Hyppää pääsisältöön
Aihesivun AFK pääkuva

Reissublogi: Ten minutes

Indonesialaista perinteistä tanssia IeSF:ssä
Indonesialainen perinteinen tanssi aloitti MM-kisojen avajaiset Jakartassa. Indonesialaista perinteistä tanssia IeSF:ssä Kuva: Teemu Hiilinen indonesialainen perinnetanssi,International e-Sports Federation

Toinen päivä lähti liikkeelle odottavissa tunnelmissa. Aamupalalle keräännyttiin jo heti seitsemältä, koska lähtö tapahtumapaikalle tapahtui kahdeksan pintaan.

Tapahtumapaikka sijaitsi yhdessä Jakartan isoimmista ostoskeskuksista. Sen toiseen kerrokseen oli rakennettu näyttävä sali sekä tilat kaikille peleille. Ennen ottelujen alkua saimme nauttia kisojen virallisista avajaisista.


Avajaisissa suomalainen tuomari Markus "Olodyn" Koskivirta sai kunnian vannoa kaikkien tuomareiden puolesta tuomarivalan. Tämän jälkeen hän yhdessä kansainvälisen elektronisen urheilun liiton puheenjohtajan Byung Hun Junin sekä erään indonesialaisen pelaajan kanssa julisti kisat avatuiksi.
Markus "Olodyn" Koskivirta lausuu erotuomareiden lupauksen lajin MM-kisoissa kaikkien tuomareiden puolesta.
Markus "Olodyn" Koskivirta lausumassa erotuomarivalaa kaikkien erotuomareiden puolesta. Markus "Olodyn" Koskivirta lausuu erotuomareiden lupauksen lajin MM-kisoissa kaikkien tuomareiden puolesta. Kuva: Teemu Hiilinen International e-Sports Federation,Jakarta

Välittömästä avajaisten jälkeen pelaajat siirtyivät koneille laittaakseen hiiret ojennukseen ja pelien asetukset kuntoon. Tässä kohtaa ongelmat alkoivat. Siihen ei auttanut edes HS-pelaajan tunnelmat juuri ennen turnauksen alkua:

Jo alusta asti oli selvää, ettei paikan Internet-yhteys välttämättä vastaa kaikkia odotuksia. WLAN ei toiminut kunnolla oikeastaan kenelläkään, ja pelaajilla oli vaikeuksia päästä palvelimelle. Alkuun näytti silti, että ongelmat olivat parin tunnin kuluttua ohi, ja ensimmäiset pelit saatiin käyntiin. Valitettavasti tätä iloa ei kauaa kestänyt, vaan ongelmat jatkuivat.

Kysyttäessä paikallisilta admineilta tilanteen korjaamiseen vielä kuluvaa aikaa vastaus oli aina "ten minutes". Tämä aikakäsite oli muuttumaton koko päivän ajan ja administa riippumatta. Neljän tunnin odottelun jälkeen alkoivat pelaajien tunteet jo lämmetä. Monia pelaajia nukkui eri puolilla tapahtuma-aluetta. Väsymys, turhautuneisuus, kiukku, vahvoja tunteita koettiin päivän aikana. Myös syntymäpäiväsankari Markus Koskivirta oli välillä helisemässä, kun hän yhtenä näkyvimmistä tuomareista joutui olemaan monien nyrkkeilysäkki. Näitä syntymäpäiviä Koskivirta ei varmasti unohda.

"Ten minutes" -hoenta jatkui kuitenkin useista valituksista huolimatta, ja lopulta yli kuuden tunnin odottelun jälkeen IeSF oli pakotettu tekemään kovan ratkaisun: kaikki pelit peruttaisiin ja niitä jatkettaisiin seuraavana päivänä heti aamusta.

Kahdeksan ja puolen tunnin aikana suomalaiset CS-pelaajat saivat pelattua 20 kierrosta ottelun jäädessä 11-9 tilanteeseen suomalaisten eduksi. HS-pelaaja Janne "Janetzky" Aho onnistui pelaamaan yhden pelin voittaen sen 2-1.

Kaiken kaikkiaan päivä oli katastrofi ja yksi suurimmista pettymyksistä, mitä olen urallani kokenut. Toimiva Internet-yhteys on kaikkien tapahtumien äiti, isä ja isoäiti yhdessä. Kisat elävät ja kuolevat sen mukana.

Vaan nyt kohti huomista päivää! Olkoon silloin voima kanssamme.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua