynnä melankoliaa ja japanilaista filosofiaa.

- Tämä on erittäin tärkeä zenbuddhalainen opetus. Satomi opettaa Marielle kuinka elää nykyhetkessä. Silloin täytyy unohtaa menneisyyden haamut, eikä saa olla huolissaan tulevaisuudesta. Menneisyys on ohi mutta tulevaisuus ei ole vielä täällä. Täytyy olla täällä ja nyt, Dörrie filosofoi.

Menetys on tärkeä teema Doris Dörrien elokuvissa. Ne ovat aina täynnä melankoliaa ja japanilaista filosofiaa.
– Kyse ei ole siitä, että menetämme lopussa kaiken. Kaikki asiat ovat jo hajoamisen tilassa minuutti minuutilta, hän pohtii hymyillen.
Doris Dörrie näkee vilauksia Saksasta kaikkialla Japanissa. Fukushimassa hän muisti lapsuuttaan Hannoverin raunioissa.

- Syntymäkaupunkini Hannover oli täysin tuhoutunut toisen maailmansodan jälkeen. Vanhempani menettivät heidän kotinsa ja asuin lapsena siis vastaavanlaisessa ympäristössä kuin Fukushima. Vanhempieni sukupolvella on ollut kokemusta kaiken menettämisestä. Minulla on aina tämä kysymys mielessä: Mitä tapahtuu kun menettää kaiken, Dörrie miettii.

On olemassa monia yhtäläisyyksiä Japanin ja Saksan välillä. Esimerkiksi molempien maiden kaupungit ovat kohdanneet täydellisen tuhon sodan aikana.

- Japanissa matkustavat saksalaiset tuntevat olonsa usein kotoisaksi. On olemassa monia yhtäläisyyksiä Japanin ja Saksan välillä. Esimerkiksi molempien maiden kaupungit ovat kohdanneet täydellisen tuhon sodan aikana. Kaikki kaupungit jotka rakennettiin 1950- ja 1960-luvuilla ovat usein rumia. Molemmissa maissa tapahtui myös vahva amerikkalaistuminen. Mielestäni saksalaisten ja japanilaisten välillä on myös olemassa psykologisia yhtäläisyyksiä. Yleensä olemme hyvin muodollisia, tukahdutettuja ja joskus täysin irrationaalisia, hän jatkaa.

Fukushima rakkauteni on hauska ja koskettava elokuva. Dörrie onnistui tuottamaan kauneutta rumuudesta ja kaaoksesta. Elokuvan mustavalkoiset kuvat tuhon maisemista ovat upeita. Uutismateriaalin käyttö vahvistaa myös apokalyptistä ulottuvuutta.

- Käytin mustavalkoista filmiä kahdesta syystä. Ensinnäkin Fukushiman maisemissa ei ole enää värejä. Kaikkialla vallitsee tylsä beige. Mustavalkoinen filmi tuo paljon kontrasteja ja runoutta. Toinen syy oli, että halusin osoittaa kunnioitusta vanhoille japanilaisille elokuvaohjaajille, kuten Yasujirō Ozulle ja Kenji Mizoguchille. On aina hämmästyttävä katsoa, kuinka he onnistuivat tekemään todellisia mestariteoksia pienistä asioista, ohjaaja selittää.

Korjattu tsunamin aiheuttaman tuhoalueen laajuus 560 neliökilometriä 26.9.2016 klo 10:06.

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 7: Vauhtisokeutta

    Jonni Roos tekee kitaranrakennushankkeensa ensimmäiset mokat

    Rohkaistuneena ensimmäisen verstaskäyntini onnistuneesta höyläys-sessiosta, palasin muutamaa viikkoa myöhemmin paremmin kuivuneiden puiden kanssa Nikkariverstaalle, Espooseen. Oikaisin ruusupuisen otelauta-aihion oikohöylällä ja kuljettelin sen muutamaan kertaan tasohöylän läpi.