Hyppää pääsisältöön

"Hyvin suunniteltu on 0% tehty!"

Keskiviikkona 21.9. toteutetaan Suomessa hyvin poikkeuksellinen ja massiivinen yksittäinen tv-tuotanto. Kuvauksia on suunniteltu keväästä asti ja pari päivää ennen kuvauspäivää on hyvä summata minkälaisia haasteita ohjelman toteuttamiseen liittyy.

Olemme leikkisästi alkaneet kutsua Elossa 24h -tuotantoa työryhmän keskuudessa 5000 palan palapeliksi, jossa viimeiset 3000 palaa on pelkkää taivasta. Ns. normaaleihin tuotantoihin verrattuna tässä kyseisessä tuotannossa on tavallista huomattavasti enemmän ulottuvuuksia, joista suurimpaan osaan ei voi tuotannon luonteesta johtuen itse vaikuttaa etukäteen. Normaalisti ihminen pystyy tekemään vain yhden asian kerrallaan mutta tämän tuotannon kohdalla sitä sääntöä on pitänyt vähän soveltaa ja laajentaa.

Erikoisen tästä palapelistä tekee se, että vaikka ulkoreunat saatiin valmiiksi jo aikaisessa vaiheessa, jouduimme odottamaan viimeisiä paloja pitkään. Välillä on tuntunut että liiankin pitkään. Viimeiset palapelin palat saatiin vasta muutama päivä ennen kuvauksia joten kärsivällisyyttä ja kylmiä hermoja on todella tarvittu. Suunnitelmia on tehty etukäteen paljon ja kaikkeen on varauduttu mutta olemme silti ottaneet tuotannon lentäväksi lauseeksi: “Hyvin suunniteltu on 0% tehty!”

Lähestymme aihetta kotikatsojan tavoin Greyn Anatomian ja Sykkeen tietotaidolla

‘Poikkeuksellinen’ sanaa tulee tämän tuotannon kohdalla viljeltyä paljon. Meidän onneksemme tuotanto on kuitenkin aiemmin toteutettu muualla maailmassa ja olemme saaneet paljon kokemuspohjaista apua ulkomaisilta kollegoiltamme tuotannon suunnitteluun. On vaikea edes kuvitella minkälainen loputon suo tuotannon suunnittelu olisi ollut, mikäli se toteutettaisiin nyt ihan ensimmäistä kertaa.

Huomionarvoista on myös se, että tv-alan ammattilaisina tutustumme itsellemme täysin vieraaseen aihepiiriin ja kokonaiseen maailmaan, joten lähestymme aihetta kotikatsojan tavoin Greyn Anatomian ja Sykkeen tietotaidolla. Onneksemme saamme tehdä ohjelman yhteistyössä terveydenhuoltoalan rautaisten ammattilaisten kanssa, eikä todellisuutemme jää vain draamasarjoja varten käsikirjoitettuun versioon.

Vain yksi kuvauspäivä, miten vaikeaa se voi muka olla?

Tuotannollisesta näkökulmasta ohjelman kuvauksia voidaan ajatella niin, että sama tuotanto järjestää yhden vuorokauden aikana kymmenet isot kuvaukset yhtä aikaisesti ympäri Suomea. Se on itsessään jo aika suuri ponnistus ja olemmekin tuotantoa tehdessämme saaneet osaksemme paljon tsemppaavia ja epäuskoisia naurahduksia työryhmän jäseniltä.

Käytännössä olemme edenneet niin, että sisällöllisessä vastuussa olevat toivovat ohjelmaan tiettyjä asioita ja rakentavat ohjelmaa tarina kerrallaan ja me yritämme tuotannollisesti taipua ja saada kaiken toteutumaan konkreettisesti ja mahdollisimman sujuvasti sekä ohjelmassa esiintyvien potilaiden ja hoitohenkilökunnan että työryhmän kannalta.

Planeetat ovat olleet ennennäkemättömällä tavalla paikallaan kun kasaan on onnistuttu saamaan, meidän mielestämme, noin 80 Suomen parasta tv-alan ammattilaista, joilla on sattunut kaikilla olemaan kalenterissa vapaata juuri keskiviikkona 21.9.


Elossa 24h tuotantopalaverissa




Elossa 24h tuotantopalaverissa
Kuva: ITV Studios Finland
itvstudiosfinland

Suuria ponnisteluja vaatii myös, että Suomen kokoisesta maasta on löytynyt jokaiselle kuvaajalle edes jotenkin toiveidemme mukainen kamera ja tarvittava määrä nappimikkejä, jotta jokainen käsikirjoittajien toivoma tarina saadaan niin kuvallisesti kuin äänellisesti talteen.

Kuvausten suunnittelua on vaikeuttanut myös se, että emme voi olla 100 prosenttisen varmoja eri kuvausten toteutumisesta kuin vasta kuvauspäivän aattona, joissain tapauksissa vasta kuvauspäivänä. Tästä johtuen edes tekstin kirjoitushetkellä meillä ei ole käsitystä lopullisesta kuvaajamäärästä.

Kaikista haasteista huolimatta projekti on alusta alkaen tuntunut jotenkin todella tärkeältä ja on ollut kova halu tehdä tuotannosta mahdollisimman hyvä. Toivottavasti se välittyy myös kotikatsomoihin.

Kirjoittaja on Elossa 24h -ohjelman tuotantokoordinaattori ja Elossa 24h -verkkosivujen ylläpitäjä.