Hyppää pääsisältöön

Mielentilatutkimuksen tuloksia

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajon yläpäätyä koillisesta nähtynä. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Mielentilatutkimuksen tuloksia

Makasin selälläni sängyssä, kädet mahan päällä ristissä, silmät hiukan sirrillään (kuin Magnus Enckellin lepäävällä pojalla), ja tiirailin elementtilaattojen saumaa katossa, ja päätin tehdä itselleni mielentilatutkimuksen.

Se on ehkä todettava, että kaikki oikeastaan alkoi puurosta ja kengistä.

Joten puhuttakoon ensin kengistä ja puurosta.

Minulla on erityispiirre jalkojen kutakuinkin siinä osassa, joka sorsilla on lättänänä vasten maata (Tellus).

Vasemman nilkan urheiluvamman (oikeasti! Pujottelumäessä meni, nuorra.*) ..ja oikean nilkan lapsuusaikaisen nivelsidehässäkän takia jalkani (tai siis niiden se osa joka on maata vasten, kuten sorsilla (Anatidae)) ..ovat jossain määrin eri malliset.

Sen tautta minun on käytävä läpi noin 1 214 - 13 966 kenkäparia, ennen kuin löytyy koko ja malli, joka sopii kummallekin jalalleni. (Vasen ja oikea.)

Niinpä, kun viime kesänä löysin sopivat kengät, jostain tyyliin 78% alennuksesta, ostin niitä neljä, viisi tai kuusi paria.

En muista määrää sen tarkemmin, koska ostin ne kahdessa tai kolmessa erässä, kahdessa eri kaupungissa, viikkoja aikaa siinä välillä ja niitä kenkiä näkee nyt sekä mökillä, että kotona, ja autossakin, kun ovat pudonneet jostain reissukassista, mutta koskaan niitä ei näe kerralla rivissä edessään, että voisi laskea, monetko ostin, kun ainakin yksi tai pari paria vielä piti mennä sukulaiselle mutta ei sopineetkaan sille, niin jäi itselle vielä yksi pari siitä lisää.

Mielentilatutkimuksessani myös havaitsin todeksi sen, että useammin kuin pari kertaa olen tullut ostaneeksi paitakaupasta samaa paitaa (sama merkki, materiaali, väri, kuosi ja koko) neljä tai viisi, kuusikin kappaletta. (Isommat määrät halpakaupasta)

Niin ikään olen ostanut teepaitatukusta aikoinaan ison nivaskan samaa väriä olevia teepaitoja, kun ärsytti se, etten löytänyt kaupoista teepaitoja joissa ei lukisi mitään ja jotka olisivat sopivan värisiä. Ja ostin ne 1-2 numeroa liian isoja, kun pyörimäkuivaimessa kitistyvät naurettavan (naur) pieniksi nukenpaidoiksi. (/naur)

Ponnahtui näitä ostoja miettiessäni mieleen vielä sekin detalji, että kun löysin aikoinaan kivan housumallin, ostin niitä samoja (sama, merkki, materiaali, leikkaus, koko...jne) varmaan 20 vuotta putkeen. Ja kun löysin vuosi sitten toisenlaiset, mukavasti istuvat arkihousut, ostin niitä suoraan kolmet.

Sitten se puuro.

Huomasin tykkääväni mikrosapuskapuurosta, jossa on mitälie spelttiä, ja kauraa. Sitä on kiva massutella kun seassa on semmoisia ryynejä, niin ettei se ole vain tasaviskositeettista harmaata töhnää, vaan vaihtelevaviskositeettista harmaata töhnää, ja niitä ryynejä on kiva poksautella poskihampaiden välissä.

Aloin ostaa sitä joka päivä, ja syön sitä aamiaiseksi, lounaaksi ja iltapalaksi. Oikeasti syön, ei ole mikään huulenheittoväite se.

Jos on erityisen nälkä, heitän sekaan joko ruusunmarjakiisseliä (jonka tiiliskivimäisestä pakkauksesta pidän, se on jotenkin mukava kädelle) tai jogurttia. Ja tämmöiselle Pohjois-Karjalassa kasvaneelle ei ole outoa syödä puuron kanssa leipää.

Puuron tapaan minulle on karttunut vakio-ostosten listaan pienet tomaatit, banaanit, ja laiskasti vuorotellen monijyväisetty arina- ja jälkiuuniruisleipä, noin suhteella 1:5 ruiin eduksi. Ja se tietty ruusunmarjakiisseli, vuorotellen tai päällekkäin tietyn jogurtin kanssa.

Ette usko, miten helppoa on käydä kaupassa!

Kun tietenkin ostan puuroja (jne.) useita kerralla, ei kaupassa ole pakko käydä liian usein, eikä ikinä tarvitse miettiä, mitä ostaa: selkäydin osaa jo marssittaa oikeille hyllyille ja poimia tarvittavat tavarat koriin, homma ei joudu kuormittamaan aivoja juuri ollenkaan.

Samoin on minimoitu ruoanvalmistukseen ja syömiseen tarvittava aika.

Sen spelttitöhnän kun laittaa toiseksi suurimmalla teholla mikroon 1 min 20 sekunniksi, se on valmiiksi suun- eli syömälämpöistä.

Jos puuron ottaa suoraan kauppakassista, missä se on lämminnyt huoneenlämpöiseksi, riittää 1 min 10 sekuntia - tai 1 min 20 sekuntia ja viileällä ruusunmarjakiisselillä jäähdytys.

Puuron voi syödä suoraan siitä myyntikiposta, ja kun sen huuhtaisee divetymonoksidilla, ei tartte viedä purkkia samana päivänä roskiin, vaan voi kerätä tiskipöydälle 10 kappaleen pinoja, jotka sitten vie kerralla.

Yksi kappale kannattaa aina kuitenkin jättää viemättä roskiin: siihen voi laittaa huuhtaisemansa minitomaatit, joita voi napsia illalla sängyssä, vaikka Zorroa, Fermat'n teoreemaa tai Batmania lukiessa ja miettiessä, miten itse olisi ratkaissut niistä sen tehtävän.

Mahdollistuu tämä kätevä toisto sillä, että tiettyihin asioihin en juurikaan kyllästy. Söin aikoinaan Caprizziosa-pizzaa 23 vuoden ajan aina, kun pizzaa söin, kuten olen aiemmin kertonut.

Jos johonkin olen hieman kyllästynyt, niin yllättäen jossain määrin makkaraan, koska olen vuotten varrella sitä niin liian paljon syönyt. Yllätyin siitä, kuinka mieluusti korvaan makkaran puurolla, koska puuron laittamisessa on niin vähän hommaa, ja koska lääkäri ei ärjy puuronsyönnistä mutta ärjyy makkarasta kuin jalopeura.

Nyt kun olen löytänyt mikropuurojen kätevyyden, enkä vedä makkaraa, korvaan proteiinipuolta raejuustolla, ja purkkitonnikalalla. Jälkimmäistä söin aikoinaan 1-2 purkillista joka päivä noin viidentoista-kahdenkymmenen vuoden ajan, joten se on tuttu eväs.

(Hiutaleina öljyssä, mieluiten. Liika öljy kannattaa valuttaa osin avatun purkin kansiraosta, kunnes "hedelmäliha" on puolikuivaa, eikä öljylilluisaa. Menee kakkuhaarukalla suoraan purkista parhaiten; kämmenen ja purkin pohjan välissä vain paperinenäliina imemässä jäänneöljyt. Tonnikalapurkki kannattaa heti laittaa banaaneilta tai minitomaateilta jääneeseen pikku muovipussiin, jonka kaulan vääntää solmuun ennen roskapussiin laittoaan.)

Mielentilatutkimukseni ansiosta tajusin, että säästän ihan älyttömästi aikaa ja päänvaivaa, kun hankin vaatekappaleita useamman kerralla. Alennusmyynnistä ostettaessa säästyy rahhaakin tietty. Ja ruokapuolen aika- ja aivosäästö on ihan mieletön.

Minitomaatteja pestyssä valkoisessa muovisessa mikroateriakupissa, mustalla kumialustalla
Minitomaatteja pestyssä valkoisessa muovisessa mikroateriakupissa, mustalla kumialustalla Kuva: Markus Kajo mmxvi kasvikset,välipalat

Mihin sitten olen ajatellut investoida aikaa ja vaivaa, jonka säästän?

Olen ymmärtänyt, että aivot hyötyvät siitä, jos tekee niiden aivojen henkilö asioita, joita ei tavallisesti tee, ja mielellään ehkä sellaisia, joissa ei välttämättä ole kauhean hyvä.

Esimerkkinä voisi sanoa vaikkapa sen, että syö tai kirjoittaa eri tavalla tai eri kädellä kuin tavallisesti. Vetää vaikka hedelmäsalaattia riisipuikoilla. Rumpujensoitonopettajani aikoinaan määräsi minut pitkäksi ajaksi tekemään syömiset ja kirjoittelut vasemmalla kädellä, motorisista syistä.

Säästynyttä aikaani olen siis käyttänyt mm. syömiseen vasemmalla kädellä, taa-kielen naksutusäänteiden harjoitteluun, huonosti piirtämiseen, ääniohjelmien parissa tumpuloimiseen, eri paikkaan kävelemiseen ja sitten takaisin kävelemiseen sieltä, etäopiskeluun, sähkön ymmärtämiseen, muototyynyn sullomiseen vääränmuotoiseen ja kuivaimessa kitistyneeseen tyynyliinaan sisälle ilman että menee kaareutuvan avaruudenmuotoiseksi se, 3D-illuusiokuvien tuijottamiseen, lyhyiden ajatusten kirjaamiseen tummanpunakantiseen muistivihkoon tai puhelimeen, sen miettimiseen miten hienoa olisi osata jodlata kovalla äänellä ja yllättäen, ja moneen muuhun, kuten että miksi on volframi mutta englanniksi tungsten.

Kun eikös painava kivi ole ruotsiksi tung sten? Niin mitä hittoa sillä on englanninkielen ja volframin kanssa tekemistä?

Miksi pitää tähänkin ruotsalaiset sotkea. Eikö se riitä, että ruotsalaiset myy saunoja ja että niillä on hauskempi kansallislaulu kuin meillä. Hirmu hyvän reggaenkin saisi siitä Du gamla du friasta.

Toivoo:

"Yksi monten puolesta "

*) Spede Pasasen pikkuserkku voi todistaa! Jos vielä muistaa. Ei se varmaan kyllä muista. Jotkut niin itsekkäitä, että eivät muista toisen ainutta urheiluvammaa. Paitsi meni myös judossa toinen kyynärpää oudoksi 12-vuotiaana, pitkäksi aikaa. Nyt en edes muista, kumpi. Niin hyvin toivuttu jo!

- - -

  • Mielen porvarillinen hämärä

    Tietämättömyyden tuskaa, idiopatian ambivalenssia mietti hän

    Siltä varalta, että joku muu ei tietäisi samat, kuin minä en tiedä, kerron tässä pari kolme esimerkkiä viime aikojen tietämättömyyksistä. Alkaen siitä viikontakaisesta.

  • Mukavia

    Ilon aiheita ja 1 vastoinkäyminen + pari kuvanpahaista

    Niin kuivaa, että kun sitä maistaa, vaistomaisesti ryhti menee kyyryyn kuin kyttäävällä kissalla, hampaat pureutuvat yhteen kuin venäläisten ы-iissä, ja silmät siristyvät ja vettyvät ja sylkirauhasten käyttöastemittari menee ensin oranssille ja lopulta punaiselle.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • Riina Katajavuori: Varokaa nakuja lapsia!

    Voiko lastenkirjoissa nakuilla?

    Mikko Maitomies on riemastuttava kirja, jota sukupolvet toisensa jälkeen jaksavat lukea. Mutta pelkään pahoin, että tänä päivänä se jäisi julkaisematta. Syy on paljas kuin Mikon peppu, kirjailija Riina Katajavuori pohtii kolumnissaan.

  • Otso Kantokorpi: Haluan takaisin kirjamessuille!

    Toisinaan uudistus on vakavasti tarpeen.

    Olen osallistunut Helsingin Kirjamessuille alusta saakka useassa roolissa, kustantajana, kirjailijana ja paneelikeskustelijana. Viime vuosina olen yrittänyt vältellä tapahtumaa, kirjoittaa kolumnisti Otso Kantokorpi.

  • Antti Heikkinen: Oi, Tuntematon!

    Tuntematon sotilas herättää voimakkaita mielipiteitä.

    Parin viikon kuluttua Suomi on täynnä kriitikkoja. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas herättää kansassa enemmän voimakkaita kuin ympäripyöreitä mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Antti Heikkinen.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Juha Hurme: Loppukesän kirjailijavisa

    Nyt etsitään tärkeää kotimaista kirjailijaa

    Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. Tietokisan isäntänä Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme.

  • Jouni Tossavainen: Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä

    Siinä hetkessä alan kilpailla, kun joku yrittää ohi.

    Porukat lenkkeilevät kuola valuen, kuonot kurtussa ja aivot narikassa. Millä tahansa lenkillä hymyilevä vastaantulija on poikkeus, ystävällinen tervehdys ihme. Tiukka ruumis on aina kauniimpi näky kuin lukeva ihminen. Kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen kirjoitti KulttuuriCocktailille esseen liikunnasta – ja liikkumattomuudesta.

  • Juha Hurme: Viiankiaapa

    Viiankiaapa

    Aapasuo on Suomen pohjoiselle luonnolle ominainen, mutta kömpelölle ja jäykistyneelle karvattomalle apinalle hankalaa maastoa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme on huolestunut Viiankiaavan kohtalosta.