Hyppää pääsisältöön

Säveltäjä Joe Davidow: Minulle sanottiin great you are here!

Joe Davidow
"1970-luvun lopulla oli paljon asioita vireillä," Joe Davidow muistelee aikaa, jolloin hän tuli Suomeen. Joe Davidow Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen joe davidow

Joe Davidow on asunut Suomessa yli 30 vuotta. New Yorkin Bronxista kotoisin oleva nuori säveltäjä tuli Moskovan kautta Suomeen 1977. Millainen Suomi oli silloin, millainen Suomi on nyt - parempi? Vai oliko ennen kaikki sittenkin paremmin?

Joe Davidow istuu tummassa nahkatakissaan Musiikkitalon aulassa, hörppii kahvia ja haukkaa suklaakeksiä.
- This is good!
Sama mies, johon tutustuin 30 vuotta sitten; hoikka olemus, iloisesti tuikkivat ruskeat silmät ja kädet, jotka säestävät kaaressa innostunutta puhetta. Joe aloittaa suomeksi, mutta vaihtaa kesken lauseen englantiin. Vain mustissa kiharoissa ohimoilla on hiukan hopeaa, muuten hän on yhä se sama uteliaasti ja kiihkeästi maailmaan suhtautuva avantgardisti kuin ennen.

Joe on ensin haluton puhumaan itsestään, mutta suostuu sitten ja kertoo pian eloisasti lapsuudestaan ja nuoruudestaan New Yorkissa 1950-60-luvuilla.

Juutalainen perhe New Yorkin Bronxista

- On hyvin tavallista olla juutalainen New York Cityssä. Muualla aina kysytään, oletko juutalainen, mutta New Yorkissa se on aivan yleistä.

Davidowien juutalainen perhe asui New Yorkin Bronxissa valkoisten asuttamassa talossa, vastapäätä mustien baptisti-kirkkoa.
- Vaikka ihmiset tulivat 1950-luvulla hyvin toimeen keskenään, silti mustat, valkoiset ja latinot asuivat omissa kerrostaloissaan.

Äiti soitti pianoa ja laittoi myös 10-vuotiaan Joen pianotunneille. Poika ei pitänyt pianonsoitosta lainkaan ja jyysti samoja kappaleita kuukaudesta toiseen. Kun Joe 12-vuotiaana musiikkiluokalla valitsi trumpetin, äiti antoi luvan lopettaa pianotunnit. Poika pääsi soittamaan trumpettia koulun orkesteriin ja alkoi suhtautua musiikkiin vakavasti. Hän kiinnostui jazzista ja pääsi 15-vuotiaana Fame-tv-sarjasta kuuluisaan lukioon New York High School of Music and Arts.
- Äitini ystävättärellä oli tapana antaa minulle levyjä lahjaksi; Miles Davisia, Oscar Petersonia, Count Basie'ta, Frank Sinatraa, Oliver Nelsonia. Beatlesit olivat oman ikäpolveni musiikkia, mutten kuunnellut heitä ollenkaan, enkä ylipäätään rockia. Kiinnostukseni kohdistui jazziin.

Joen isä oli toimittaja, joka työskenteli marxilaiselle sanomalehdelle. Äiti toimi kirjanpitäjänä. Joella oli kaksi vanhempaa veljeä, joista toinen sairasti epilepsiaa.
- Veljeni kuoli 28-vuotiaana. On kummallista, että ajattelen häntä yhä vanhempana veljenäni, vaikka hän kuoli niin nuorena. Häntä hoidettiin laitoksessa, mikä vei paljon vanhempien rahoja. Veljeni pääsi valtion hoitolaitokseen vasta, kun Robert Kennedystä tuli New Yorkin senaattori. Kennedyllä oli vammainen sisar ja tämä oli ensimmäisen asia, jonka hän laittoi kuntoon valtaan päästyään.

Juuret Euroopassa

Joen äiti oli syntynyt Chicagossa, mutta hänen sukunsa tuli Ukrainasta. Isän suku oli kotoisin Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän väliseltä alueelta, missä raja oli vaihtanut paikkaa moneen otteeeseen.
- Isäni sanoi olevansa Venäjän juutalainen, kun taas hänen vanhin sisarensa kertoi olevansa Puolan juutalainen. Here you see!
- Isänisäni, joka opiskeli Liettuassa valokuvausta, pakeni ensimmäisen maailmansodan aikaan New Yorkiin, kun pogromit ja all that shit alkoi Itä-Euroopassa. Hän lähetti vaimolleen viestin, että okay, tule tänne! Niin isoäitini lähti matkaan kolmen lapsen kanssa Lvovin alueelta. Häneltä vei kaksi ja puoli vuotta päästä Yhdysvaltoihin Kiinan kautta. Matkalla yksi lapsista kuoli. Samalla, kun isoäiti teki matkaa, hän opetti kieliä, ompeli vaatteita ja keräsi rahaa. Isoisä lähetti hänelle myös avustusta ja lopulta hän pääsi San Franciscoon.

Tuntuuko sinusta, että olet palannut eurooppalaisille juurillesi, kun asut nyt Suomessa?
- Ei, en todellakaan! Teidän eurooppalaisten on vaikea ymmärtää, että niin juutalaiset kuin muutkin kansallisuudet, jotka ovat paenneet Euroopasta Yhdysvaltoihin, halusivat tuntea olevansa amerikkalaisia. Vaikkapa isänisäni, hän halusi sopeutua amerikkalaiseen yhteiskuntaan nopeasti. Kaikki toivoivat, että heidän lapsensa puhuisivat englantia mahdollisimman pian. Tarinat, jotka liittivät heidät Eurooppaan, eivät olleet mitään mukavia tarinoita. He pakenivat jotain todella pahaa. En ole koskaan ajatellut olevani eurooppalainen, en koskaan.

Checking out: Moskova

Nuoren Joen elämässä kaikki oli hyvin; hän soitti trumpettia, halusi ammattilaiseksi ja jatkoi opiskelua New York College of Musicissa. Kun Collegesta tuli vielä osa New Yorkin yliopiston laajaa kampusta, Joe huomasi viihtyvänsä siellä erinomaisesti.

Juuri sillä hetkellä hänen isänsä lähetettiin kirjeenvaihtajaksi Moskovaan. Äiti ja Bobby-veli muuttivat isän mukana, koska veljelle järjestyi hoitopaikka Neuvostoliitosta.
- Sanoin, etten lähde heidän kanssaan, mutta lupasin mennä vierailulle puoli vuotta heidän lähtönsä jälkeen. Olin saanut kesätyöpaikan muutaman kilometrin päässä Woodstockista ja festivaalin alkuun oli vain muutama päivä, kun jouduin lentämään Moskovaan. En onnistunut vaihtamaan lentolippuani, vaan missasin Woodstockin!

Moskovassa äiti viritti 19-vuotiaalle pojalleen ansan. Hän tutustutti Joen vaikutusvaltaisiin henkilöihin, jotka tunsivat musiikkikoulujen opettajia. Niin Joe aloitti ensin tavallisessa musiikki-instituutissa ja jatkoi myöhemmin sävellysopintoja kuulussa Tshaikovski-konservatoriossa.
- Äidit on äitejä! Ehkä vanhempani ajattelivat, että I was fucking around liikaa ympäri New Yorkia. No, päätin jäädä Moskovaan vuodeksi ja checking it out. Moskovan konservatorio oli hyvin perinteinen klassinen musiikkikoulu, missä kaikki harjoittelivat 24 tuntia vuorokaudessa. Mutta pidin siitä, oli kiinnostavaa tsekata klassisen traditio.

Moskova oli 1970-luvulla varmasti kulttuurishokki New Yorkissa kasvaneelle?
- Moskova oli minulle ensimmäinen eurooppalainen kaupunki. En ollut koskaan aikaisemmin ollut Euroopassa.
- Päätin ottaa asioista selvää. Ensi töikseni menin kielikurssille, missä tapasin paljon suomalaisia, ruotsalaisia, argentiinalaisia ja vietnamilaisia. Opin kieltä ja venäläistä mielenlaatua. Olin Moskovassa kuin pienellä kansainvälisellä saarella.

