Petra Himberg
Yle
Vuonna 1975 keskeytynyttä Pirkkalan marxilaista koulukokeilua on pidetty yhtenä suomettumisen ajan ääriesimerkkinä. Hätkähdyttävä tapaus on kuitenkin katsottu kuriositeetiksi. Keväällä 2016 julkaistu poliittisen historian tutkimus toi aiheeseen uutta valoa: sen mukaan virkamiesten ja psykologien tarkoin valmistelema koulukokeilu oli huomattavasti laajempi ja määrätietoisempi hanke, kuin on tiedetty. Poikkeuksellisesta kokeilusta tallentui merkittäviä osia Ylen ääni- ja kuvanauhoille.
Suomessa elettiin 1970-luvun alussa vahvasti politisoituneita aikoja: koulutuspolitiikassa erityisen voimakkaasti vaikutti vasemmisto eri ääripäineen. Meneillään olleen peruskoulu-uudistuksen vuoksi opetussuunnitelmiin haettiin uutta kulmaa erilaisten kokeilujen kautta. Niistä eniten puhutti kolmessa pirkkalalaisessa koulussa vuosina 1973–1975 toteutettu opetuskokeilu.
Pirkkalan koulukokeiluprojekti alkoi kaksiviikkoisella esikokeilulla maaliskuussa 1973. Tähän ensimmäiseen kokeiluvaiheeseen osallistui 520 oppilasta ja 39 opettajaa Pirkkalan kirkonkylän koulun ala-asteelta ja keskuskoulun yläasteelta ja lukiosta.
Oppilaiden vanhemmille kokeilu esiteltiin YK-liiton järjestämänä kansainvälisyyskasvatuksena, "köyhyysleikkinä". Kahden viikon aikana he miettivät erilaisten ryhmätöiden kautta taloudellista eriarvoisuutta ja osalta oppilaista mm. "kiellettiin" kouluruoka. Jakson päätteeksi järjestettiin mielenosoitus, jossa oppilaat vaativat edustamilleen vääryyttä kokeneille ihmisille parempia oloja.
Kokeilun sisältö oli siinä määrin poikkeuksellista. että myös media kiinnostui siitä tuoreeltaan. TV2:n kuvaaja ja toimittaja vierailivat koulussa useaan otteeseen kokeilun aikana. Esikokeilun ensimmäisenä päivänä tehdyssä haastattelussa kuullaan myös koulunjohtaja Väinö Lemposen näkemys köyhyysleikin tavoitteista.
Kaksi kuukautta myöhemmin esitettiin televisiossa koostettu versio siitä, miten kokeilu oli Pirkkalassa sujunut. Oppilaat kiittivät uutta opetusmenetelmää, etenkin ryhmätöitä. Kritiikkiä esitettiin vain siitä, että kokeilu pidettiin aikana, jolloin kevään abiturienttien olisi pitänyt valmistautua kirjoituksiin. Kehitysmaateema näkyy ohjelmassa voimakkaasti.
Miltäs se tuntuu olla kehitysmaalainen? No meneehän se, mutta kun on nälkä.
Mikä tässä on ollut kivinta? No kun kuvataan, pääsee telkkariin!
Oikeuskanslerinviraston kuulusteluissa kävi myöhemmin ilmi, että koulun opettajat olivat saaneet varsin pintapuolisen ohjeistuksen siitä, mitä heidän olisi opettava kokeilujakson aikana. Heille oli painotettu, että opetuksen oli keskityttävä sosialismin ja kapitalismin sekä köyhyyden ja rikkauden vertailemiseen. Olennaista oli osoittaa, miten huonosti asiat olivat kapitalistisissa kehitysmaissa. Sosialistisissa kehitysmaissa, esimerkiksi Kiinassa, asiat olivat hyvin.
Opettajille ei ollut ennalta kerrottu, että opetusmenetelmänä olisi opetettavien asioiden jatkuva toistaminen, vaan se selvisi vasta kokeilun edetessä. Ohjeet oli saatu joukolta nimekkäitä kasvatuspsykologeja, tutkijaryhmältä, joka käytti itsestään nimeä Peto. Nimi oli lyhenne hankkeesta "peruskoulun toimivan opetussuunnitelman projekti". YK-liitto oli ollut mukana järjestelyissä vain nimellisesti.
Viidesosa koulun oppilaista oli vastannut opintojakson aluksi ja lopuksi suureen määrään kysymyksiä. Niistä ilmenee, että tutkijoita kiinnosti se, miten paljon oppilaiden maailmankuva oli muuttunut sosialismia suosivaksi. Ilmeni, ettei muutos ollut suuri, ja ensimmäisen luokan oppilaiden kohdalla maailmankuva oli muuttunut jopa täysin päinvastaiseen suuntaan.
Kokeilu ehti kestää kaksi vuotta vanhemmilta salaa
Varsinainen koulukokeilu aloitettiin elokuussa 1973, eikä siitä kerrottu oppilaiden vanhemmille. Viisivuotiseksi aiottu kokeilu kosketti nyt yhteensä liki tuhatta pirkkalalaista oppilasta.
Ajatuksena oli aloittaa kokeilu yhteiskunnallisten aineiden oppisisältöjen yhdistämisellä, jonka jälkeen kokeilu ulotettaisiin asteittain kaikkiin peruskoulun oppiaineisiin. Keskeisin opetussisältö oli Peto-ryhmän kirjauksen mukaan "erilaisten yhteiskuntajärjestelmien ja ideologioiden vertailu". Opettajille ei kerrottu, että tavoitteeksi oli asetettu se, että oppilaille muodostuisi "toimiva maailmankuva", ja että hankkeen etenemistä seurattaisiin psykologisin mittauksin.
Tutkijoita kiinnosti erityisen paljon se, miten opetus vaikutti ensimmäisen luokan oppilaisiin. Heille ei virallisesti opetettu vielä historiaa, mutta käytännössä ympäristöopin tunnit olivat jo sitä. Ympäristöopin materiaali noudatti tarkasti marxilaista materialistista historiantulkintaa, ajatusmallia, jossa ihmiskunnan historiakehitys perustuu tuotantovälineiden omistussuhteiden välisiin lainalaisuuksiin.
Koululaisille opetettiin, että he suomalaisina elivät osana "neljättä kehitysvaihetta", kapitalismia, joka luonnonlain tavoin oli aikanaan etenevä onnelliseen sosialismiin. Sama oppisisältö käytiin läpi vuosittain, ja varsinainen historianopetus alkoi viidennellä luokalla samansisältöisenä, mutta avoimen poliittisena opetuksena.
Opettajat kertoivat sittemmin, että kaikki koulussa tarvittava uusi opetusmateriaali oli saatu tutkijaryhmä Pedolta. Ilmeni myös, että psykologiryhmä oli laatinut eniten kohua herättäneen, 5. luokan historiamonisteen itse, ilman historian asiantuntijoita.
Peto-ryhmä pohjusti vuoden 1980 opetussuunnitelmaa
Tutkijaryhmä Peto oli saanut alkunsa vuonna 1971, jolloin kolme psykologian ja kasvatustieteen professoria olivat alkaneet pohtia, miten yhteiskunnallisten oppiaineiden opetussisältöjä voitaisiin peruskoulu-uudistuksen myötä yhdistää. Ryhmä halusi integroida oppiaineet marxilaisen yhteiskunta-analyysin pohjalta. Yhteistyöstä kouluhallituksen kanssa sovittiin vuonna 1972, tähtäimessä oli vuodeksi 1980 suunniteltu peruskoulun uusi opetussuunnitelma, Pops-80.
Peto-ryhmään kuuluivat Tampereen yliopiston psykologian laitoksen professori Tapio Nummenmaa, Joensuun korkeakoulun kasvatustieteiden osaston professori Annika Takala ja Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen johtaja, professori Juhani Karvonen. Mukaan kutsuttiin myös Tampereen yliopiston sosiologian laitokselta psykologian tohtori Liisa Rantalaiho. Ryhmän tutkimusassistenttina toimi valtiotieteen kandidaatti Tuomas Takala. Käytännön psykologiset mittaukset teki joukko Tampereen psykologian laitoksen opiskelijoita.
Kohu keskeytti kokeilun Etykin aattona
Maalis-huhtikuun taitteessa 1975 viidesluokkalaisen tytön vanhemmat lähettivät historiamonisteen Aamulehden toimittajalle. Tämä ei tehnyt aiheesta juttua, vaan lähetti sen edelleen kansanedustaja Kullervo Rainiolle. Materiaalin luettuaan Rainio teki aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Ilmeni, että 95-sivuinen opetusmoniste oli suurimmalta osaltaan suora käännös kaksiosaisesta neuvostoliittolaisesta Yleinen historia -teoksesta. Monisteen loppuosa käsitteli Suomen historiaa ja se oli tutkijaryhmän laatima.
Kokeilun saama julkisuus oli ennennäkemätöntä – yksikään yliopistollinen tutkimusprojekti tai kouluhallitukseen liittyvä muu asia ei ole saanut osakseen yhtä suurta huomiota. Keväällä ja kesällä 1975 aiheesta kirjoitettiin satoja lehtijuttuja ja esitettiin lukuisia tv- ja radiojuttuja. Erilaiset yhdistykset antoivat aiheesta julkilausumia.
Viime päivinä Suomessa kouluhallituksella on lähes kaikki tuntunut menevän päin Pirkkalaa.
Kohun päähuomio kiinnittyi alusta alkaen ainoastaan viidennellä luokalla historiantunneilla annettuun marxilaiseen opetukseen. Kerrottiin, että kokeilu oli koskettanut vain 50–60 oppilasta. A-Studion haastattelussa kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho tuomitsee monisteen ja pitää syntynyttä kohua suhteettomana. Toinen ohjelman haastateltavista, lukuisia historianoppikirjoja laatinut Kai R. Lehtonen ihmettelee kouluhallituksen epätasa-arvoista linjaa kirjahankkeissa.
Kyse on kokeilusta, jota on kokeiltu vain yhdessä koulussa yhdellä luokka-asteella.
Tuskin tätä (monistetta) edes marxilaiset tunnustaisivat omakseen.
Vesa Toijosen toimittamassa radio-ohjelmassa selvitetään monisteen sisältöä tarkemmin. Asiantuntijana kuullaan Helsingin yliopiston historian laitoksen dosentin Antero Heikkisen mielipide kokeilun mielekkyydestä. Ohjelmassa kuulllaan myös monisteen ”isyydestä” kiistelleiden Tampereen yliopiston psykologian laitoksen esimiehen Tapio Nummenmaan ja kouluhallituksen edustajan Veikko Lepistön haastattelut. He molemmat vastaavat kysymykseen siitä, mihin kokeilulla pyrittiin.
Dosentti Heikkinen tuomitsee monisteen sisällöltään harhaanjohtavaksi, yksipuoliseksi ja myöskin pintapuoliseksi: itse historiallista materialismia hän pitää varteenotettavana teoriana. Heikkisen mukaan kokeilua olisi myös jatkettava, joskin monistetta olisi syytä korjata kertomalla, että taloudellis-yhteiskunnallisesta kehityksestä on olemassa erilaisia käsityksiä.
Tutkimme, miten opetus menee perille.
Olisi onnetonta, ellei tämäntyyppistä kokeilua voisi toteuttaa.
Asia eteni nopeasti oikeuskansleri Risto Leskisen käsittelyyn. Vaikka sekä opettajat että Peto-ryhmä ilmoittivat, että kohun nostattanut 5. luokan opetusmoniste muodosti vain 5–10 prosenttia koko kokeilusta, päätti oikeuskansleri rajata tutkinnan käsittelemään vain mainitun historiamonisteen isyyttä ja vastuuta. Yksi kuulustelujen keskeisimmistä henkilöistä oli kouluhallituksen pääjohtaja Aho, ja hän vastasi useaan kysymykseen "en muista". Tutkinta valmistui kesäkuussa 1975 ja virkamiehet saivat menettelystään suullisen huomautuksen. Kohu aiheesta laski sekä Suomessa että ulkomailla, missä se oli ehtinyt kirvoittaa runsaasti huomioita "suomettumisesta". Elettiin elokuussa pidettävän Etykin huippukokouksen aattoa.
Uusi tutkimus läpivalaisi kokeilun kulissit
Vuonna 2016 Pirkkalan kokeilusta saatiin uutta tietoa, kun Helsingin yliopiston poliittisen historian ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti Jari Leskinen julkaisi aiheesta tutkimuksen. Innoituksen aiheeseen hän oli saanut virkatyössään Keskusrikospoliisin tutkijana: poliisi oli aikoinaan selvittänyt Pirkkalan tapahtumia. Leskinen löysi materiaalia, joka ei aiemmin ollut ollut yleisessä tiedossa.
Leskisen tutkimus osoitti, että Pirkkalan kokeilu oli huomattavasti aiemmin tiedettyä laajempi ja tarkemmin suunniteltu hanke. Leskisen löytämä lähdeaineisto paljasti myös projektin isyyden: tutkijan mukaan vastuu hankkeesta oli yksiselitteisesti opetusalan – kouluhallituksen ja opetusministeriön – korkeilla virkamiehillä. Hänen mukaansa keskeinen alullepanija koko hankkeessa oli pääjohtaja Erkki Aho. Leskisen selvityksen mukaan erittäin kallis kokeilu sai loppuvaiheen rahoituksensa kyseenalaisin keinoin. Hän myös esittää, että kokeilun tutkinta oikeuskanslerivirastossa rajattiin koskemaan vain pientä osaa koko hankkeesta poliittisella päätöksellä.
Kalle Haatanen haastatteli Leskistä pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Haastattelussa Leskinen kertaa kokeilun eri vaiheet, kertoo sen tarkoitusperistä lähteiden ja aikakauden politisoituneen ilmapiirin valossa ja esittää näkemyksensä siitä, miten kokeilun toteuttaminen käytännössä oli mahdollista. Haatanen ja Leskinen käyvät kiinnostavaa keskustelua myös siitä, millaista historiantutkimus on silloin, kun sen keskiössä on "totuus", ei ainoastaan ideologia.
Ei se projekti salainen ollut, päinvastoin hyvinkin julkinen. Tavoitetta vain ei sanottu ääneen.
Oikea suunta määriteltiin Erkki Ahon ja Peto-ryhmän toimesta.
Leskisen mukaan hankkeessa oli kyse puhdasoppisesta aivopesukokeilusta, jonka oli määrä jatkua aina vuoteen 1979 asti. Hänen mukaansa kokeilu oli kouluhallituksen päätöksellä alusta asti ollut kytketty vuonna 1980 voimaantulevaan uuteen opetussuunnitelmaan. Sen myötä kaikkiin oppiaineisiin edennyt integraatio marxilaisittain olisi tullut koskettamaan kaikkia Suomen peruskoululaisia.
Tutkijan mukaan lähteet todistavat tavoitteena olleen, että oppilaille olisi psykologien ohjaamina muodostunut sosialistinen persoonallisuus. Tämä tarkemmin sanottuna marxilais-leninistinen maailmankuva olisi sittemmin kehittynyt maailmankatsomukseksi. Aikuistuttuaan näiden oppilaiden olisi toivottu tekevän ”oikeanlaisia” havaintoja suomalaisesta yhteiskunnasta ja toimivan aktiivisesti, jotta Suomi siirtyisi sosialistiseen yhteiskuntajärjestykseen.
Yhdeksi kirjan pääteemoista nousee historiantutkimuksen valossa kysymys siitä, mitä Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä vasemmistoradikalismin "terävimpinä" vuosina 1970-luvulla tapahtui. "Taistolaisuuteen on pureuduttu, mutta tähän SDP:n sosialistisiipeen ei ole vielä kunnolla perehdytty", Leskinen sanoo.
Tutkimuksen ilmestyttyä kolme kirjan "päähenkilöä" kiisti lehtihaastattelussa kirjassa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyden ennen, kuin heillä oli ollut mahdollisuutta lukea kirjaa. He olivat entinen kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho, entinen opetusministeri Ulf Sundqvist ja opetusministeriössä kokeilun rahoituksesta vastannut virkamies Pentti Arajärvi.
Leskisen teos on ensimmäinen Pirkkalan koulukokeilusta kirjoitettu syväluotaus. Tutkija-arvioissa teosta on kiitetty runsaasta ja tarkasta lähdetyöskentelystä sekä onnistuneesta kokonaiskuvan luomisesta tutkijoillekin varsin vieraassa aiheessa. Teoksen kirjoitustyyliä on kritisoitu: sen mukaan välistä lennokkaaksi yltyvä kerronta syö tulkinnan uskottavuutta ja lukija joutuu miettimään, onko annettava kuva liian yksipuolinen.
Ehkä kirjani teksti on kouluesimerkki siitä, miten yhteisten asioiden hoitamiseen annettua poliittista ja virkamiesvaltaa pystytään törkeällä tavalla käyttämään vain oman puolueen koulutuspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Pirkkalan koulukokeilu kuvina
Aiheeseen liittyvät linkit:
Elävä arkisto: Pirkkalan koulumoniste levitti vasemmistolaista historiakäsitystä
Elävä arkisto: Köyhyysleikissä koululaiset kokeilivat käytännössä, mitä on olla kehitysmaalainen
Agricola-julkaisut: Pirkkalan moniste
Agricolan kirja-arvostelu Kohti sosialismia -teoksesta (2016)
Yle Uutiset: Peruskouluopetuksesta piti tulla marxilaista – uutta tietoa kohutusta Pirkkalan monisteesta
Helsingin Sanomat: Pirkkalassa horjutettiin porvarien asemia syöttämällä yläasteen oppilaille neuvosto-oppeja
Aamulehti: Tuore kirja: Pirkkalan koululaisia aivopestiin kokeilulla, jonka piti olla sosialismin alkusoittoa
Suomen kuvalehti: Salainen koulukokeilu Pirkkalassa 1970-luvulla: Sdp johti lasten marxilaista aivopesua
Ilta-Sanomat: "Rikkaat syömässä..." - kohutun suomalaiskoulun lasten piirustukset pysäyttävät
Lue lisää:
Kun nuoriso marssi imperialismia vastaan
Nuoret miehet Matti Ahde, Ilkka Kanerva, Ilkka-Christian Björklund, Risto Volanen ja Lauri Ihalainen johtivat joukkoja, kun suomalainen nuorisovaltuuskunta osallistui DDR:ssä vuonna 1973 nuorisofestivaaleille.
Lue lisää:
ETYK Kekkosen uran huipentuma
Presidentti Urho Kekkoselle Etyk-konferenssi oli kansainvälinen näytönpaikka. Kotimaassa tuki Kekkosen ulkopolitiikalle oli tuolloin vahvimmillaan.
Artikkelin kirjallisena lähteenä on käytetty Jari Leskisen teosta Kohti sosialismia! Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973—75. (Siltala 2016.)
