Hyppää pääsisältöön

Juha Jokelan Sumu pistää isosti ja terävästi

Kansallisteatterin Sumu. Kuvassa Elena Spirina, Timo Tuominen ja Jani Karvinen.
Kansallisteatterin Sumu. Kuvassa Elena Spirina, Timo Tuominen ja Jani Karvinen. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer suomen kansallisteatteri,Juha Jokela

Haluaisin olla idealisti. Usein silti löydän itseni pragmaatikkojen leiristä. Miksi? Olenko arkajalka, henkisesti laiska vai tervepäinen ja suhteellisuudentajuinen? Tätä mietin katsoessani Kansallisteatterissa Juha Jokelan uusinta näytelmää Sumu.

Itsesensuurikomediaksi nimetyn näytelmän aiheena on Suomen sumuinen suhde Venäjään, mutta se kertoo myös yksilöistä, minustakin. Yksilöiden kautta näytelmä kertoo isosta aiheestaan, niin tarkasti kuin juuri Juha Jokela osaa.

Näitäkin mietin: jääräpäinen idealismi voi olla paitsi sankarillista, myös tuhoisaa. Olisiko siis joskus parempi luistaa periaatteistaan ja tehdä kompromissi? Kannattaako ihanteidensa vuoksi vaikkapa ajaa oma uransa ja tulevaisuutensa karikolle? Onko parempi olla järkevä vai jalo? Entä jos pitää ihanteenaan nimenomaan pragmaattisuutta? Milloin käytännöllisyys muuttuu kyynisyydeksi? Kenellä on varaa sankarillisuuteen? Sumussa nämä kysymykset koskettavat niin valtiota kuin yksilöäkin.

Onko parempi olla järkevä vai jalo?

Sumu kertoo yrityksestä nimeltä Somnimag. Firman ovat perustaneet kaksi tutkijaa, joista lahjakkaampi ja intomielisempi, Taisto (Jani Karvinen), on kehittänyt laitteen, jolla voi tutkia aivotoimintaa mullistavalla tarkkuudella. Koje on suuri ja kallis, eikä potentiaalisia asiakkaita ole pienessä maassa riittävästi. Siispä toimitusjohtaja Olli (Timo Tuominen) hyödyntää vanhoja tuttavuuksiaan ja pääsee työ- ja elinkeinoministerin (Katariina Kaitue) puheille. Somnimag saa tilaisuutensa. Ministeriö harkitsee lähtevänsä tukemaan aivokuvantajan viemistä Venäjälle.

Kansallisteatterin Sumu. Kuvassa Timo Tuominen ja Jani Karvinen.
Olli (Timo Tuominen) ja Taisto (Jani Karvinen) ajatuvat välirikkoon MGD-laitteen vuoksi. Kansallisteatterin Sumu. Kuvassa Timo Tuominen ja Jani Karvinen. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer suomen kansallisteatteri,Juha Jokela

Sitten syttyy Ukrainan sota. Maidanin aukion mielenosoitukset tukahdutetaan väkivalloin. Venäjä valtaa Krimin.

Somnimagin pieni henkilökunta joutuu moraalisten pohdintojen pyörteeseen, samalla kun se kamppailee yrityksenä olemassaolostaan. Ottelussa on kaksi kärkeä: idealisti-Taisto, joka mieluusti vetäytyisi kaupasta, koska ei missään nimessä halua ottaa riskiä, että oma elämäntyö joutuisi Putinin käsiin. Taisto pelkää, että laitetta alettaisiin käyttää ihan muuhun kuin lääketieteelliseen tutkimukseen.

Jo Putinin nimen lausuminen vaikuttaa näyttämöllä melkein kuin velho Voldemortin kielletyn nimen ääneen sanominen Harry Pottereissa. Mitä jos Putin kuulee!

Toisessa päässä on äärikäytännöllinen markkinointipäälllikkö Jone (Kari Ketonen). Hän haluaa pomolta valtuudet lahjoa. Hän on valmis mihin vain kunhan kauppa käy. Toimari-Olli seilaa Jonen ja Taiston välillä, haluaa tyydyttää kaikkia, ei tiedä mitä haluaa, haluaa että on hyvä fiilis, haluaa tehdä oikein, haluaa tehdä kaupat. Ministeriön väki näytetään jääkylmän pragmaattisena. Heidän silmissään jyrkkä idealismi Venäjän kanssa asioidessa on vain tietämättömyyttä ja naiiviutta. Mutta onko se sittenkin tekopyhyyttä tai vellihousuilua?

Kansallisteatterin näytelmä Sumu. Kuvassa Kari Ketonen.
Kari Ketonen on markkinointipäällikkö, joka esiintyy mieluusti Venäjän asiantuntijana ja tyynenä realistina. Kansallisteatterin näytelmä Sumu. Kuvassa Kari Ketonen. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer suomen kansallisteatteri,Juha Jokela,Kari Ketonen

Maailman tapahtumat tulevat läsnä näyttämölle henkilöiden repliikeissä, heidän reaktioidensa kautta. Jokainen henkilö edustaa jotain maassamme olemassaolevaa tapaa reagoida Venäjän toimiin. Dialogi on, kuten Jokelalla tapaa olla, ällistyttävää tiukkuudessaan. Tuollaisia lauseita on ilo kuunnella, ja varmasti nautinnollista näytellä. Kaikki näyttelijät ovat erinomaisia rooleissaan.

Haastattelin Jokelaa viime keväänä, viikkoa ennen Sumun harjoitusten alkamista. Jokela totesi silloin, että näytelmä ei ole kannanotto, vaan se kuvaa suomalaisten kyvyttömyyttä ottaa selkeää positiota suhteessa Venäjään. Siitä taas seuraa koomista kiemurtelua. Jokela kertoi, etti halunnut kirjoittaa kärjistetyn koomisia tyyppejä, vaan hän etsi komiikkaa esimerkiksi kommunikaation vaikeudesta ja ihmisen kyvystä selittää musta valkoiseksi, vaikka sitten pitäisi vääntäytyä tuhannelle älylliselle solmulle.

Juha Jokelan näytelmät ovat jonkinlaisia valheenpaljastajia.

Sumu on älykkäästi hauska, katsomossa saa nauraa ja varsinkin myhäillä ilahtuneesti. Mikään hillitön naurumellakka se ei silti ole, ei ainakaan toisella esityskerrallaan. Esitys on aika viileä lasipöytineen ja digitaalisine lavasteineen. Henkilöhahmot hieman kaukaisia isolla näyttämöllä. Välillä tuntui, ettei Sumu olisi välttämättä tarvinnut ympärilleen kaikkea suuren näyttämön avaruutta ja tilaa. Ehkä esitys olisi tarjonnut vielä sivaltavamman kokemuksen pienemmällä näyttämöllä?

Yhtä kaikki, nautin Sumusta suuresti. Juha Jokelan näytelmät ovat jonkinlaisia valheenpaljastajia. Ainakin minulle ne toimivat niin: jään kiinni ajattelun sumeudesta tai tunteellisesta epämääräisyydestä. Jokela ikään kuin havainnoi ja jäsentää maailmaa puolestani, auttaa näkemään asiat uudesta näkövinkkelistä. Arvostan!

Kansallisteatterin näytelmä Sumu. Kuvassa Kari Ketonen, Jani Karvinen, Timo Tuominen ja Elena Spirina.
Kansallisteatterin näytelmä Sumu. Kuvassa Kari Ketonen, Jani Karvinen, Timo Tuominen ja Elena Spirina. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer suomen kansallisteatteri,Juha Jokela

Kansallisteatteri: Sumu. Kirjoittanut ja ohjannut Juha Jokela. Lavastus Teppo Järvinen, pukusuunnittelu Tarja Simonen, valosuunnittelu Max Wikström, äänisuunnittelu Tommi Koskinen, videosuunnittelu Timo Teräväinen. Rooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen; videolla Ria Kataja. Kantaesitys 14.9.2016.

Näkökulma: Juha Jokela ja komedian vapauttava voima

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri