Ville Komppa
Yle
Osmo Vänskän ja Minnesotan sinfoniaorkesterin Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytys on viimein täydentynyt Kolmannen, Kuudennen ja Seitsemännen sinfonian myötä. Kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo nelisen vuotta sitten, mutta väliin osunut Minnesotan orkesterin ja sen muusikoiden sopimuskiista lykkäsi kolmannen levyn tekoa useamman vuoden. Tauko on tehnyt hyvää: vaikka jotain merkkejä osittain vaihtuneen soittajiston yhteissoiton ongelmista voi kuulla, lopputulos on kokonaisuudessaan jopa hivenen kahta ensimmäistä levyä tenhoavampi.
Perusteet levyttää tämä sarja jälleen ja juuri tällä kokoonpanolla käyvät ilmi uutukaisesta, joka onnistuu niin teknisesti kuin taiteellisesti. Tekniset seikat, äänityksen syvyys ja värikylläisyys, Minnesotan orkesterin soiton korkea laatu sekä dynaamisen ja ilmaisullisen asteikon laajuus, Vänskän sekä minnesotalaisten yhteistyöstä nouseva rytmin ja muodon jäsentymisen luontevuus luovat puitteet taiteelliselle nappionnistumiselle. Vänskän raffinoiduissa tulkinnoissa on sopiva sekoitus perinnettä ja Sibeliuksen alkuperäistekstiin perustuvaa omaa näkemystä.
Sibeliuksen sinfoniat ovat kaikki jollain tapaa vaikeita tulkita: Sibeliuksen muotoratkaisut ovat ylipäätään arvoituksellisia. Omissa kirjoissani Kuudennen sinfonian osien suhde teoksen kokonaismuotoon on ehkä koko sarjan eriskummallisin. Vänskä osoittaa kuitenkin vahvaa näkemyksellisyyttä sovittaen usein irrallisiksi jäävät eleet osaksi kokonaisuutta. Monelle tietyt sentimentaalit korostukset ja yksittäisten jaksojen esiin nouseminen ovat osa rakkaimpia Sibelius-kokemuksia, ja ehkäpä heille Vänskän näkemys voi olla paikoin liian suoraviivainen.
Kiehtovinta Vänskän näkemyksessä Kuudennesta sinfoniasta on sen rytmisyys. Laveasta, hivenen ehkä vanhanaikaisesta renessanssipolyfoniahengestä loittoontuva irtoinaisuus ja teoksen impressionisten hengen, tekstuurien läpikuultavuuden ja sointivärien erottelun nostaminen etusijalle tekevät raikkaalla tavalla oikeutta teokselle.
Seitsemänen sinfoniankin tulkintoja vaivaa helposti yhtäältä yksittäisten yksityiskohtien irrottaminen kokonaisuudestaan—esimerkiksi paljon puhutun auringonnousuteeman ylikorostaminen teoksen alkupuolella—ja toisaalta muun detaljityön epämääräisyys, sinfoninen soosi. Vänskä onnistuu nivomaan Sibeliuksen tarkoin hellimät motiiviset yksityiskohdat ja niiden kehittelyn osaksi teoksen kokonaismuotoa tavalla, joka hakee vertaistaan. Yksityiskohdat myös uivat soosissa säveltäjän osoittamalla tavalla: Sibelius oli taitava sointien kuvanveistäjä ja tarkkaan tiesi kuinka halusi sointiensa sekoittuvan.
Hieman harmillisesti levyn alku ei ole sen onnistunein osa. Kolmannen sinfonian aloittava reipas marssi on kaikissa ansioissaankin hivenen arkinen; tuntuu aivan siltä kuin orkesteri ja Vänskä pelaisivat hitusen varman päälle.
Mutta vaikutelma jää hyvin hetkelliseksi: viimeistään Kolmannen sinfonian ensimmäisen osan loppu—osan aloittavan materiaalin kertautuessa—on yksi tehokkaimpia kuulemiani. Uusklassinen, kalevalaista Jugend-kuvastoa herättelevä draama välittyy tehokkaasti, kun hienostuneisuuden verhoa sopivasti raotetaan. Osan päättävä koraali saa nyt dramaturgisesti hyvin perustellun haltioituneen tulkinnan.
Hitaaseen toiseen osaan ei synny aivan berglundmaista tenhoa, mutta pidän tavasta, jolla minnesotalaisten jousitekstuurit svengaavat. Muodon yksityiskohdat ovat tässäkin tasapainossa ja soitto on pääosin puhdasta ja värikästä. Kuten ensimmäisessäkin osassa, kerrattaessa samaa materiaalia Vänskä ja minnesotalaiset ottavat täyden tehon irti siitä, miten Sibelius on kirjoittanut pääteeman uudestaan, koskettavammaksi ja dramaattisemmaksi. Jälleen ratkaisu antaa painoa lopun koraalille, joka näin koettuna tuntuu luonnolliselta osalta osien ja kokonaisuuden muotoa.
Siinä missä kaksi ensimmäistä osaa alkaa hivenen varovaisesti, finaalin alkupuolen polveileva ja vaativan leikkisä Scherzo on ihanan raikas ja pirskahteleva. Vanhoja levyjä vaivanneet tempon, metriikan (eli rytmisen jäsentymisen) ja yksityiskohtien tasapaino-ongelmat on ratkottu taiteellisesti puhuttelevalla tavalla. Finaalin jälkipuolisko, sinfonian päättävä lavea hymni onnistuu likimain täydellisesti: se nivoo sinfonian tarinan yhteen ja Vänskä tavoittaa hymnin ekstaasiin saakka nousevan nuoruuden innon, yhdessä nahkansa luoneen orkesterinsa kanssa.
Jean Sibelius: Sinfoniat nro 3, 6 ja 7. - Minnesotan sinfoniaorkesteri, joht. Osmo Vänskä. (Bis, BIS-2006)
Kuuntele Uudet levyt 30.9.2016, toimittajana Ville Komppa.
