Hyppää pääsisältöön

Antti Heikkinen: “Ei tämä mikään suuri pakolaisromaani ole”

Antti Heikkinen, Matkamies maan, Siltala, kirjan kansi Pekka Loiri
Antti Heikkinen, kuva Laura Malmivaara, kirjan kannen kuva Pekka Loiri Antti Heikkinen, Matkamies maan, Siltala, kirjan kansi Pekka Loiri Kuva: Siltala / Laura Malmivaara antti heikkinen, matkamies maan, siltala, kirjan kansi pekka loiri

Kiitetyllä Juice-elämänkerrallaan ja palkitulla Pihkatappi-romaanillaan tunnetuksi tullut nilsiäläinen Antti Heikkinen tarttuu toisessa romaanissaan päivänpolttaviin asioihin - pakolaisiin ja vihapuheeseen. Heikkinen kuitenkin kiistää kirjoittaneensa pakolaisromaania, vaikka pakolaisasiasta tulikin romaanin kehykset.

Anu Heikkinen: Missä uuden Matkamies maan -romaanisi juuret ovat?

Antti Heikkinen: Se on muhinut mielessä tosi pitkään. Tästä oli jo yksi versio valmiina ennen kuin Pihkatappi julkaistiin 2013. Mutta ei se puhtoinen rakkaustarina oikein toiminut, ei siinä ollut pihviä sämpylöiden välissä. Tarina tuntui aika kliseiseltä.

Anu: No, miten tästä tuli lopulta romaani?

Antti: Se oli pitkään pöytälaatikossa ja oli epäselvää, että julkaisenko vai en. Vuodenvaihteen jälkeen asiat alkoivat romaanin suhteen loksahdella paikoilleen. Nettikirjoittelusta se lopulta rupesi poikimaan tuo nykyinen muoto. Säpsähdin, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita omalla nimellään nettiin laittamaan. Mutta ei tämä mikään suuri pakolaisromaani ole, vaan pakolaisasia on enemmänkin liikkeelle paneva voima.

Mieli hiristen Tuula juoksi poltokselleen, tyhjensi muovipussin sisällön tuleen ja viskasi solmiot perään.

Anu: Ketkä romaanin hahmoista tulivat kaikkein läheisimmäksi?

Antti: Tykkään niistä naishahmoista Tuulasta ja Kirstistä. Ensimmäisessä versiossahan oli pelkästään vanhusnelikko. Tuulan miehellä Ossilla taisi olla alussa isompikin rooli. Nyt hän on vain puheissa, ja päätyy lopulta pullataikinaan.

Anu: Mistä Matkamies maan -nimi tuli?

Antti: Se on itselle aika läheinen virsi ja onhan minulla körttitausta. Siinä pitäisi olla tietynlaista symboliikkaa, eikä sitä kannata ehkä edes hirveästi selittää. Vaikka se on hautajaisvirsi, niin se on myös lohdun virsi.

Macbeth: Minnen antauvu makkoomaan tantereessa minkään nulukin eessä... Hävinny on se, joka huutaa seis ja luiraattaa hoosuunsa sonnat!

Anu: Omistat romaanin 400-vuotisjuhliaan viettävälle William Shakespearelle. Mikä sinun suhde on Shakespeareen?

Antti: No, ei meillä varsinaisesti Saken kanssa suhdetta ole. Nerokkaita näytelmiä ne kaiken kaikkiaan on. Macbeth oli tämän romaanin sisään tietoinen valinta. Sehän on suuri murhetarina. Ihmisiltä lähtee mopo käsistä syystä tai toisesta. Ei ne tässä romaanissa taida sitä näytelmää valmiiksi saada, koska lady Macbeth lähtee helevettiin hipsutteleemaan siitä. Ja kyllä tuossa pieni kulttuuripoliittinen piikki on - se savonmurteinen Shakespeare.

Anu: Kiinnostavaa! Mikä kulttuuripoliittinen piikki?

Antti: Ei se välttämättä aukene tässä selittämällä, mutta jos sen oikoseksi ottaisi, niin voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa, ehkä jo nyt tilanne on se, että syrjäseuduilla kokeilevaisempaa ja eksoottisempaa juttua kuten Shakesperare savoksi käännettynä, esitetään ainoastaan harrastajateatterissa pienellä paikkakunnalla. Ei isoilla teattereilla ole enää mahdollista ottaa sellaista riskiä.

Timonen näytti kärryiltä pudonneelta, rahnutteli takaraivoaan…

Anu: Mikä voisi olla romaanin sanoma?

Antti: Kyllä se aika kliseinen on: viha ei johda mihinkään hyvään. Ja on pyörinyt aika paljon mielessä se, miten historia toistaa itseään. Ihminen ei oikein opi eikä viisastu. Romaanissa on sotaveteraani-hahmo, joka muistuttaa siitä mitä tapahtuu, kun todellinen kosketus sotaan ihmisiltä katoaa. Sitten ollaan taas niin sanotussa Vänrikki Stool -pisteessä. Ollaan hurmiossa, rinta rottingilla ja veitsi tanassa menossa eteenpäin. Ikään kuin kaikki muu homma ympäriltä häviää. Kai tämä on lopulta inhimillinen tarina enemmän kuin mikään suuri manifesti.

Anu: Miltä viimeaikaiset surulliset tapahtumat Helsingin Asema-aukiolla ovat sinulle näyttäytyneet?

Antti: Aina kun joku aate alkaa olla niin tärkeä, että sen takia kuolee ihmisiä tarkoituksella tai vahingossa, niin silloin ollaan kyllä metässä ja saatanan syvällä.

Matkamies maan -romaani pähkinänkuoressa

Pienelle paikkakunnalle perustetaan pakolaiskeskus. Se herättää tunteita puolesta vastaan, on ymmärtäjiä ja vastustajia. Keskuksen ohella purettava terveyskeskuskin kiihdyttää tunteita. Ihmiset rakastavat, mutta useimmiten aivan muita kuin omia kumppaneitaan. Romaanin näytelmäkerhossa harjoitellaan Shakespearen Macbeth-näytelmää savoksi.

Mikä mies on Antti Heikkinen?

Antti Heikkinen on itseoppinut nilsiäläinen toimittaja, kirjailija ja näyttelijä. Esikoisromaani Pihkatappi voitti Savonia-palkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon. Kirjoittanut myös kiitetyn Juice Leskisen elämänkerran Risainen elämä - Juice Leskinen 1950 - 2006. Kirjoittaa parhaillaan Ponsse-yrityksen perustajan Einari Vidgrénin elämänkertaa. Jaakko Teposta kertovat kirja ilmestyy tänä syksynä.

Kommentit