Hyppää pääsisältöön

Cheek avautui mielenterveysongelmistaan HS:lle – räppärillä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö

Helsingin Sanomien erikoishaastattelu ennakoi pian ilmestyvää Cheekin elämäkertaa, jossa räppäri kertoo avoimesti menneisyydestään.

Cheek Ruisrockissa 2016. // Kuva: Annika Miettinen

Ensi viikolla suomalaiset saavat tietää Cheekistä, eli Jare Tiihosesta, aivan uusia asioita. Räppärin elämäkerta JHT Musta lammas ilmestyy torstaina, mutta artisti avasi jo mielenmaisemaansa Helsingin Sanomille.

HS:n Kuukausiliitteen pitkässä haastattelussa Cheek avautuu muun muassa mielenterveysongelmistaan. Haastattelun suurin paljastus lienee se, että rap-artisti potee kaksisuuntaista mielialahäiriötä. HS:n mukaan diagnoosi toi selityksen räppärin masennukselle, itsetuhoisuudelle ja paniikkihäiriöille.

Cheek on aiemmin kertonut medialle luomisen tuskasta ja riittämättömyyden tunteistaan. Etenkin Alpha Omega -levyn tekeminen oli artistille kova paikka. Cheek kertoi albumin työstämisestä ja sen synnyttämistä tunteista jo vuonna 2015 YleX:n erikoishaastattelussa. Tuolloin mielessä kävi jopa uran lopettaminen kokonaan.

- Mä mietin, että mulla ei ole enää mitään annettavaa: keksinkö mä mitään, mitä voin enää tehdä, Cheek totesi YleX:lle kesällä 2015.

HS:n haastattelussa Cheek kertoo myös väkivaltaisesta katutappelijataustastaan. Siihen, miten Lahden katujen koviksesta kasvoi Suomen suosituin räppäri, pureutuu myös JHT Musta lammas -elämäkerta.

JHT Musta lammas ilmestyy 6. lokakuuta.

Lue myös:

Cheekistä elämäkerta – näin katutappelijasta kasvoi suosittu räppäri

Cheekin ura oli katkolla: Mietin, että mulla ei ole enää mitään annettavaa - video

Cheekin ainoa vaihtoehto