Hyppää pääsisältöön

Murisevan mieslaulannan mittatikku Leonard Cohen kohtaa keijumaisen Viitasen Piian

Riikka Rahi, Heidi Puurula ja Kalevi Pollari Levylautakunnassa
Riikka Rahi, Heidi Puurula ja Kalevi Pollari Levylautakunnassa Kuva: Yle/Tarja Närhi Heidi Puurula,levylautakunta,Kalevi Pollari

82 vuotias Leonard Cohen on pyhyyden äärellä, ja Viitasen Piia liikuttaa kyyneliin. Laulaja-lauluntekijä Heidi Puurula, myös Aikakoneen Veerana tunnettu muusikko kuuntelee levyuutuuksia yhdessä Ylen toimittajien Riikka Rahin ja Kalevi Pollarin kanssa.

Äänestyksen tulos ja kommentteja

1. Viitasen Piia: Laulumaa 26 pistettä

(Piia Viitanen)

Heidi: Pidin tästä tunnelmasta. Kaunisääninen laulaja. Toisto oli tekstissä kaunista, oli sellainen kulkemisen tunne. Hyvin kaunis ja visuaalinen kappale, kuitenkin mun makuuni ehkä liian simppeli. 8 p
Riikka: Musiikilla on valtava voima ja vaikutus! Tämä oli hiljaisuuden ääntä ja puhetta. Alkoi kuin pohjoismaisen dekkarin tunnari, sitten muuttui Kantelettareksi. Kauniisti esitetty, soitettu, sovitettu, laulettu. Valtava visuaalinen voima, olin koko ajan sumuisen saaren rannalla. Tässä kappaleessa oli koko maailma. 10 p
Kalevi: Hartautta oli ilmassa heti ensimmäisestä tahdista. Tässä päästiin juuri siihen lopputulokseen, mihin tähdättiinkin. 8 p

2. Leonard Cohen: You want it darker 25 pistettä

(Leonard Cohen)

Heidi: Nyt vajosin ihan eri maailmaan, katedraalin holvikaarien alle. Pitkää, kestävää runoutta. Herra on hitauden sanansaattaja. Kappaaleesta välittyi tietynlainen pyhyyden kokemus. 9 p
Riikka: Kappale täynnä eksistentiaaleja kysymyksiä, pohdittiin ihmisyyden etsimistä. Alku hyvin yllättävä, eipä ole aikoihin tällaisia munkkikuoroja kuultu. Heräsi valtavasti väkeviä mielikuvia, olin lastaan sureva äiti pakolaisleirillä tätä kuunnellessa. 8 p
Kalevi: Mitä voi sanoa miehestä, joka on tehnyt tätä jo 50 vuotta. Hän on murisevan mieslaulannan mittakeppi. Kappale erittäin hyvin rakennettu. 8 p

3.Robbie Williams: Heavy entertainment show 23 pistettä

(Robbie Williams - Serge Gainsbourg - Rufus Wainwright - Guy Chambers - Chris Heath)

Heidi: Lavalla varmaan todella räiskyvää Hollywood-meininkiä. Musiikillisesti räjähtävää. Laulaja lunastaa ihan Freddie Mercuryn paikan nykymusassa. Tässä kaikki palveli isosti showta. 8 p
Riikka: Minusta tulee ihan syyntakeeton, kun kuulen Robbie Williamsia. Hän on suuren luokan entertainer, täysin vastaansanomaton taiteilija. Kaikkea tähän oli ympätty ja kyllä toimi! 10 p
Kalevi: Tässä tehtiin mahtipontisuuden maailmanennätys! Toimi kuin huikean lavashown avausnumero. Vakuuttavaa. 5 p

4. Tero-Petri ja Korvaamattomat: Ujot moit 21 pistettä

(Tero-Petri Suovanen)

Heidi: Rautalankakitaraa oli tarkasti kuunneltu. Hauskoja, runollisia ilmaisuja. Tarina elokuvamainen. Kiva, raikas ja kepeä kappale. Kaverilla kiva lauluääni. 8 p
Riikka: Ehdottomasti huonoa parempi. Biisi periaatteessa tuttu monelta vuosikymmeneltä. Kuin uuden ajan Leevi & the Leavings, sekä laulajan äänestä että tekstin pienistä hauskoista nyansseista johtuen. 7 p
Kalevi: Tehtiin arkista tarinaa ja tehtiin se hyvin. Elämässäkin tarinat jää kesken, ei aina tiedä, mihin se johtaa. Pidin laulajan äänestä. 6 p

5. Suvi Teräsniska: Matkalla tuntemattomaan 17 pistettä

(Kalle Chydenius, Mikko Vepsäläinen, Kari Haapala)

Heidi: Suomalaisen iskelmän nykytyyli tässä keskiössä. Hyvä tuotanto. Teksti ei antanut uusia maisemia. Aika kuluneita fraaseja. Laulaja vahva, pisteet menee hänelle. Tekstittäjän pitäisi todella pysähtyä miettimään, mitä mä haluan sanoa! 6 p
Riikka: Siisti, kiva pikkukappale. Sanoitus suorastaan naivistinen. Biisissä jotain 90-lukulaista hyvällä tavalla. Pidin laulajasta, ääni oli pakoton ja puhdas. Tekstissä optimistinen vire. 6 p
Kalevi: Olisin kaivannut tekstiin vähän tarkemmin suuntaa. Kertosäe kohtuullisen vahva. Laulaminen suoraa ja tyylikästä, ei turhaa vokalisaatioakrobatiaa. 5 p

5. Spigu: Viimeinen papukaija 17 pistettä

(Ville Linna)

Heidi: Vähän progemainen alku. Oli hieno tunteikas alku. Laulusoundi ei puhutellut minua. Olisin työstänyt tätä biisiä vielä paljon eteenpäin. Kysymys: miten saavutetaan kuulija? 6 p
Riikka: Urut soi hienosti. Mietin kovasti kaverin ilmaisutapaa ja lauluääntä, olisi voinut jämäkämmin ilmaista tekstin. Sanat jotenkin tekotaiteelliset. Kun tuli se outo rytmin muutos biisin keskellä, säikähdin, että levysoitin meni rikki! 5 p
Kalevi: Siinä oli kappale, joka tuskin kävi missään. Äänimaailma oli hieno, urut ja steelkitara. Hassu tempon muutos kesken biisin. 6 p

  • Tommi Läntinen: Rauhasta pitää laulaa aina!

    Tommi Läntinen arvosteli uutuuskappaleet Levylautakunnassa

    Raadissa istuivat Tommi Läntinen, toimittaja Minna Joenniemi ja musiikkituottaja Juha-Pekka Sillanpää. Tulos ja kommentteja 1. Lohkare: Rauhaa 25 pistettä (Kartsa Huovinen - Pauli Hanhiniemi) Tommi: Kovasti tykkäsin. Tumma ja luomuinen soundi. Hienoja kuvia tekstissä. Puhuttiin isoista asioista, siitä millaisia ristiriitoja kannamme mukanamme.

  • Myös se, mitä siinä ei ole… Avaruusromua 19.11.2017

    Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole.

    ”Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole”. Näin sanoi edesmennyt elektronimuusikko Mika Vainio. Hän sanoi musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä”, sanoo rumpali ja säveltäjä Teppo Mäkynen. Näillä ajatuksilla Avaruusromussa lähdetään liikkeelle. Matkan aloittaa Mika Vainiolle omistettu tuore sävellys. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Miljoonasade ja Sam Smith kuuntelussa Levylautakunnassa

    Mikki Kauste arvioi uutuuslevyjä

    Viikon leyuutuuksista löytyy pop-musiikin perusasioita - tunteellisia tarinoita, ajattomia soundeja ja lauluharmonioita. Soppaan heitetään myös etnisiä rytmejä ja kamarimusiikkia. Oman arvioinsa näistä antoivat Mikki Kauste Egotripistä sekä musiikkitoimittajat Tuuli Saksala ja Pekka Laine. Tulokset ja kommentteja 1. The Staves feat.

  • Ovatko koneet jo älykkäitä? Avaruusromua 12.11.2017

    Onko digitalisaatiossa ja tekoälyssä tulevaisuus?

    ”Viimeaikaisista uutisista voisi päätellä, että tekoäly olisi jo vauhdilla valtaamassa maailmaa”, kirjoittaa tekniikan tohtori Pentti O. A. Haikonen kirjassaan Tietoisuus, tekoäly ja robotit. Vievätkö robotit ja tekoäly ihmisten työt? Onko digitalisaatiossa ja tekoälyssä tulevaisuus? Milloin koneesta tulee viisaampi kuin ihminen? Pian kaikki on kytketty kaikkeen. Tekoäly kehittyy ympärillämme nopeammin kuin ymmärrämme. Mitä on tapahtumassa? Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua