Hyppää pääsisältöön

Farmi on runollinen satu ihmisestä ja yhteiskunnasta

Ryhmäteatteri: Farmi. Kuvassa Tiina Weckström, Joanna Haartti, Milla-Mari Pylkkänen, Samuli Niittymäki
Ryhmäteatteri: Farmi. Kuvassa Tiina Weckström, Joanna Haartti, Milla-Mari Pylkkänen, Samuli Niittymäki Kuva: Ilkka Saastamoinen farmi,Ryhmäteatteri

Haalariasuisia hahmoja nukkuu nurmikolla. Näyttämökuva näyttää somalta idylliltä, mutta musiikki säätää tunnelmaa painostavaksi. Yksi eläimistä herää, esittäytyy maailman pienimmäksi hevoseksi, Falabellaksi. Hevonen alkaa kertoa satua. Se on satu eläimistä, joiden esiesiesi-isät ja -äidit tekivät eläinten vallankumouksen. Ryhmäteatterin Farmi jatkaa siitä, mihin George Orwellin Eläinten vallankumous päättyi.

Farmin eläimille Animal Farm on oman suvun sankarillista historiaa. Orwellin vallankumous on heille alkumyytti, maailmanselitys, jonka avulla he määrittelevät itsensä ja elämäntapansa.

Orwellin kertomus satirisoi Venäjän vallankumousta, mutta tässä esityksessä tarina rinnastuu kaikkiin maailman mytologioihin. Tarinoissa on voimaa: mukaan valitaan identiteettiä ja systeemiä tukemaan ne juonteet, joista valtaapitävät eniten hyötyvät.

Luin Eläinten vallankumouksen joskus yläasteella, enkä ole kirjaan sen koommin koskenut. Hauska oli huomata, kuinka hyvin muistan kirjan edelleen. Se on niitä kirjoja, joita kannattaa lukea nuorena, kun omatunto ja sisäinen oikeudenmukaisuuden vaatimus ovat kehittymässä.

Ryhmäteatteri: Farmi. Farmi  Kuvassa Tiina Weckström, Joel Mäkinen, Milla-Mari Pylkkänen, Samuli Niittymäki
Ryhmäteatteri: Farmi. Farmi Kuvassa Tiina Weckström, Joel Mäkinen, Milla-Mari Pylkkänen, Samuli Niittymäki Kuva: Ilkka Saastamoinen farmi,Ryhmäteatteri

Ryhmäteatterissa torstaina 6.10. ensi-iltaan tullut esitys on syntynyt ryhmätyönä. Esityskonseptia on ollut suunnittelemassa neljä taiteilijaa: Sinna Virtanen, Linda Wallgren, Juha Hurme sekä runoilija Henriikka Tavi. Virtanen ja Wallgren vastaavat yhdessä ohjauksesta.

Esitys on aivan omanlaisensa. Se on yhdistelmä koomista ja lapsekasta faabelia, arvoituksellista näyttämörunoa, yhteiskuntakritiikkiä ja analyysia ihmisyydestä. Tunnistan Hurmeen tavan assosioida historiasta kohti nykyhetkeä, ja runoilijan kädenjäljenkin voi esityksestä aistia. Farmin maailma on lettu, jonka alla on menneisyys. Ja tässä lettumaailmassa historia saattaa tunkea takaisin nykyhetkeen lattialuukusta.

Näyttämöllä on viisi eläintä: hevosen lisäksi kana, kissa, lammas ja sika. Sika on pomo nytkin, kuten Lumipallo ja Napoleon olivat Orwellilla.

Tiina Weckströmin johtajapossu on ristiriitainen otus. Toisaalta hän on kyyninen diktaattori – toisaalta taas traaginen hahmo, jota oman vallan säilyttämiselle välttämättömät säännöt kahlitsevat siinä missä muitakin. Sika ei ole vapaa, vaikka tietääkin valtansa olevan mielivaltaa.

Samuli Niittymäki on hurmaava, synkkäkulmainen kissa. Minulla on kissa kotona, ja Niittymäen elegantti, hallittu olemus muistuttaa omaa lemmikkiäni suuresti. Joanna Haartti tepsuttaa kömpelönä kanana tuttuun koomiseen tyyliinsä, aivan mahtava roolityö tämäkin. Joel Mäkinen on tunnollinen mutta ahdistunut lammas, Milla-Mari Pylkkänen ihastuttava, oikukas Falabella.

Miten nämä sian pomottamat eläimet rakastavatkaan suloista vankilaansa, rutiineitaan, sääntöjä, joihin eivät usko itsekään, mutta joita ilman eivät halua olla. On niin helppoa totella ja toistaa. Joka päivä samat jutut. Kuinka miellyttävää on pysyä tutussa järjestyksessä, vaikka kuinka järjettömässä.

Kuinka miellyttävää on pysyä tutussa järjestyksessä, vaikka kuinka järjettömässä.
Ryhmäteatteri: Farmi. Kuvassa Milla-Mari Pylkkänen
Ryhmäteatteri: Farmi. Kuvassa Milla-Mari Pylkkänen Kuva: Ilkka Saastamoinen farmi

Kaisu Koposen lavastus ja etenkin Ville Mäkelän valosuunnittelu ovat erittäin hienoja ja toimivia. Yksinkertaisin mutta vaikuttavin keinoin näyttämölle syntyy herttainen kulissi-idylli, jonka rakoillessa painajainen välähtää esiin.

Niin: kun turvalliset, parteen kytkevät rutiinit alkavat vähä vähältä rikkoutua, purkautuu eläimistä esiin salaisuuksia. Hevonen tanssii raivopäisenä, kissa mouruaa ja rakastaa, lammas paljastaa lahjansa ja pakkomielteensä, kanassa on yllättävää voimaa. Ja kun hajoaminen on edennyt kyllin pitkälle, on mahdotonta palata entiseen.

Farmissa vallankumouksen vaatimus ulottuu yhteiskunnasta yksilön sisäiseen todellisuuteen.

Miten paljon me olemmekaan valmiita tukahduttamaan, jotta emme erottuisi joukosta, ajattelen. Miten huomaamattamme annamme jonkin ulkoamääritellyn ”normaalin” määritella olemistamme. Miten uskomattoman pelottavaa on olla täysillä ja vapaasti sellainen kuin on – ja antaa muidenkin olla. Farmissa vallankumouksen vaatimus ulottuu yhteiskunnasta yksilön sisäiseen todellisuuteen.

Farmin päätyttyä minä olen onnellinen ja vähän haikea, ajatukseni lepattavat, koettavat tavoittaa kokemusta. Mukanani ollut ystäväni on kahtiajakoisissa tunnelmissa. Hän piti monesta asiasta esityksessä, mutta koki sen hitaasti avautuvaksi, turhan arvoitukselliseksi. Ystäväni sanoo malttamattomana odottaneensa sitä, että alkaa tajuta, mistä kaikessa oli kyse. Myöhemmin puhun Farmista toisen tuttavani kanssa, joka sanoo ykskantaan ettei ymmärtänyt esitystä ollenkaan.

Mielenkiintoista, miten eri tavalla me katsojat teatterin joskus koemme! Minua Farmi puhutteli suoraan ja selvästi. Pidin valtavasti. Tekisi oikeastaan mieli mennä katsomaan juttu uudestaan.

Ryhmäteatteri: Farmi.  Kuvassa Joel Mäkinen, Tiina Weckström, Joanna Haartti, Milla-Mari Pylkkänen
Ryhmäteatteri: Farmi. Kuvassa Joel Mäkinen, Tiina Weckström, Joanna Haartti, Milla-Mari Pylkkänen Kuva: Ilkka Saastamoinen Ryhmäteatteri,farmi

Ryhmäteatteri: Farmi
Käsikirjoitus Juha Hurme, Henriikka Tavi, Sinna Virtanen ja Linda Wallgren. Dramaturgia Sinna Virtanen. Ohjaus Linda Wallgren. Sävellys Tuomas Skopa. Valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä. Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen. Lavastus Kaisu Koponen. Pukusuunnittelu Niina Pasanen. Maskeeraus Riikka Virtanen. Rooleissa Joanna Haartti, Joel Mäkinen, Samuli Niittymäki, Milla-Mari Pylkkänen ja Tiina Weckström. Ensi-ilta 6.10.2016.

Helsingin Sanomien Maria Säkön arvio Farmista

Teatterikärpäsen puraisuja -blogikirjoitus Farmista

Ohjaaja Linda Wallgren Kultakuumeen haastattelussa.

Päivitys 7.10. ja 12.10. Linkkejä lisätty.

Penkkitaiteilija

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Seitsemän nuorta kapinallista

    Seitsemän veljeksen uudet tulkinnat

    Mitä jos ei luettaisikaan Seitsemää veljestä suomalaisen 1800-luvun talonpoikaiselämän roisina kuvauksena, vaan tulkittaisiin veljeksiä yhteisöön sopeutumattomina kapinallisina tai peräti hylkiöinä, muukalaisina ja suvaitsevaisuuden opettajina. Saitko sinäkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin luettavaksesi äidinkielen tunnilla?

  • Purevan hauska Huovinen

    Veikko Huovisen huumori ei ole hampaatonta

    Veikko Huovinen oli vain 24-vuotias luodessaan korpifilosofi Konsta Pylkkäsen. Havukka-ahon ajattelija saattaisi olla rasittava kaveri oikeassa elämässä, mutta kirjallisena hahmona hän on täydellinen.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Yleisö on äänestänyt Vuosisadan kirjaksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Onnea, Sinuhe! Voittaja julkistettiin Vuosisadan kulttuurigaalassa 18.10.2017. Toiseksi eniten ääniä sai Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja kolmanneksi Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla.

  • Kuinka helppoa olikaan hermostuttaa kaikki! Avaruusromua 22.10.2017

    Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki?

    Ne olivat laitteita, joilla oli helppo saada läheiset raivon partaalle. Niissä oli usein normaalia pienempi pianokoskettimisto, jonkin verran automatiikkaa ja melko hupaisia soundeja. Ne olivat pieniä muovisia kosketinsoittimia. Varsinkin 1980- ja 90-luvuilla niihin törmäsi siellä täällä. Useimmiten niiden nimi oli Casio. Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki? Entä kun musiikkia tehdään kolmella rikkakasvilla? Miltä kuulostavat pujo, hevonhierakka ja pelto-ohdake? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Virolainen muusikko Raul Saaremets muistelee karua neuvostoaikaa: “Oikeus musiikkiin riistettiin minulta”

    Melodija-levy-yhtiö päätti mitä Virossa kuunneltiin.

    Neuvostoliitossa musiikkia tuotettiin vain valtiovallan tarkan kontrollin alla. Vuonna 1964 perustettiin kulttuuriministeriön alainen Melodija, joka oli maan ainoa levy-yhtiö lähes 30 vuotta. Sen alaisuudessa toimi käytännössä koko musiikkiteollisuus: levytysstudiot, levyjen valmistus ja jakelu, levykaupat sekä promootio.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 5: Ensimmäinen kosketus

    Jonni Roos tekee ensimmmäiset sahaukset ja höyläykset.

    Puutavaraa hankittuani, aihioita katseltuani ja luettuani kitaranrakennusta koskevia kirjoja koitti vihdoin sitten se odotettu päivä, jolloin astuin ensi kertaa Omnian Nikkariverstaan ovesta sisään.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 6: Parhaat mahdolliset neuvot

    Jonni Roos saa neuvoja kitaranrakentamiseen Kari Niemiseltä.

    Koska olen aloittelija, tarvitsen parhaat mahdolliset neuvot. Kitaranrakentaja Kari Nieminen tekee Versoul-tuotemerkillä kitaroita maailman huipulle. Mm. Rolling Stonesin Ronnie Woodilla ja ZZ Topin Billy Gibbonsilla on useita Niemisen rakentamia kitaroita. Kari koputtelee tuomaani ruusupuuotelaudan aihiota, ja kuuntelee. Helähdys on soiva ja se soi melko korkealta.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 4: Puutavarakaupassa

    Jonni Roos menee ihan oikeaan puutavaramyymälään.

    Kerroin aikaisemmassa blogauksessani, että ostin kitaran rungon valmiiksi höylättynä ja liimattuna lankunpalana, ja sain vielä lisäksi kolme pitkälle tehtyä runkoaihiota kaupan päälle. Stratocaster- ja telecaster -tyyppiset kitarat tehdään usein lepästä, ja ostamani lankku on kotimaista tervaleppää. Kaulaan tarvitaan kuitenkin kovempaa ja jäykempää puuta, ja näissä kitaroissa tyypillinen kaulapuu on vaahtera.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 3: Työkaluja, neuvoja ja kirjallisuutta

    Jonni Roos kertoo, mistä löysi kitaranrakennustietoa.

    Olen jo muutamien vuosien ajan ostanut halvalla eteen tulevia puutyökaluja ilman sen kummempaa tarkoitusta. Päätettyäni rakentaa kitaran, uskoin niille tulevan käyttöä. Autotallin perukoilla minulla oli avaamaton käsisirkkeli pakkauksessaan, pienehkö yläjyrsin, pienoispora ja akkuporakone. Rakentamisen alkuvaiheessa näiden käyttökelpoisuus kitaranrakennukseen oli kuitenkin minulle epäselvää.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 2: Lentävä lähtö

    Jonni Roos ostaa runkoaihion ensimmäiseen kitaraansa.

    Kitaranrakennukseni sai lentävän lähdön. Muusikoiden.net -ilmoituspalastalla Esa ilmoitti myyvänsä kitaran rungoksi soveltuvan palan tervaleppää.