Miltä sosialismi vaikutti nuoresta amerikkalaisesta?
- Kun menin Moskovaan, ilmapiiri oli vielä positiivinen. Kaupoissa oli uusia tavaroita, jääkaappeja, stereoita, sähköveitsiä... Ihmiset kysyivät minulta innoissaan, olinko jo nähnyt niitä! Ne olivat suuria uutisia siellä siihen aikaan. Muutamaa vuotta myöhemmin korruptiosta tuli avointa, tavaraa ostettiin tiskin alta.
- Mutta kukaan, ei sovjet-ihmisistä eikä ulkomaalaisista koskaan voinut uskoa, että neuvostosysteemi romahtaa. Se oli kaikille totaalinen shokki. Olin silloin jo täällä Suomessa, kun kuulin ystäviltäni, että the whole fucking place is collapsing, kaupoissa ei ole enää mitään. Ja niin se romahti.

Joe Davidow
"Yleisradion kokeilustudiossa saattoi työskennellä ilmaiseksi kolme-neljä kuukautta 24 tuntia vuorokaudessa, tehdä biisin valmiiksi ja antaa sen sitten kuunneltavaksi Ylen lautakunnalle. Jos he pitivät siitä, he ostivat sen!". Joe Davidow Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen joe davidow

Checking out: Suomi

Moskovassa Joe tutustui suomalaiseen tyttöön, josta tuli hänen vaimonsa ja kahden tyttärensä äiti. Suomeen hän tuli ensimmäisen kerran 1977. Tarkoituksena oli tsekata, voiko Suomessa asua. Sitten asiat lähtivät etenemään nopeasti.
- Joku sanoi, että sinun täytyy mennä tapaamaan Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen johtajaa Jarmo Sermilää. Kello oli viisi, kun soitin hänelle. Sermilä sanoi, että hienoa kun soitit, meillä on party täällä, sinun täytyy tulla tänne! Menin ja Sermilä kertoi minulle Yleisradion kokeilustudiosta. Se oli great! Siitä lähtien minun whole new world was kokeilustudio.

Ylen juuri perustetussa kokeilustudiossa Ratakadulla Pekka Sirén ja Juhani Liimatainen opastivat, miten tietokoneet toimivat. Siellä työskentelivät mm. Patrick Kosk ja Andrew Bentley. Jonkin ajan kuluttua kokeilustudio muutti Pasilan vastarakennettuun radiotaloon.
- Kokeilustudiossa saattoi työskennellä ilmaiseksi kolme-neljä kuukautta 24 tuntia vuorokaudessa, tehdä biisin valmiiksi ja antaa sen sitten kuunneltavaksi Ylen lautakunnalle. Jos he pitivät siitä, he ostivat sen! It was fantastic!

Oltuaan vain neljä-viisi kuukautta Suomessa, Joe tunsi täällä jo kaikki.
- Paroni Paakkunainen, Love-Recordsin Otto Donner, laulufestivaalin porukat… kaikki olivat hyvin ystävällisiä. Täällä oli paljon asioita vireillä, vau! Joka paikassa oli ihmisiä ja ryhmiä, jotka ottivat mukaansa ja sanoivat great you are here!
Joe tunsi itsensä tervetulleeksi.
- This is a good place! Se oli hauskaa! Olin amerikkalainen New Yorkista, olin harvinainen ja eksoottinen.

Joe sai hyviä ystäviä mm. Suomeen hieman aikaisemmin muuttaneista amerikkalaisesta lyömäsoittajasta Tim Ferchenistä ja englantilaisesta elektroakustisen musiikin säveltäjästä Andrew Bentleystä. He ovat Joen ystäviä yhä.

Suomessa Joe Davidow jatkoi sävellysopintojaan vielä muutaman vuoden modernistisesti suuntautuneen ja vaativan Paavo Heinisen johdolla. Ketkä säveltäjänimet ovat olleet sinulle tärkeitä?
- Franco Donatoni, Yannis Xenakis, György Ligeti ja Krzysztof Penderecki, Stravinskyn lisäksi, Joe luettelee.
Elektroakustinen musiikki oli kuitenkin se, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Mikset leikkaa itse?

Nyt Joe on ollut Suomessa yli 30 vuotta. Onko paluu Yhdysvaltoihin käynyt mielessä?
- Tsekkasin 1980-luvulla monesta amerikkalaisesta yliopistosta, löytyisikö töitä. Kaikkialla oli vähintään 50 ihmistä jonossa hakemassa yhtä työpaikkaa. He eivät lainkaan ilahtuneet siitä, että minä tulin vielä jonon jatkoksi.
- Sitten ryhdyin tekemään musiikkia filmeihin ja filmejä itsekin. Tein dokumentteja televisiolle, kuvasin paljon Yhdysvalloissa ja varsinkin New Yorkissa ja vietin siellä pitkiä aikoja. En tuntenut, että olisin irtautunut New Yorkista.

Se, että Joesta tuli filmintekijä, tapahtui hyvin yksinkertaisesti. Hän tutustui 1980-luvulla Epidem-tuotantoyhtiön Mikael Wahlforsiin ja Kai Salmiseen ja alkoi tehdä heille leffamusiikkia.
- Kerran sävelsin musiikin filmiin, jonka ohjaaja katosi. En saanut palkkaani, ennen kuin Yleisradio hyväksyi valmiin dokumentin. Niin minulle sanottiin, että mikset leikkaa filmiä loppuun itse? Niinpä editoin sen, tein sen hyvin – niin sanottiin - ja huomasin pitäväni leikkaamisesta. Seuraavaksi tein ensimmäisen dokkarini salsa-musiikista Bronxissa.

Joe Davidowin elokuvaura jatkui yhteistyössä mm. sellaisten tuottajien kuin Claes Olssonin ja Jouko Lehmuskallion kanssa.
- Säveltäjänä saatan olla narsisti, mutta elokuvan tekijänä kannan sosiaalisen vastuuni. Tämä tulee journalisti-isältäni. Yhteiskunnallinen tasa-arvo on minulle ydinkysymys. Olen nähnyt eläessäni riittävästi rikkaita ihmisiä.

Joe Davidowin elokuvauran suurin menestys oli The Man Who Never Was, visuaalinen draama, joka sai ensimmäisen palkinnon Prix Italia –kilpailussa 1998. Pääroolissa esiintyi tanssija Jorma Uotinen. The Man WhoNever Was –teoksen visuaalisesta toteutuksesta vastasi pitkälle Yleisradion leikkaaja Pentti Kakkori, mies jota Joe kutsuu maagiseksi taikuriksi. Teoksen musiikit Joe toteutti Ylen kokeilustudiossa mm. Juhani Liimataisen ja Martti Turusen avustuksella.

Tämä oli viimeinen kerta, kun hän sävelsi musiikkia kokeilustudiossa. Alkoi suuri ja nopea muutos. Pian jokaisella säveltäjällä oli studio omassa kodissaan. Teknisten laitteiden hinnat halpenivat ja kotistudiot yleistyivät.

Joe Davidow
"Nyt ihmiset ovat avaramielisempiä kuin aikaisemmin. Varsinkin nuoret ovat ennakkoluulottomia." Joe Davidow Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen joe davidow

Yksi suuri hieno asia on yhä

Kun kysyn Joelta hänen elämästään nyky-Suomessa, hän pudistaa päätään.
- Ennen oli rahaa, ennen oli studioita ja oli paljon työtä freelancerille. Varsinkin Yle työllisti. Ei ollut kaupallisia paineita. Nyt on toisin.

Millaisena muistat 1990-luvun alkupuolen laman?
- Taiteilijalle se oli samanlaista kuin mikä tahansa aika. Silloin kaikki muutkin alkoivat elää samoin kuin taiteilijat. Kaikilta oli rahat loppu, kaikki yrittivät saada asumistukea. Onneksi Yleisradio, Elokuvasäätiö ja Avek toimivat silloin koko ajan.

Entä henkinen ilmapiiri Suomessa nyt verrattuna aikaisempaan?
- Suomi on avoimempi. Aikaisemmin ei ravintolassa saanut edes drinkkiä ellei ovella seisonut kahta gorillaa ja sinulla ollut pitkiä housuja jalassa. Se oli huonompaa kuin Neuvostoliitossa! Täällä gorillat olivat lisäksi ilkeitä, nasty.
- Nyt ihmiset ovat avaramielisempiä kuin aikaisemmin. Varsinkin nuoret ovat ennakkoluulottomia, much more open and wide ja viettävät aikaansa eripuolilla maailmaa.
Joen aikuiset taiteilijatyttäret, nukketeatteria tekevä Elviira ja lavastaja Alisha ovat myös opiskelleet ja viettäneet paljon aikaa ulkomailla.

Jotain hyvää vanhasta maailmasta on kuitenkin vielä jäljellä.
- Yksi suuri, hieno asia on yhä olemassa Suomessa; apurahasysteemi eli valtion apurahat ja taideapurahat. Se ei ole paljon rahaa, mutta riittävästi, jotta voi jatkaa työtään taiteilijana.

Sävellyskonsertti Musiikkitalon Black Boxissa maaliskuussa 2016

Joe Davidowin sävellyskonsertti Musiikkitalon Black Boxissa maaliskuun 16. päivänä 2016 sisälsi läpileikkauksen hänen tuotannostaan 1980-luvulta tähän päivään.

Mikael Helasvuo, huilu, Jukka Rautasalo, sello ja Jouko Laivuori, piano esittävät Joe Davidowin teoksen Caruselli huilulle, sellolle, pianolle ja digitaaliselle medialle

Multi-instrumentalisti Jone Takamäki esittää otteita Joe Davidowin teoksesta The Man Who Never Was

Pianisti Jouko Laivuori kantaesittää Joe Davidowin teoksen Journey - Music For Piano, Disklavier and Digital Media

Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, viulu, Max Savikangas, alttoviulu ja Henri Sakki, lyömäsoittimet esittävät Joe Davidowin teoksen Music for Violin, Viola, Percussion and Tape

Mikael Helasvuo, huilu ja Aapo Järvinen, huilu esittävät Joe Davidowin teoksen Music for Two Flutes and Tape

Joe Davidowin elektroakustisen musiikin konsertin alkupuoli

Joe Davidowin elektroakustisen musiikin konsertin loppupuoli

  • Seuraa Maj Lind -pianokilpailua 2017 Ylen kanavilla

    Seuraa kilpailu alusta loppuun 17.-31.8.2017.

    Taideyliopiston Sibelius-Akatemia järjestää neljännen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun Helsingissä 17.–31.8.2017. Voit seurata kilpailun alusta loppuun Ylen kanavilla, suorina lähetyksinä verkossa, koostelähetyksinä radiossa ja orkesterifinaalit suorina kaikissa välineissä.

  • Tärkeintä on persoonallinen soitto, sillä kiinalaisten pianistien kanssa ei voi kilpailla teknisessä osaamisessa

    Niklas Pokki on Ylen asiantuntija Maj Lind -pianokisassa.

    Pianisti ja pianopedagogi, musiikin tohtori Niklas Pokki tunnetaan väsymättömänä pianonmusiikin ja pianonsoiton edistäjänä Suomessa. Hänen vaikutuspiiriinsä kuuluvat mm. Mäntän musiikkijuhlat vuodesta 1999 lähtien, sekä vuonna 2013 perustettu Nuorten pianoakatemia, joka järjestää mestarikursseja nuorille pianisteille ympäri Suomea.

  • Laulaja Tii Niemelä 100 vuotta: "Päätin etten pelkää mitään tässä maailmassa"

    Sota opetti nuoren laulajattaren olemaan pelkäämättä.

    Tänä vuonna, kun Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään, myös laulaja Tii Niemelä viettää 100-vuotispäiväänsä. Kysymykseen korkean iän salaisuudesta Tii vastaa olleensa pienestä pitäen kova äkäpussi. Ex-puoliso, liedpianisti Pentti Koskimies on kuvannut hänen voimakasta sisäistä paloaan ja shamanistisia piirteitään. Tii kertoo myös sotakokemuksesta, jonka jälkeen hän lakkasi pelkäämästä.

  • Romeo ja Julia berliiniläisittäin

    Shakespearen draama ja sen monet säveltäjät.

    Ihanat nuoret näyttelijät olivat niin uskottavia rakastuessaan! Anja Lankinen huokaa nähtyään Berliinissä Romeon ja Julian. Kyse ei olekaan ihan tavallisesta Shakespearen näytelmästä, vaan nyt oli esityksessä mukana myös useiden eri säveltäjien Romeo ja Julia -musiikkia.