Maarit Mustoset kokoontuvat pohtimaan ja kokemaan, millaista on olla Maarit Mustonen ja jakaa oma nimi muiden ihmisten kanssa.

Olet ehkä joskus googlannut oman nimesi. Jos olet kuin Maarit Mustonen, olet saattanut pikkiriikkisen ärsyyntyä tai pettyä: tuloksissa tulee vastaan muita Maarit Mustosia, heidän elämäänsä ja heidän tekemisiään.
Oman nimen haluaisi pyhittää vain itselleen. Helposti tuntuu, että melkein omistaisi oman etu- ja sukunimensä yhdistelmän, vaikkei niin tietenkään ole. Oma nimi on kauhean henkilökohtainen asia.
Oman nimen erikoislaatuisuuden kokemuksesta on saanut inspiraationsa Maarit Mustosen taideteos, jonka nimi on Maarit Mustonen. Taideteokseen kuuluu se, että yhdeksän Maarit Mustosta ympäri Suomen kohtaa Helsingissä.
Hän on pyöritellyt ajatusta kokonimikaimojensa kohtaamisesta jo puolentoista vuoden ajan.
- Ajattelin, että itselleni olisi tosi häiritsevää, hassua ja outoa, jos joutuisi samaan tilaan toisten samannimisten kanssa, Maarit Mustonen kertoo YleX:lle.
”Ihmiset havahtuneet oman nimen tärkeyteen”
Maarit Mustonen – tai siis yksi heistä, tapahtuman järjestäjä – on kuvataiteilija, joka on aina ollut kiinnostunut kielestä ja sen suhteesta maailmaan. Taideteos liittyy yhteistyöhön Helsingin yliopiston kanssa: Maarit Mustonen on tänä syksynä vierailijaopettajana kurssilla, jossa opiskelijat paneutuvat henkilönnimien ja identiteetin suhteeseen.
Maarit Mustosten kohtaaminen tapahtuu lauantaina Helsingissä. Silloin henkilönnimen yksilöivä voima onkin poissa, ja erilaiset ihmiset joutuvat jakamaan maaritmustosuuden.
Tapahtuman Facebook-sivuilla lukee:
"Kiitos erityisesti myös Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen ja Maarit Mustonen."
Kiitos erityisesti myös Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen, Maarit Mustonen ja Maarit Mustonen.
- Yhtäkkiä meillä on tilanne, jossa yhdeksän aivan erilaista ihmistä eri puolilta Suomea, ja nimi viittaakin kaikkiin meihin. Luulen, että tämän myötä ihmiset ovat oikein havahtuneet siihen, että miten tärkeä se oma nimi on itselleen. Jos sitä ei ole aiemmin oikein miettinyt.
Kuvataiteilija Maarit Mustonen on tavannut jo etukäteen pari kaimaansa ja ollut kaikkiin yhteydessä ennen lauantain kokoontumista. Oman nimen tärkeys on tullut esiin jo valmisteluvaiheessa: yksi Maarit Mustosista sanoi, ettei voisi ikinä olla minkään toisen niminen.
Mitä tällä yritetään sanoa?
Lauantaina Maarit Mustoset tapaavat ensin keskenään. Sen jälkeen Helsingin yliopiston opiskelijat haastattelevat heitä siitä, millaista on olla Maarit Mustonen ja kohdata muita kaimoja. He tekevät haastatteluiden pohjalta kurssitöitä – maaritmustosuus on myös tutkimuskohde.
- Mikä on mielestäni aivan absurdi asia, Maarit Mustonen nauraa.
Hän kertoo, että erikoinen päivä jännittää – mutta ainakin on helppoa muistaa kaikkien nimet.
Maarit Mustos -päivä huipentuu neljältä Arkadia International Bookshopiin avoimeen tilaisuuteen, joka on varsinainen taideteos. Siellä Maarit Mustoset kohtaavat toisiaan, läheisiään ja ulkopuolisia ihmisiä, joita kokemus samannimisyydestä kiinnostaa.
Idea kuulostaa hauskalta – ja tosi oudolta. Yrittääkö Maarit Mustonen sanoa tai tuoda esiin jotakin nimestä, vai onko lauantain Mustos-päivä vain avointa pohdintaa nimistä ja niiden merkityksistä?
Sekä että, Mustonen vastaa.
- Se, mikä minulle on tässä tärkeä asia, on järjestyksen rikkominen. Jos ollaan totuttu johonkin tiettyyn muotoon, kuten vaikka siihen, ettei meidän Maarit Mustosten kuuluisi tavata, ei meidän kuuluisi olla samassa paikassa, haluan vähän rikkoa sitä.
Maarit Mustonen: Maarit Mustonen Helsingissä Arkadia International Bookshopissa lauantaina 24.9. kello 16–18.