Hyppää pääsisältöön

Säilykepurkkitapaus

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajohan se. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Säilykepurkkitapaus

Ehkä kaiveltiin maalaisserkun peltoa löytääkseen uusiokäyttöjä lehmänsonnalle eu-rahoituksen siivittämänä, ehkä tongittiin omalta pellolta onkimatoja, ehkä osui kuokka muuten vain johonkin oudosti kalahtavaan - kuitenkin tongittiin pellosta esiin soikea, hartsipeitteinen purkki, omituisesti hehkuva.

Olisi avattu siinä heti paikalla, mutta maatalouslomituksen harjoittelijanplanttu vaati, että piti toimittaa Museovirastolle. Muinaismuistolakiin viitaten.

Toimitettiin Museovirastolle.

Museovirastolla purkin ympärillä kierreltiin ja kaarreltiin, pääteltiin että meripihkaa on päältä, jotain metallia sen sisällä.

Suojelupoliisilta lainattu UWB-3D -kameratutka kertoi, että purkin sisällä oli liikettä jonkinmoista.

Pomminpurkamiseenkin koulutettu, värvätty puhallinsoitinteknikko Päävartiosta taksilla apuun, ja pian oli soikea purkki vapautettu meripihkavaipastaan ja sen kansi varovaisesti leikattu auki.

Kansi nostettiin pois paikoiltaan.

Hämmästys suunnaton!

Mieletön vilinä, kohellus, touhu, ähinä, mekastus, tanssi ja riekkuminen purkissa!

Vaikka minkä laisia hahmoja, eläimiä, kasveja, ihmisiä, kaikkia kokoja ja välimuotoja!

Semmoisia mitä ei voi edes kuvitella.

Ja silti jotenkin tuttuja!

Museoviraston ko. alan päätutkija leukapartaansa peukalon ja edusormen välissä likistelemään.

Sitten sormensa pystyyn nostamaan, sen asettaen poikki huultensa: Shhh!

Kaikki hiljenemään, siitä paikasta.

(Kaikki, paitsi säilykepurkin väki: liian touhussaan ja tohinassaan edes huomaamaan, että puuttui purkista nyt katto.)

Museoviraston päätutkija käski hakemaan Euroopan keskiajan kuvataiteesta esille Hieronymus Boschin maalaaman Maallisten ilojen puutarhan. "Myös himojen puutarhana tunnetun."

Kirja haettiin, silkkipaperi sivuun käännettiin, esille värikäs kuvalaatta, Fig. 2:

Ja kaikista suista (paitsi purkissa olijoiden) oivaltava "Ooo!" tai "Aaa!"

Der Garten der Lüste!

Suoraan 500 vuotta sitten maalatusta Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarhasta oli säilykepurkin omituinen, innokas, räyhä-altis, hampaaton, hikinen, kamala, edesvastuuton, röyhkeä, siveetön ja über-rietas väki.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/ae/El_jard%C3%ADn_de_las_Delicias%2C_de_El_Bosco.jpg

Melkein sanoinkuvaamaton väki se!

Valtavia lintuja, ihmistä kymmenen kertaa isompia, lilluvia jättikaloja ja ilmassa räpiköiviä ihmisolentoja, täällä nurinniskoin maassa naisparin seurana heppu jonka persiistä iloisesti kasvaa sinisiä ja vaaleanpunaisia kukkia.

Tuolla näkyy - ilmeisesti lihasta tehty - turhuuden torni, yhtäällä läikkyy viettelevien naisten lampi, toisaalla ratsastaa kameeleilla ja vaikka millä piruilla kiihottuneiden miesten irvokas karavaani mainituita viettelynaisia kärkkymässä.

Yhtäällä kohtaa silmää houkuttaa valtavia, mutta piikkisiä mansikoita, toisaalla katseen pysäyttää milloin ihmisiä sontivia eläimiä, milloin härskejä lintuja ja kaikkialla on riitelyä, äläkkää, huohontaa ja hopotusta - vaan ei riemun hymyä ilakoijan kasvoilla, yhdenkään.

Tiivistelmä synnistä ja intohimosta, kuin on liemikuutio tiukka tiivistelmä liemestä. Siinä rasian sisältö.

Istahtaa Museoviraston väki pelkästä ällistyksestä ja yllätyksestä, ja häveliäisyydestä kääntää katseensa pois tuosta pöydän irvokkaasta keskipisteestä, turmion pesästä, joka oli pellosta pahaa aavistamatta esiin ongittu.

Voi että! Mitä tehdä sille!

Keltä edes kysyä!

Alustava tiedustelu osoittaa, että kukaan silmäätekevä viranomainen ei halua ottaa kantaa. Ei kukaan ministeri, ei kukaan kansliapäällikkö.

Keltä, keltä siis kysyä!

Keksii joku: kysytään entiseltä ulkoministeriltä, se mielellään antaa lausuntoja, pyydettäessä. Ja pyytämättä.

Entinen ulkoministeri vastaa, että ei varsinaisesti ota kantaa (r)asiaan, mutta haluaa mainittavan, että mikäli joku kuvittelee, että löydetty rasia olisi venäläinen rasia, niin se on vale!

Että kaikki kansainväliset rasiainlöytötutkimukset osoittavat, että Venäjän kansa ja Venäjän viranomaisto on Suomelle sydänystäviä, 24/7/365, eivätkä he halua Suomelle kuin hyvää, aivan erityisesti haluten tosi hyvää meille ex-KGB/nyk. melkein päätoiminen suomenystävä hra V. Putin, mutta samoin haluten hyvää aivan erityisesti myös kaikki muut, yhdessä ja erikseen, ja on perisynti ja kansallishäpeä ajatella muuta! (Kuten Natoa. Tai Karjalan varastamista. Tai Ukrainaa. Tahi... Taikka.....)

Vot, ei apua mitään, siitä lausunnosta, Museovirastolla todetaan yhteisesti.

Keksii joku: kysytään kansalta!

Hyvä ajatus!

Laaditaan nettikysely: mitä kysyisit menneisyyden väeltä, jos voisit?

Vastauksia alkaa tulla saman tien.

Kun epämääräisten taruaarteiden sijaintiin liittyvät kysymykset ja yritykset lahjoa itselle hieno sukupuu on karsittu kysymyslistasta pois, jäljelle jää tusinan verran tärkeitä kysymyksiä, mm. "Onko laitosteatteri kriisissä, teillä?", "Mitä tiedätte Suomesta", ja kymmenkunta muuta. Niille arvotaan kysymisjärjestys.

Museoviraston päätutkija koputtaa lyijykynän peltisellä kumipidikkeellä rasian kylkeen.

Säilykepurkin väki vaikenee, lukuunottamatta paria liukumäen laskijaa, jotka hihkuvat vielä hetken. Sitten hekin kääntyvät katsomaan ylös, kohti museovirastoprofessorin pukinpartaista naamaa.

Kun ei hollantia osaa, museovirastoprofessori puhuu purkin kansalle vanhaa saksaa (niin vanhaa, että siinä melankolia kirjoitetaan "Melencolia" [kysykää vaikka Albrecht Düreriltä]):

"Servus, kleiner Mann!
Saanko esittää teille sinne purkkimaailmaan muutaman kysymyksen?"

Säilykepurkkimaailman puhemieheksi valikoituu valtavan sorsan selässä istuva mies, joka joutuu keskeyttämään kuranharmaan merenneidon suutelemisen, vastatakseen. Hän huikkaa reippaasti:

- Grüß Gott! Saatte esittää kolme kysymystä.

Museoviraston kokoushuoneessa hyristään yhtä aikaa tyytyväisenaä, ja marmatetaan pettyneenä, ikän kuin sanoen: "Kolme kysymystä saadaan! Mutta vain kolme."

Professori nostaa esille ensimmäisen kysymyslapun:

"Jos päädymme hitsamaan rasian kannen uudelleen kiinni, haluatteko sinne rasiamaailmaanne mukaan matkaradion?"

Rasian miekkonen tuumii hetken, sitten vastaa: "Eipä meillä ole paristoja."

Professori sanoo vaistomaisesti "Sopiiko jos annamme teille paristoja?"

Rasiamies miettii, ja vastaa: "Eipä meillä ole matkaradiota."

Professori sanoo, hieman punehtuen, "Mutta entä jos annamme sekä radion että paristot?"

- Tuo oli jo neljäs kysymys, sanoo rasiamies ja kääntyy taas merenneiden puoleen, huulet jo valmiksi pusutöröllään.

"Kolmaspas, vasta!" parahtaa professori.

Silloin nuorempi museovirastokollega huikkaa sivusta "Eka kysymys oli, että saatko esittää kysymyksiä, toka kysymys oli radiosta, kolmas pattereista. Rivo säilyke-ukko on oikeassa."

-Perkules mitä saivartelua! äsähtää professori pukinpartaansa raapien, kuin siinä olisi syyhy. "Minä olen pohjimmiltani filosofi, enkä edes pinnallisesti aritmeetikko! Hmph! ..Jäikö meiltä joku hyväkin kysymy kysymättä, semmoinen joka olisi ennemmin kannatanut kysyä, kuin se patteri-asia?"

Osastosihteeri vilkaisee tietokonetta. "Erilaisilta keskiaikaa tutkivilta tieteellisiltä seuroilta ja itsenäisiltä tutkijoilta on noin 18 500 avaamatonta sähköpostia, viimeisen varttitunnin ajalta. Oletettavasti useampi kysymys per maili. Ja sitten on sosiologian, psykologian, antropologian, arkkitehtuurin, teologian, lääketieteen ja.. ..että on niitä.. ..aika mahottomasti.."

Tulee hiljaisuus.

Jatkuu hiljaisuus.

Lopulta osastosihteeri nielaisee. Sitten sanoo hiljaa: "Me voitaisiin hitsauttaa rasia kiinni. Ja hartsit päälle. ja eikun takaisin peltoon. Jos joku jotain kyselee, sanottaisiin että meidät hakkeroitiin.. Jo ennen ylihuomista asia olisi poissa silmistä ja mielestä. ..ja niin, tuota, sitten olis vielä sekin, että, yläkerran kahviossa on tuoreita munkkeja. Mutta se menee aika pian kiinni. Meinaan jos tämä rasia-asia venyy."

Jokainen läsnäolija nyökkää vaistomaisesti, hiljaa itsekseen. Ollaan vakavien asioiden, syvällisten päätösten äärellä.

Pysähtyneen tilan rikkoo osastosihteeri, joka sujauttaa säilykerasian, kansi siihen kiinni teipattuna ruskeaan postituskuoreen, nakkaa kuoren postisäkkiin. Tarttuu käytävään vievän oven kahvaan.

Leukapartaprofessori nyökkää, hiukan häpeissään.

Vain hiljainen nahkapohjaisten sisäkenkien tapsehtelu ja satunnainen sibilanssi kuuluu, kun muinaismuisto-osaston väki tassuttelee yläkerran kahvioon.

Munkit ovat lämpimän tuoreita. Nihiin iskee kiinni iso joukko hampaita, hartaina.

Mikä parasta: sisus on hieman nitskua!

Pieni hymy väkisinkin leviää jokaisen sokeripisamaisille huulille.

Huomenna on uusi päivä!

• • •

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat