Hyppää pääsisältöön

Hannu Lintu: ”Pastoraalisinfonia on enemmän luonnon herättämää tunnetta kuin luonnon kuvailua”

Hannu Lintu
Hannu Lintu Kuva: Yle/Raimo Uunila sibelius lintu ja rso

Soititte pari vuotta sitten kiertueella Perttu Haapasen teoksen Compulsion Island, ja nyt se on konsertin ohjelmassa Helsingissä. Millaisia ominaisuuksia tässä kappaleessa arvostat?

Compulsion Islandissa erilaiset sävellystekniset elementit ovat mielestäni hienosti tasapainossa. Teoksessa on paljon efektejä joista saattaisi taitamattomasti käytettynä tulla itsetarkoituksellisia melutehoja, esimerkiksi puhaltajat puhisevat usein pelkkää ilmaa soittimiensa läpi ja jousisoittajat krihnuttavat välillä jousellaan vertikaalisesti, siis kielten suuntaisesti. Mutta siitä löytyy myös kiinnostava harmoninen maailma, joka kulkee johdonmukaisesti läpi koko kappaleen. Teos kuulostaa samaan aikaan modernilta ja helposti lähestyttävältä. Compulsion Island on lisäksi kestoltaan ideaali, viitisentoista minuuttia, ja se pitää yllä jännitettä erinomaisesti. Tämä biisi ei ehkä kuitenkaan paljasta kaikkea yhdellä kuulemalla. Suosittelen kuuntelemaan sen konsertin jälkeen Areenasta uudestaan, koska todennäköisesti vasta silloin pystyy aistimaan teoksen läpi kulkevan punaisen langan.

Joskus nykymusiikkia harjoitettaessa voi olla vaikea motivoida esityskoneistoa. Kaikki jousisoittajat esimerkiksi eivät välttämättä tuota mielellään erikoisefektejä, vaikkapa sellaisia joissa käännetään viulu ympäri ja kirskutetaan jousta soittimen kantta vasten. Tällainen voi paitsi kuulostaa omaan korvaan epämiellyttävältä, myös vahingoittaa soitinta. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, miten inspiroiva sävellys on kyseessä. Jos säveltäjän visio on tarpeeksi vahva, ollaan kyllä valmiita kokeilemaan uusia asioita.

Joskus uudemmat soittotavat saattavat kuulostaa tahattomasti kummalliselta. Esimerkiksi Compulsion Islandin alkupuolella on kahden trumpetin esittämä kohtaus, jossa toinen soittaja tuikkaa useaan kertaan melodian sekaan neljännessävelaskelella alennetun äänen. Tällaisen toteuttaminen vaatii suurta tarkkuutta, sillä tuo yksityiskohta voi parhaimmillaan kuulostaa joko herkulliselta väriltä tai pahimmillaan pelkästään epävireisesti soitetulta ääneltä.

Olet johtanut paljon Anders Hillborgin musiikkia. Miten sitä luonnehtisit?

Anders Hillborg on henkilö, joka tulee kaikkien kanssa toimeen, jopa minun. Eräässä puheessani vuosia sitten luonnehdin Andersia siinä suhteessa epänormaaliksi, että hänestä pitävät kaikki: kollegat, yleisö, orkesterimuusikot ja kapellimestarit. Yleensä konserttiprojektissa on aina vähintään yksi osatekijä, jolle joutuu selittelemään, miksi jokin teos on valittu ohjelmaan. Andersin kohdalla sitä ei ikinä tarvitse tehdä. Hänen musiikkinsa on positiivisessa mielessä musikanttista. Hänen henkisiä veljiään ovat esimerkiksi Erkki-Sven Tüür tai Sebastian Fagerlund, toisaalta hän muistuttaa myös Jukka Tiensuuta: molemmat ovat luoneet aivan omalla tavallaan kimmeltävän sointimaailman. Hillborgin musiikissa kaikki on selkeätä, soivaa ja useimmiten mahdollista toteuttaa, mutta silti haasteellista.

Pekka Kuusisto ehdotti tähän ohjelmaan Hillborgin ensimmäistä viulukonserttoa. Teos on mielestäni yksi merkittävimpiä 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä sävelletyistä viulukonsertoista, kuten esimerkiksi Magnus Lindbergin ensimmäinen konsertto tai Thomas Adèsin konsertto. Olen huomannut, että nämä kappaleet kiinnostavat juuri nyt nuoria viulisteja.

Mistä johtuu, että suomalaiset kapellimestarit johtavat niin paljon Hillborgia?

Suomalaiset kapellimestarit ovat johtaneet paljon Ruotsissa. Hillborg ystävystyi muun muassa Esa-Pekka Salosen kanssa tämän Ruotsin-kautena. Ruotsissa kansainvälistä uraa tekeviä kapellimestareita on vähemmän kuin meillä, siksi suomalaiset ovat saaneet toimia myös ruotsalaisten säveltäjien esitaistelijoina. Suomi on ruotsalaiselle säveltäjälle luonteva suunta, samalla tavoin kuin suomalaisen esiintyvän taiteilijan on luontevaa tehdä ensimmäiset ulkomaan keikkansa Ruotsiin. Joskus minusta tuntuu siltä, että ruotsalaisia säveltäjiä arvostetaan enemmän meillä kuin heidän omassa kotimaassaan.

Miten koet Beethovenin Pastoraalisinfonian ohjelmallisuuden?

Mielessäni Pastoraalisinfonia vertautuu Eroica-sinfoniaan siinä suhteessa, että molemmat ovat ohjelmasinfonioita hyvin abstraktilla tavalla. Eroicassa inspiraationa oli Napoleon mutta Beethovenin käsissä aihe laajeni suureksi inhimilliseksi julistukseksi. Pastoraalissa tapahtuu hieman samalla tavalla: lähtökohdiltaan teos käsittelee luontoa, mutta lopputulos on täysin erilainen kuin esimerkiksi viime viikolla soittamassamme Haydnin Vuodenajat-oratoriossa. Pastoraalin alkulehdellä sanotaan, että sinfonia on ”mehr Empfindung als Malerei”, eli enemmän luonnon herättämää tunnetta kuin luonnon kuvailua.
Pastoraalisinfoniassa konkreettinen luonto on tekosyy kuvata laajempaa luontosuhdetta.

Beethovenia tärähtäneempää luontohullua on vaikea kuvitella. Hän oli ulkona aamusta iltaan, säästä riippumatta, aina pimeän tuloon asti. Hän vaelteli ympäriinsä, tuhersi luonnoskirjaansa ja etenkin kuuroutumisen edetessä mylvi ja lauloi ääneen. Häntä pidettiin tietenkin pähkähulluna: lampaat ja villieläimet pakenivat kauhuissaan, ja Heiligenstadtin ja Gneixendorfin paimenten tiedetään tehneen hänestä virallisia valituksia.

Tästä huolimatta Pastoraalisinfonia taitaa olla Beethovenin ainoa luontoaiheinen kappale. Esimerkiksi Pastoraali-sonaatille, Kuutamosonaatille ja Myrsky-sonaatille nimet on annettu jälkikäteen ja muiden toimesta. Vaikka hän luonnosteli lähes kaikki sävellyksensä ulkoilmassa, tässä teoksessa hän ensimmäistä ja viimeistä kertaa pyrki kuvailemaan noiden luontovaellusten tuottamaa inspiraatiota

Ensimmäisessä osassa välittyy hienolla tavalla tunne, joka maalle saavuttaessa vähitellen herää. Sinfoniaa ei ole koskaan ennen aloitettu näin; sen temaattinen materiaali on äärimmäisen niukkaa ja osan kuluessa säveltäjä purkaa pääteeman suorastaan atomeiksi. Kehittelyssä on jakso jossa samaa lyhyttä rytmistä aihetta toistetaan peräti 36 tahdin ajan! Kyseessä on siis eräänlainen minimalismin alkumuoto.

Hitaan osan (jonka jonomainen rakenne oli säveltäjän aikalaisille täysin käsittämätön) lopussa imitoidaan käkeä, viiriäistä ja satakieltä, ja lintujen laulu kietoutuu äärimmäisen herkkään kontrapunktiin. Olen varma siitä, että kyseessä on vitsi: Beethoven haluaa näyttää, miten triviaalisti hän olisi halutessaan voinut käsitellä aihetta: hän pilaili kukkuu-kohtauksellaan niiden kollegojen kustannuksella, jotka kuvasivat luontoa pelkillä onomatopoeettisilla motiiveilla. Tästä jaksosta tuli, ironista kyllä, pitkäksi aikaa sinfonian suosituin kohta, ja 1800-luvun alun Pariisissa teosta jopa mainostettiin sillä.

Totta kai toisessa osassa voi aistia puron solinaa tai kolmannessa maajussien hyppimistä. Kaikki tämä kohoaa kuitenkin aina aiheensa yläpuolelle. Puhumattakaan sinfonian finaalista: Hirtengesang on mielestäni yksi Beethovenin ja koko sinfoniakirjallisuuden sielukkaimpia osista. Se saa aiheensa myrskyn jälkeisestä kiitollisuuden tunteesta, mutta loppujen lopuksi sen musiikki nousee yleismaailmalliseksi kiitollisuuden apoteoosiksi. Kuten niin usein, Beethovenin ylistyksen kohteena on Gottheit, jumaluus, mitä se sitten ikinä säveltäjän mielestä tarkoittikaan.

Pastoraalisinfonian osien nimet on muuten varastettu erään Justin Heinrich Knechtin (1752–1817) säveltämästä pastoraalisinfoniasta. Vuonna 1784, jolloin Beethovenin ensimmäiset lapsena säveltämät pianosonaatit julkaistiin, eräässä musiikkilehdessä oli kustantajan mainos, jossa esiteltiin rinnakkain Knechtin sinfonia ja nuo Beethovenin pikku sonaatit. 14-vuotias Beethoven on varmasti nähnyt mainoksen ja samalla painanut mieleensä Knechtin sinfonian osien otsikot. Vuosia myöhemmin hän sitten pyöritteli ja muotoili noita samoja otsikoita keskusteluvihoissaan.

Kuten ennenkin olen todennut, Pastoraali on viidennen, Kohtalo-sinfonian sisarteos. Ne muodostavat parin samalla tavoin kuin Sibeliuksen viides ja kuudes tai Mahlerin kuudes ja seitsemäs sinfonia: painokkaan, kamppailevan sinfonian kanssa yhtä aikaa syntyy väistämättä jotakin aivan vastakkaista.

Millä tavoin Pastoraalisinfonia vaikutti tuleviin sukupolviin?

Vaikka kiistänkin, että Pastoraali olisi sanan varsinaisessa merkityksessä ohjelmasinfonia, se kuitenkin aloitti 1800-luvun ohjelmasinfonia-buumin. Se aloitti myös lisänimi-buumin – yhtäkkiä alettiin säveltää Italialaisia, Skottilaisia ja Fantastisia sinfonioita. Pastoraali oli varmasti erityisen merkityksellinen Mendelssohnille, joka oli itsekin luontofriikki. Berlioz ja hänen Fantastinen sinfoniansa ovat esimerkki Pastoraalin suorasta vaikutuksesta ja toisaalta, jos ajattelee ensimmäisen osan sävellystapaa ja sitä kuinka se on rakennettu pienistä elementeistä, tulee pohtineeksi, millainen vaikutus tällä Beethovenin kehittämällä tekniikalla mahtoi olla Sibeliuksen sinfonioiden rakenteeseen.

haastattelu Lotta Emanuelsson

Kommentit
  • "Beethoven kehittää jatkuvasti uusia tapoja rikkoa odotuksia"

    Hannu Lintu ja Stephen Hough haastattelussa.

    RSO:n kevätkausi päättyy Beethovenin pianokonserttojen kokonaisesitykseen 22.-23.5. Musiikkitalossa. Konsertit johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja solistina esiintyy Stephen Hough. Lotta Emanuelsson haastatteli Lintua ja Hough'ia ja kysyi mm. miten Beethoven uudisti konserton lajiperinnettä.

  • 24-vuotias Emilia Hoving johtaa RSO:n konsertin Pablo Heras-Casadon tilalla 3.5.

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Kapellimestari Pablo Heras-Casado on joutunut sairastumisen takia peruuttamaan esiintymisensä RSO:n konsertissa 3.5. Hänen tilallaan johtaa vain 24-vuotias Emilia Hoving, joka on toiminut kevätkauden RSO:n assistenttikapellimestarina. Konsertin ohjelma ei vaihdu – ohjelmassa on Bernd Alois Zimmermannin Dialoge kahdelle pianolle ja orkesterille sekä Brucknerin 2. sinfonia.