Maailma on salaperäinen ja kummallinen paikka. Joskus on liiankin helppoa uskoa, ettei aivan kaikki tässä maailmassa ole tapahtunut niin kuin on kerrottu.
Meille ei kerrota kaikkea. Meiltä pimitetään tietoa. Meitä johdetaan harhaan. Meihin vaikutetaan. Meille valehdellaan. Salaliittoteorioiden syntyminen ei ole mikään ihme.
Ihmisillä on aina ollut tarve selittää jokin suuri, merkittävä ja mieltä kuohuttanut tapahtuma jollakin suurella, merkittävällä ja mieltä kuohuttavalla syyllä. Siksi nykyinen maailma ja etenkin internet on täynnä salaliittoteorioita.
Salaliittoteoriat selittävät maailman monimutkaisuuden, sillä ne tarjoavat selkeät rakennuspalikat ymmärtämiselle. Ne kertovat syyn kaikkeen. Salaliittoteoriat ovat kuin maatuska-nukke tai sipuli. Kerroksia voi kuoria, mutta niiden alta löytyy aina jotakin uutta.
Mielikuvitusta kiihottavia, uskomattomia ja joskus hymyilyttäviäkin salaliittoteorioita ponnahtaa esiin netissä ja sosiaalisessa mediassa kaiken aikaa.
Tässä seitsemän omituisinta salaliittoteoriaa. Usko tai älä!
1. Kuu on vain kulissi!
Kuu on matemaattisesti ja fysikaalisesti mahdoton, väittää eräs salaliittoteoria. Mikään Kuun kokoinen ja painoinen fysikaalinen kohde ei voisi pysyä Maan kiertoradalla, vaan se syöksyisi oikopäätä Maahan. Jo Isaac Newtonin yleinen painovoimalaki todistaa sen, sanovat epäilijät.
Kaksi kappaletta vetää toisiaan puoleensa voimalla, joka on suoraan verrannollinen niiden massojen tuloon ja kääntäen verrannollinen niiden etäisyyden neliöön. Kuuta ei siis voi olla olemassa.
Yksi netin lukuisista salaliittosivustoista on tehnyt julkisen tarjouksen, johon kukaan ei ole vielä pystynyt vastaamaan: todista, että Kuu on olemassa. 100 000 dollarin palkkio on edelleen jakamatta, kerrotaan sivulla.
Jos Kuuta ei ole, mikä sitten on se, jonka me näemme vaeltavan taivaalla päivästä ja yöstä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen? Se on taivaalle heijastettu hologrammi, kolmiulotteinen kuva, sanovat salaliittoteoreetikot.
2. Hitler ei tappanutkaan itseään!
Hitlerin sanotaan kuolleen Berliinissä huhtikuun lopulla vuonna 1945. Yleisesti hyväksytyn teorian mukaan hänen kerrotaan kuolleen itse ampumansa luodin ja samassa yhteydessä otetun syanidiannoksen seurauksena.
Testamentissaan Hitler oli toivonut, että hänen ruumiinsa poltettaisiin välittömästi. Kerrotaan, että Hitlerin palanut ruumis tunnistettiin hammaskarttojen avulla. Palanen hänen kallostaan ja tunnistuksessa käytetty alaleuan hampaisto lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi.
Vuonna 2009 Connecticutin yliopistossa tehtiin DNA-testi Hitlerin pääkallon osalle. Selvisi, että pääkallon palanen oli kuulunut alle 40-vuotiaalle naishenkilölle.
Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n raportti syyskuulta 1945 kertoo Hitlerin saapuneen sukellusveneellä Argentiinaan. Tämä asiakirja on vapaasti luettavissa Internetissä. FBI:n sivuilla on kaikkiaan liki 800 sivua dokumentteja Adolf Hitlerin sodanjälkeiseen elämään liittyen.
Sotahistorioitsija Simon Dunstan ja toimittaja Gerrard Williams esittävät vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan, että Hitler vietti loppuelämänsä Argentiinassa, yhdessä vaimonsa Eva Braunin ja kahden tyttärensä kanssa. Adolf Hitler kuoli 73-vuotiaana vuonna 1962. Tai Brasiliassa vuonna 1984, 95-vuotiaana.
3. Michael Jackson asuu Kanadassa!
Noin kuukausi Michael Jacksonin kuoleman jälkeen eli heinäkuussa vuonna 2009 Lake Doré -järven rannalle Ontariossa Kanadassa ilmestyi muuttoautojen kolonna ja pian sen jälkeen limusiini, josta astui ulos kolmen henkivartijan saattamana kalpea keski-ikäinen mieshenkilö. Näin kertoo eräs silminnäkijä.
Salaperäinen tulokas oli järven rannalla olevan talon uusi omistaja. Hän on tahtonut pysytellä omissa oloissaan. Kukaan naapureista ei ole milloinkaan tavannut häntä. Kun naapurit ovat kyselleet talon henkilökunnalta tietoja asukkaasta, heille on vastattu, että asukas on rauhaa ja yksityisyyttä rakastava henkilö.
Taloon on toimitettu paljon eri asustevalmistajien ja teatterimeikkaukseen erikoistuneiden kauppojen lähetyksiä. Paikallinen viranomainen on vastaanottanut anomuksen, jossa pyydetään lupaa pitää erilaisia eksoottisia eläimiä talossa ja sen tontilla. Eräs talon työntekijöistä kertoo kuulleensa kuinka talon asukas oli keskustellut äänitysstudion rakentamisesta taloon. Näin kerrotaan ja kysytään, voisiko asukas olla maailman kuuluisin ja kuolleeksi väitetty popin kuningas?
4. Illuminati toimii yhä!
Monet pitävät erästä 1700-luvun lopulla perustettua ja virallisesti vain kymmenisen vuotta olemassa ollutta salaista järjestöä yhä maailman vaikuttavimpana voimana. Salaseuran nimi herättää edelleen ihmisissä pelkoa ja kauhistusta. Salaseuran nimi, Illuminati, tuottaa google-haulla 30 miljoonaa osumaa.
Virallisesti Illuminati lakkautettiin jo vuonna 1787, mutta monet ovat sitä mieltä, että Illuminati on toiminut voimakkaana kaiken aikaa ja toimii edelleen.

Illuminati kukisti Napoleonin Waterloon taistelussa. Illuminati oli Ranskan vallankumouksen takana. Illuminati murhasi John F. Kennedyn. Illuminati toteutti syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumat. Illuminati tappoi Michael Jacksonin. Illuminati murhasi Princen. Illuminatia syytetään kaikesta mahdollisesta, eritoten presidenttien ja julkkisten murhaamisesta.
Sanotaan, että Illuminati kehittää kaiken aikaa uusia salaliittoteorioita, joilla se pyrkii peittämään kaiken sen, mitä se todellisuudessa tekee. Ei mikään ihme, sillä järjestöön sanotaan kuuluvan valtionpäämiehiä ja kirkon ylimpiä edustajia.
5. Titanic ei ollut Titanic!
Kun höyrylaiva Titanic aloitti neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin kymmenes huhtikuuta 1912, kaikki näytti hyvältä. Titanic oli oman aikansa suurin ja kaunein alus, ja kaiken lisäksi uppoamaton. Kuitenkin se upposi ja vei meren syvyyksiin noin 1500 ihmistä.
Miten oli mahdollista, että Titanic upposi? Ei Titanic uponnutkaan, sanovat salaliittoteoreetikot. Se oli Titanicin sisaralus, lähes identtinen höyrylaiva Olympic. Kyse oli vakuutuspetoksen yrityksestä, sanovat epäilijät. Olympic oli vaurioitunut rakenteiltaan, törmättyään erääseen Britannian laivaston sota-alukseen. Vauriot olivat vakavia. Ne eivät näkyneet päällepäin, mutta aluksen runkorakenne oli vaurioitunut. Siksi Titanic katkesi kahtia upotessaan.
Olympicin korjaaminen olisi maksanut miljoonia, eikä vakuutusyhtiö suostunut korvaamaan aluksen korjausta. Titanic oli juuri valmistumassa ja lähdössä ensimmäiselle matkalleen. Joku sai ajatuksen: entäpä jos matkalle Atlantin yli lähtisikin Titaniciksi naamioitu Olympic ja sen annettaisiin upota tekaistun onnettomuuden seurauksena?
Näin päästäisiin eroon rikkinäisestä laivasta ja saataisiin suuret vakuutuskorvaukset. Kyse oli miljoonista dollareista, joten suunnitelma oli houkutteleva. Matkustajat voitaisiin pelastaa hyvissä ajoin ennen aluksen uppoamista. Kenellekään ei koituisi vahinkoa ja laivayhtiö pelastuisi konkurssilta. Kuten tiedämme, salaliittoteorian mukainen juoni ei onnistunut toivotulla tavalla. Titanicin uppoamisesta tuli historian kuuluisin merionnettomuus.
6. Televisiot aivopesevät meitä!
Teräväpiirtotelevisioiden kautta voidaan koteihin lähettää ihmisen kuulokynnyksen alittavaa informaatiota, jolla voidaan muokata ihmisten mieliä halutuilla tavoilla. Näin sanovat salaliittoihin uskovat. He perustelevat teoriaa tuomalla esiin Yhdysvaltain puolustusvoimien salaisen Sound of Silence -projektin. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että jo käytössä olevat vanhanaikaisemmat digitaaliset televisiot pystyvät samaan. Ja että siinä on syy siihen, miksi televisiot on monessa maassa muutettu digitaalisiksi.
Oletko milloinkaan ihmetellyt, miksi maamme hallitus on niin halukas käyttämään kahdeksan miljardia dollaria kansalaistensa tv-vastaanottimien kuvan laadun parantamiseen? Näin kysytään eräällä netin amerikkalaisella salaliittosivustolla ja kehotetaan pohtimaan, miksi digitaalinen televisio tuli niin nopeasti pakolliseksi kaikille, ja miksi HD-teräväpiirtotelevisiota ajetaan niin ponnekkaasti joka kotiin.
7. Liskoihmiset hallitsevat maailmaa!
Maan alla asuu liskoihmisten rotu, väittävät salaliittoteoriat. Puhutaan myös reptiliaaneista. Kuvasivathan jo sumerilaiset liskomaisia, ihmismäisiä olentoja seinäpiirroksissaan. Liskoihmisten kerrotaan olevan kotoisin Atlantiksen tai Lemurian kadonneelta mantereelta. Heidän sanotaan olleen maapallolla yli 60 miljoonaa vuotta.
Noin 5000 vuotta sitten liskoihmiset pakenivat meille tuntemattomasta syystä maan alle ja alkoivat rakentaa suuria kaupunkejaan. Nykyään he eivät enää asu pelkästään maan alla, vaan heihin voi törmätä missä tahansa. Liskoihmiset nimittäin osaavat muuttaa itsensä ihmisen hahmoon ja heillä on hallussaan psyykkisiä voimia, joilla he voivat vaikuttaa meihin tavallisiin ihmisiin, sanovat salaliittoteoreetikot.
Ja liskoihmiset todella haluavat vaikuttaa. Salaliitoteoreetikot väittävät liskoihmisten tavoittelevan maailmanvaltaa. He haluavat hallita maailmaa, sekä taloudellisesti että poliittisesti. Ja he ovat jo pitkällä. Hurjimpien teorioiden mukaan liskoihmiset ovat vastuussa holokaustista, Oklahoma Cityn pommi-iskuista, syyskuun yhdennetoista päivän tapahtumista ja monista muista katastrofeista. Heidän lopullinen päämääränsä on ihmiskunnan orjuuttaminen.
Suuri osa maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä on reptiliaaneja, väittävät monet tahot internetissä. Asiaa yritetään todistaa sadoilla videopätkillä, jotka näyttävät meille tuttuja hahmoja: valtionpäämiehiä, kuninkaallisia, poliitikkoja, elokuvatähtiä, poplaulajia. Heidän kaikkien sanotaan olevan ihmishahmoisia liskoja.
Lisätty väliotsikko 3.10.2016 klo 14.45