Hyppää pääsisältöön

Psykologi Tony Dunderfelt vaihdevuosista: Seksi on muutakin kuin panoja

Ikääntynyt supermies.
Ikääntynyt supermies. Kuva: Francesco Basile, muokkaus: Annukka Palmén-Väisänen / Yle dunderfelt

Keski-iässä miehen sukupuolihormonin testosteronin määrä alkaa vuosi vuodelta laskea. Miehellä vaihdevuosien oireet hiipivät hitaasti, merkittävin niistä on elinvoiman hiipuminen. Seksiä ei jaksa edes ajatella. Nyt kannattaa keskittyä mielen hyvinvointiin.

Psykologi Tony Dunderfelt on valmis heittämään koko vaihdevuosikäsitteen romukoppaan. Potenssin kohottamisen sijaan kannattaa keskittyä mielen hyvinvointiin. Sitä kautta aukeaa tie myös parempaan seksiin.

– Ei ihminen ole pelkkä hormonipaketti. Piikki peppuun, että pystyt taas pökkimään, on täysin väärä lähtökohta,Tony jyrähtää.

Omat valinnat muokkaavat millaisena koet ikääntymisen

Biologinen rappeutuminen on tosiasia, urakin voi olla loppumassa. Mies voi silti omalla yksilöllisyydellään ja henkisellä ulottuvuudellaan tehdä valintoja siitä, miten haluaa loppuelämänsä elää.

– Vaikka muut ovat vaivaisia valittajia, sinun ei tarvitse olla. Liian usein ajaudutaan "kohtalotovereiden" seuraan – tässä me nyt ollaan kaikki, 50 vee ja väsyneitä.

Tony pitää mielensä virkeänä meditoimalla – mieli pitää suunnata kohti energiaa.

– Onhan se ihan eri asia tuijottaa itseään aamulla peilistä kankeana ja raihnaisena kuin keskittyä suuntaamaan mielensä tuoreuteen ja virkeyteen. Ihminen voi itse vaikuttaa siihen, mitä biologia tarjoaa. Vaikka biologia tarjoaa testosteronin laskua, niin mielen ja liikunnan avulla voit kehittää sitä itsellesi lisää, Dunderfelt innostaa.

Seksi voi olla parempaa kuin kaksikymppisellä.

Seksuaalisen kiinnostuksen väheneminen voi olla yksi merkki vaihdevuosista. Myös erektiohäiriöt ovat yleisiä ikääntyvillä miehillä. On esitetty, että jos yö- tai aamuerektioita on harvemmin kuin viikoittain, kyseessä saattaa olla testosteronin puute. Suomalaisista 40–45-vuotiaista miehistä vajaa neljännes kärsii jonkinasteisesta erektiohäiriöstä. 55–60-vuotiaista yli puolella ja 65–70-vuotiaista lähes kaikilla esiintyy ainakin ajoittain erektiohäiriöitä.

Sairaudet sekä epäterveelliset elämäntavat, kuten tupakointi, runsas alkoholinkäyttö ja liikunnan puute, vähentävät miehen sukupuolihormoneja.

– Ikääntyminen on vääjäämätön totuus – testosteronipitoisuus laskee, aineenvaihdunta hidastuu. Seksi voi silti olla parempaa kuin kaksikymppisellä, koska vanhemmiten mies ymmärtää seksuaalisuutta laajemmin kuin pelkällä panotasolla, Tony Dunderfelt selvittää.

Monet jämähtävät panovaiheeseen

Dunderfelt esittää mallin seksuaalisuuden kuudesta eri tasosta, siitä miten seksiin suhtautuminen muuttuu ja vaihtelee. Seksuaalisuuteen tulisi suhtautua avoimen kokeilevasti, hellyyttä unohtamatta, mutta valitettavan monet jämähtävät panokeskeiselle toiselle tasolle.

Seksuaalisuuden kuusi tasoa

1. Ensimmäinen taso on lasten tekeminen. Vanhemmiten seksistä voi nauttia ilman lisääntymispaineita.

2. Toinen taso on viettivaihe, "pakko saada". Panokeskeisyys vähenee iän myötä, mutta muutos hyvin yksilöllistä.

3. Kolmas taso on hellä ja aistillinen seksuaalisuus. Suorittamisen paine on poissa ja seksissä on enemmän koskettelua ja toisen hellimistä.

4. Neljäntenä tasona on leikkivä ja kokeileva seksi. Ehkä mies uskaltaa vasta viisikymppisenä tunnustaa, että haluaisi kokeilla jotain muuta kuin sitä "perinteistä".

5. Viides vaihe on henkinen seksi. Yhdessäoleminen ja seksi herättävät uusia elämänvoimia ja olo on energisoitunut. Ei teekään mieli ruveta seksin jälkeen heti nukkumaan...Henkinen seksi vaatiii ehkä vähän opiskelua – etsitään ne kumppanin herkät alueet ja yhdistetään koskettelu rakkaudelliseen hellyyteen.

6. Viimeisenä, kuudentena tasona, on harvinainen hengellinen seksi. Kumppani samaistetaan jumalolentoon ja rakkaus on palvovaa.

Vaali parisuhdettasi – pelkkä perinteinen seksi on puuduttavaa.

Peniskeskeisessä seksuaalisuudessa ikääntyvän miehen paineet ovat kovat. Valitettavan monet luulevat edelleen, että perinteinen seksi riittää ja kakkostaso on se ainoa oikea taso. Ei ole helppoa olla väsynyt sonni.

– Seniori-ikäinenkin alkaa toimimaan kolmannella, neljännellä tai viidennellä tasolla, kun seksi ei ole enää peniskeskeistä toimintaa, Dunderfelt muistuttaa.

– Seksuaalinen vaihtelu voi olla häpeän tai ujouden takana, mutta perinteinen seksi "saunan jälkeen lauantaina" on kyllä aika puuduttavaa.

Dunderfelt kehottaa myös nuoria ruokkimaan parisuhteensa seksuaalisuutta. Tylsä seksi on usein syynä siihen, miksi nuoret eroavat niin helposti.

Äreän äijän oireyhtymä

Testosteroni liitetään usein lihaksiin ja seksiin. Kyseessä on kuitenkin varsin monimuotoinen hormoni, jonka puutos voi oireilla esimerkiksi unihäiriöinä. Pinna on kireällä, tunteet pinnassa ja uupuneena tulee ärähdettyä turhan äkäisesti.

Miehen vaihdevuosioireita

  • lihominen
  • lihasmassan väheneminen
  • lihasvoiman heikkeneminen
  • univaikeudet
  • väsymys
  • masennus
  • ärtyneisyys, vihaisuus, hermostuneisuus, mielialan vaihtelut
  • motivaation heikkeneminen, päättämättömyys, itsetunnon lasku
  • muistihäiriöt, keskittymiskyvyn puute
  • sukupuolisen halukkuuden väheneminen
  • erektiohäiriöt
  • lisääntynyt virtsaaminen
  • luukato, hiustenlähtö
  • hikoilu, kuumat aallot

Dunderfelt kehoittaa miehiä tutustumaan uuteen elämänvaiheeseensa. On myös tärkeää ymmärtää tunteiden ja emootioiden välinen ero. Kolmenkymmenen sekunnin säännöllä rauhoitetaan riitatilanteita.

– Emootio on tunteen tulkintaa. Esimerkiksi riidat ovat useimmiten emootioriitoja – lähdetään tulkitsemaan toisen henkilön tunteita. Terapiassa kehoitetaan antamaan toisen tunteelle aikaa ainakin 30 sekuntia ennen kuin siihen reagoi – älä sulje korvia, älä kävele ulos.

– Tunne on jokaisen henkilökohtainen, tämänhetkinen kokemus. Tunteisiin ei voi puuttua, ne pitää vaan hyväksyä.

– Olet äreä. Ole äreä. Hieman myöhemmin voi hellästi kysyä miksi?

Asiantuntija: TONY DUNDERFELT, psykologi

Lähde: KARI HEUSALA: Miehen seksuaalisuus -kirja

KUUNTELE:

Akuutti - elämänmakuisia tarinoita ja ajankohtaista asiaa terveydestä. Liity joukkoomme Facebookissa!

Kommentit