Hyppää pääsisältöön

Kapasiteettiyksikkö voitti supersuositun comeback-äänestyksen – Uniikki vihjailee paluusta

YleX kysyi, minkä kotimaisen rap-artistin pitäisi tehdä comeback. Enemmistön mielestä Kapasiteettiyksikön pitäisi tehdä paluu. Myös itse Uniikki on samaa mieltä.

Kapasiteettiyksikkö voitti comeback-äänestyksen. // Kuva: Rähinä Records

Suositussa comeback-äänestyksessä annettiin yhteensä yli 12 700 ääntä. Voittajaksi ylsi vuonna 2012 edellisen keikkansa vetänyt Kapasiteettiyksikkö, johon kuuluvat Uniikin (Dan Tolppanen) lisäksi Andu (Anders Westerholm) ja Tasis (Markku Wettenranta).

Voittajayhtyeeseen kuuluva Uniikki on tehnyt pitkään aktiivisesti soolouraa, mutta puhuu nyt innoissaan Kapasiteettiyksikkö-yhtyeensä mahdollisesta paluusta.

- Olen tosi iloinen, ettei jengi ole unohtanut ja meitä kaivataan. Itselläkin on sellainen fiilis, että olisi siistiä tehdä taas Andun ja Markun kanssa pitkästä aikaa musiikkia ja ehkä keikkojakin, räppäri kommentoi YleX:lle.

Voisiko Kapasiteettiyksikkö siis tehdä vielä paluun?

- Tämä äänestystulos nyt tietenkin vain vahvistaa sitä hommaa. Ollaan me tässä kaikenlaista puhuttu. Tiedän, että jonkinlaista tahtotilaa saattaa olla. Toivotaan, että muutkin ajattelevat, että let’s do this one more time.

Rähinän ensimmäinen julkaisu

Kapasiteettiyksikkö nauhoitti ensimmäisen demonsa Fintelligens-yhtyeen studiossa syksyllä 1999. Ensimmäinen Etenee-sinkku julkaistiin seuraavana vuonna. Päivästtoiseen-debyyttialbumi puolestaan valmistui vuonna 2001. Lopullinen läpimurto tuli seuraavana vuonna Klassikko-albumin myötä.

Vuonna 2003 Kapasiteettiyksikkö perusti Fintelligensin jäsenten kanssa Rähinä Records Oy -levy-yhtiön. Yhtiön ensimmäinen julkaisu oli Kapasiteettiyksikön kolmannen albumin ensimmäinen single Pakko saada sut.

- Se myi hyvin. Ajattelimme, että tämä on parasta ikinä. Oli rahaa, ja me reissattiin Nykiin ja Kuubaan. Vietimme lomatkin yhdessä. Se kertoo siitä, että meininki oli erittäin hyvä.

Yhtyeen menestys jatkui samalla vauhdilla, kun koko suomirap kasvoi genrenä. Useiden levyjen ja kiertueiden jälkeen rap-yhtye päätti kuitenkin lopettaa uransa vuonna 2008.

Jäähyväiskiertueen jälkeen Kapasiteettiyksikkö on esiintynyt vain Summer Upin 10-vuotisjuhlissa Lahdessa heinäkuussa 2012 ja Rähinä Livessä joulukuussa 2012.

- Mulla on paljon hyviä muistoja, päällimmäisenä Summer Upin comeback-keikka. Se saattaa olla elämäni hienoin keikka tai ainakin tärkein. Se oli upeaa. Meillä oli aina tien päällä tosi hauskaa. Vuonna 2008 Blockfesteillä viimeinen keikka oli tosi haikea ja mahtava show.

Viime vuonna Kapasiteettiyksikkö palasi hetkeksi levytystauolta, kun yhtye vieraili Cheekin Alpha Omega -levyn Leveellä-kappaleessa Herrasmiesliigan kanssa.

- Oli hauskaa päästä tekemään kyseinen biisi. Se striimaa pian kultaa, joka on mahtavaa. Ei saatu Kapasiteettiyksikön kanssa koskaan kultalevyä, joten Jare lupasi painaa meille kultalevyt tästä. Olisi siistiä tehdä KY:n kanssa vielä biisejä, joista voisi saada omia kultalevyjä.

Uniikki tietää, että monet räppifanit toivovat Kapasiteettiyksikön paluuta.

- Kiitos kaikille, jotka meitä äänestivät. Toivottavasti tämän äänestystuloksen myötä meidän bändi olisi lähempänä sitä unelmaa.

Lue myös:

Minkä kotimaisen rap-artistin pitäisi tehdä comeback? Äänestä!

YleX Ensinäyttö: Uniikki räppää uusiksi yhden Apulannan hienoimmista kappaleista

Cheek ”kuoli” jäähallissa – kuusi mielenkiintoista ja yllättävää faktaa Alpha Omega -kiertueen avausspektaakkelista

Cheekin tulevan albumin biisilista on tässä – fiittaajina Nikke Ankara, Kasmir ja Kapasitettiyksikkö