Hyppää pääsisältöön

S:t Jacobs Ungdomskör voitti Harald Andersén -kotivideokilpailun

Harald Andersen -kuorokilpailu
Harald Andersen -kuorokilpailu Kuva: Harald Andersén -kuorokilpailu harald andersén -kamarikuorokilpailu 2016

Viidennen kansainvälisen Harald Andersén –kamarikuorokilpailun yhteydessä järjestettiin myös epävirallinen Kuoro vapaalla –kotivideokilpailu. Itse toteuttamissaan videoissa kilpailuun hyväksytyt kuorot saivat tilaisuuden esitellä kuoroaan ja sen toimintaa ennen Musiikkitalossa 23.–24.9.2016 pidettävää kilpailua. Varsinaisen kisan ratkettua gaalakonsertin juontaja ja Club For Five – yhtyeen basso Tuukka Haapaniemi tutustui kotivideoihin ja valitsi niistä mieleisensä. Tässä hänen valintansa ja valinnan perustelut.

Laulaminen on jakamista. Kuorolaulaminen on yhteyttä. Ja kuoro on sosiaalinen piiri, toinen koti, perhe. Olen ollut onnekas kun olen saanut vuosien aikana laulaa kuoroissa, joissa musiikin tekemisen lisäksi on ollut erityisen vahva sosiaalinen sidos laulajien kesken. Tuosta sidoksesta syntyy luottamus niin muita, kuin itseään kohtaan ja kaikki tämä ruokkii yhteistä sosiaalista pääomaa. "Saan olla sellainen kuin olen, tulen hyväksytyksi.”

Hyvin usein kuorolaiset järjestävät myös varsinaisten harjoitusten ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, viettävät aikaa yhdessä on se sitten kesäisiä piknik-hetkiä, jalkapallon peluuta, saunailtoja, kulttuuririentoja, mitä vaan. Tuosta toiminnasta näkyy selviä merkkejä kuoron esiintyessä konserteissaan. Sosiaalinen pääoma näyttelee suurta roolia kun lavalla esiinnytään vahvalla itsetunnolla, ”meidän jenginä”, ystävinä ja kavereina. Sellaiseen kuoroon minä haluan kuulua.

Kilpailutoimikunnan vastaanottamista Kuoro vapaalla -videoista erityisesti S:t Jacobs Ungdomskörin video herätti vahvasti nämä omat kuoromuistoni. Olen päässyt nauttimaan samanlaisesta toiminnasta ja yhteisöstä. Ja videolla selvästi näkyy musiikin tekemisen into, vahva side laulajien välillä, aito ystävyys ja elämän jakaminen. Sellaista se on. Kuoro, mun jengi.

Tuukka Haapaniemi

Sampo ja Tuukka Haapaniemi
Club For Five -basso Tuukka Haapaniemi toimi kotivideokilpailun tuomarina. Sampo ja Tuukka Haapaniemi Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen tuukka haapaniemi,Tuukka Haapaniemi

Katso kaikki kotivideokilpailuun osallistuneet videot ja katso myös V kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun suoritukset ja gaalakonsertti 23.-24.9.2016.
  • Kansallisbaritoni Matti Lehtisen ura ei lopu koskaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 24. huhtikuuta!

    Kun Ylen äänitearkistossa tekee haun Matti Lehtinen, saa tulokseksi yli tuhat osumaa. Huhtikuun 24. päivänä syntyneen Matti Lehtisen (s. 1922) lyyrinen ääni soi Yle Radio 1:n ohjelmistossa säännöllisesti ja näin luontaiset laulajanlahjat omaava baritoni jatkaa vuosikymmenestä toiseen yhtenä yleisön ehdottomista suosikkilaulajista.

  • Oopperalaulaja Aino Ackté oli kiihkeä kuin Salome – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 23. huhtikuuta.

    Oopperalaulaja Aino Ackté oli kansainvälisen uransa huipulla, kun hän kesällä 1906 pääsi seuraamaan Richard Straussin johtaman Salomen harjoituksia. Juuri kantaesityksensä saanut Salome oli sensaatiomainen menestys ja aiheutti kulttuuriskandaalin. Aino päätti, että Salomesta tulisi hänen roolinsa, olivat vaikeudet mitkä tahansa.

  • Sibeliuksen suosikkisopraano Ida Ekman – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 22. huhtikuuta.

    Huhtikuun 22. päivänä syntyneen Ida Ekmanin (1875–1942) taipuisaa, kaunissointista sopraanoa ihaili mm. Sibelius, jonka musiikkia laulajatar teki tunnetuksi sekä kotimaassa että ulkomailla. Nuoren Idan sanotaankin olleen rakastunut säveltäjään. Idan aviomies, pianisti Karl Ekman ja Jean Sibelius olivat läheisiä ystäviä jo nuoruusvuosilta.

  • Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Belgialaisen säveltäjä-sellisti-kapellimestari Jean-Paul Dessyn (s. 1963) tuore julkaisu vakuuttaa. Äänitteen keskiössä on viime vuonna valmistunut Sielunmessuja-teos.