Hyppää pääsisältöön

Milanon naisten paratiisi

Milanon naisten paratiisi -sarjan henkilöt ryhmäkuvassa. Kuva sarjan toisesta tuotantokaudesta.
Milanon naisten paratiisi -sarjan henkilöt ryhmäkuvassa. Kuva sarjan toisesta tuotantokaudesta. Italia,teeman sarjat

Italialaissarjassa seurataan elämää 1950-luvun Milanossa, uudessa loisteliaassa tavaratalossa. Sarja jatkuu uusin, toisen tuotantokauden jaksoin.
Uudet jaksot Teemalla 13.12. alkaen keskiviikosta perjantaihin klo 20 (paitsi pe 15.12.). Jaksot Areenassa 90 päivää

1950-luvun jälkipuoliskon Italiaan sijoittuva ihastuttava draamasarja jatkuu uusin, kutkuttavin jaksoin.

Maailma ympärillä on muuttumassa avoimempaan suuntaan ja vaikkapa amerikkalainen musiikkikulttuuri lyö läpi täälläkin. Euroopan poliittiset ja historialliset käänteet heijastuvat myös milanolaisten elämään. Naisten paratiisiksi kutsutun hienon tavaratalon aherrus saattaa näyttää aurinkoiselta ulospäin, mutta omistajalla, Pietro Morilla on murheita.

Sanavalmiin myyjättären Teresa Iorion ja hänen välillään roihahtanut rakkaus korventaa miestä. Voiko heidän suhteellaan olla tulevaisuutta, sillä tuohon aikaan avioituminen eronneen miehen kanssa on suuri häpeä, etenkin maaseudulla mistä Teresa juuri on kotoisin. Uskooko Teresa edes, että liitto Pietron ja Rosen välillä on lopullisesti ohi? Skandaalinkäryiset lehtijutut tahraavat yhä Morin mainetta. Kuka on niiden takana, Morille kaunaa kantava Mandelliko?

Syksyllä 1956 Milanon lomakausi on ohi ja kansa palaa kaupunkiin. Tavaratalokin avataan ja uudet sievät myyjättäret ovat asemissa, mutta saapuvatko Milanon naiset etsimään sitä jotain, hienoa finesseä, joka tekee heidän arkisesta elämästään hieman fiinimpää ja elämisen arvoista?

Markkinointiosaston Vittoriolla on uusia raikkaita ajatuksia markkinoinnin modernisoimiseksi – ”elävät kuvat” ovat hänen mukaansa tulevaisuuden markkinapaikka, mutta uskooko siihen tavaratalon muu väki ja varsinkin mainostajat? Ikiaikaisen teeman, rakkauden ympärillä koetaan hienoja mutta myös katkeria hetkiä. Saavatko Teresa ja Pietro lopulta toisensa? Entä onko Pietro syyllinen väitettyihin synteihin?

Sarja perustuu löyhästi Emile Zolan romaaniin Naisten paratiisi. Se sijoittuu upeaan milanolaiseen tavarataloon, joka tuo uudenlaisen elämäntyylin kauniine ja ylellisine tavaroineen kenen tahansa ulottuville. Tavaratalon työntekijät ovat nuoria naisia, joita miehet ihailevat ja toiset naiset kadehtivat.

Teresa Iorio on yksi heistä, sanavalmis sisilialainen kaunotar. Teresa on jättänyt vanhoillisen kotiseutunsa saadakseen elää oman päänsä mukaan ja rakentaakseen omaa unelmaansa.

Vittorio (Alessandro Tersigni), Teresa (Giusy Buscemi) ja Pietro Mori (Giuseppe Zeno)
Vittorio (Alessandro Tersigni), Teresa (Giusy Buscemi) ja Pietro Mori (Giuseppe Zeno) Vittorio (Alessandro Tersigni), Teresa (Giusy Buscemi) ja Pietro Mori (Giuseppe Zeno) Kuva: Mauro Sostini teeman sarjat

Naisten paratiisi on myös erään miehen unelma. Tavaratalon perustaja Pietro Mori on tehnyt omaisuuden Amerikassa ja tahtoo nyt tuoda vanhaan kotimaahansa uusia ajatuksia kaupankäynnistä ja mainonnasta. Pietro Morin näkemystä toteuttamassa on nuori ja lahjakas art director Vittorio, joka on itsekin suorastaan 50-luvun tyylin ruumiillistuma.

  • Milanon naisten paratiisi (Il paradiso delle signore), Italia 2015 - 2017. Tuotanto RAI/Aurora TV. N: Giuseppe Zeno, Giusy Buscemi, Alessandro Tersigni.

Artikkelia on muokattu joulukuussa 2017: toisen tuotantokauden jaksot tulossa.

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa