Tunnetussa Ninjas in Pyjamas -organisaatiossa pelaa tällä hetkellä suomalainen Overwatch-joukkue. Mutta keitä ovat henkilöt joukkueen takana? Yle otti asiasta selvää haastattelemalla joukkueen kapteenia Joonas "Zappis" Alakurttia.
26-vuotias Alakurtti on pelannut lähes koko elämänsä. Kaikki alkoi 90-luvun lopulla, kun kotiin tuli Pentium II:lla varustettu tietokone.
Verkossa pelaamiseen hän tutustui Blizzard Entertainmentin vuonna 2000 julkaiseman Diablo 2:n myötä. Nykyiseen peligenreensä hän tutustun varsinaisen klassikkopelin kautta:
–Ensikosketukset FPS-genreen ja tiimipelaamiseen tulivat Wolfenstein: Enemy Territoryn myötä. Ircissä pyörivät suomalaiset pickup-pelit, minkä lisäksi Clanbasen ladderit tulivat myös tutuksi ajan myötä.
Alakurtti on kokeillut monia eri pelejä, joista hän luettelee muun muassa yläasteaikoina tutuksi tulleen World of Warcraftin niin sanotun "Vanilla" version.
–WoW:in ja W:ET:n jälkeen tuli myös pelailtua Day of Defeat Sourcea suomijengissä oikeastaan aina Team Fortress 2:n julkaisuun saakka, jota tuli pelailtua on/off tyylisesti vuoteen 2015 saakka.
–Tähän väliin mahtuu myös MOBA-kokemus League of Legendsistä, jossa tuli tahkottua ranked-pelimuotoa 2.2-2.3k elossa ensimmäisten kausien aikana.
Uran tärkein peli on kuitenkin ollut Team Fortress 2. Alakurtti tutustui vanhan TF2-porukkansa voimin Blizzardin uusimpaan hittipeliin Overwatchiin. Porukasta syntyi nopeasti myös varteenotettava joukkue.
–Ruinattiin Blizzardilta suljettuun betaan invitet vanhalla TF2-tiimin corella ja alettiin testailemaan vesiä.
Tämä "core" oli Lauri "Mafu" Rasi, Kalle "Hymzi" Honkala ja Antti "Kyynel" Kinnunen. Ja tietenkin itse Alakurtti.
–Lukuisten kokoonpanomuutosten jälkeen tiimi kehittyi julkaisun myötä saamalla vahvistuksia Paragonin puolelta, tarkemmin sanottuna Joona "Fragi" Laineen ja Joni "Seita" Paavolan.
Paragon-kilta oli yksi World of Warcraftin ykkösnimistä pelin kultavuosina - ja pitkään vielä sen jälkeenkin. Raidaamisen kilta lopetti tämän vuoden alulla.
Paavola oli yksi Paragonin johtajista, kun taas Laine raidasi samassa killassa. Laineella on lisäksi taustaa Dota 2:sta, sillä hän on kisannut vuoden 2014 IeSF MM-kisoissa Suomen Dota 2 -maajoukkueen riveissä.
Ninjas in Pyjamasin Overwatch-joukkueen kokoonpano:
Pelaaja | Nimimerkki | Ikä |
---|---|---|
Joonas Alakurtti | Zappis | 25 |
Lauri Rasi | Mafu | 26 |
Kalle Honkala | Hymzi | 28 |
Antti Kinnunen | Kyynel | 32 |
Joona Laine | Fragi | 25 |
Joni Paavola | Seita | 30 |
Huipputukijan kautta kohti menestystä:
Kuusikko aloitti matkansa Overwatchin parissa tänä keväänä pelaamalla nimellä SG-1. Vaikka alkuun menestystä ei tullut aivan kauheasti, niin löysi joukkue itselleen elokuussa kovan tukijan: Ruotsalaisen Ninjas in Pyjamas -organisaation.
–Hommat lähti rullaamaan alusta saakka hyvinkin mukavasti NiP:in kanssa. Heillä on selvästi halua panostaa Overwatchiin ja pelaajiinsa, joten olo oli hyvinkin tervetullut.
–Myöskin kaikki bootcampit yms. muut puitteet, mitkä löytyy valmiina suuresta organisaatiosta auttavat tiimiä kehittymään huomattavasti. Tuntuu tosi hyvältä kehittää omaa pelaamista ja tiimiä tällä hetkellä!
Syyskuu on ollut toistaiseksi joukkueen paras kuukausi. Joukkue nappasi ensimmäisen turnausvoittonsa Lenovo Cupista, josta joukkue tienasi 5 000 dollaria.
Lähes heti turnausvoiton jälkeen joukkue jatkoi Atlantassa pelattuun Overwatch Open -turnauksen finaaleihin. 300 000 dollarin turnaus oli Overwatchin historian toistaiseksi suurin.
–Lähdettiin Atlantaan tosi vahvalla itseluottamuksella. Oltiin tässä kuussa voitettu Rogue-joukkuetta lukuunottamatta kaikki Euroopan kovimmat jengit netissä, ja taktiikat sekä tiimipeli oli muovautunut hyvin yhteen vaikka pelattiinkin paikkaajan Aleksi "Zuppehw" Kuntsin kanssa.

Atlantassa kisasi 16 joukkuetta, jotka oli jaettu Amerikan ja Euroopan lohkoihin. NiP voitti oman Euroopan lohkonsa, mutta Misfits-joukkueelle kärsityn 1-3-tappion myötä tuloksena oli jaettu 5.-8. sija ja 18 000 dollaria.
–Kaikkinensa olen tyytyväinen omaan ja tiimin suoritukseen. Misfits-ottelussa meillä oli parissa kartoissa vahva ylilyöntiasema ajallisesti, mutta herpaantuminen lopussa koitui kahteen yliaikahäviöön.
–Tavoitteena meillä oli päästä Euroopan alueen finaaliin, eli yhden pelin päähän taisto tyssäsi. Mutta tiimi pelasi hyvin ja saatiin kullanarvoista kokemusta tiimille. E-league järjestäjänä oli aivan uskomaton! Studio ja puitteet pelaajille olivat aivan huippuluokkaa.
Seuraavaksi joukkueella on edessään kova määrä treeniä. Alakurtti tiedostaa joukkueensa suurimman ongelman, johon keskitytään seuraavat viikot.
–Meidän suurin puute joukkueena on tarkka ja täsmällinen kommunikaatio niin sanotuissa high pressure -tilanteissa, johon aiomme panostaa tulevaisuudessa. Atlantan matka antoi huomattavan paljon kokemusta tiimille kommunikaation suhteen.
–Overwatchissa parantaminen ei lopu koskaan. Tiimi voi loputtomasta parantaa ultimate-koordinaatiota ja ajoituksia, yksilötasolla voi laajentaa hero poolia sekä vahventaa jo opittuja heroja.
Ninjas in Pyjamas on lyhyessä ajassa nostanut itsensä maailman kärkinimien joukkoon. Alakurtti listaa joukkueensa tällä hetkellä maailman viiden parhaimman joukkueen joukkoon.
–Listalta löytyisi meidän lisäksi satunnaisessa järjestyksessä EnvyUS, Rogue, Misfits ja Reunited.
NiP:in ja Misfitsin välinen ottelu Atlantasta pelatusta Overwatch Open -turnauksesta:
"Tulevaisuuden turnauskentät näyttävät hyvinkin vihreiltä":
Toukokuussa julkaistu Overwatch on yksi tämän hetken ykköspeleistä maailmalla. Peliä on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta ja turnauksia seuraa sadat tuhannet ihmiset. Alakurtti on tulevaisuuden suhteen luottavainen.
–Ottaen huomioon että julkaisusta on vasta muutama kuukausi, ja nyt on pelattu jo 300 000 dollarin turnaus, niin tulevaisuuden turnauskentät näyttävät hyvinkin vihreiltä.
–Peli on lyönyt myös läpi Aasiassa aivan eri tavalla kuin mikään muu FPS-peli aikaisemmin, joten luulen että pelin suosio räjähtää käsiin loppuvuodesta ja ensi vuonna. Blizzardilla on myös selkeästi halua panostaa Overwatchin kilpailulliseen puoleen, mikä auttaa peliä huomattavasti. Odotan innolla tulevaa.
Blizzard on ahkerasti päivitellyt toukokuussa julkaistua Overwatchia myös julkaisun jälkeen. Yksi suuri puute pelistä kuitenkin löytyy tällä hetkellä.
–Replay-systeemin puute. Eli ei voi seurata omia pelejä demoilta. Suurien turnauksien pelejä olisi myös ite kiva katsoa Counter-Strikestä löytyvän TV-järjestelmän tyyliin.
–Peli on tällä hetkellä melko hyvässä tasapainossa kyllä muuten. Tällä hetkellä nähdään varmaan laajin skaala eri heroja ja taktiikoita koskaan.
Ninjas in Pyjamas on loppuvuoden aikana osallistumassa ainakin MSI MGA -turnauksen todella kovatasoisiin karsintoihin. Euroopasta ainoastaan yksi joukkue nimittäin varmistaa paikan joulukuun alulla Lontoossa pelattaviin 75 000 dollarin kisoihin.
–Loppuvuoden kalenterissa ei hirveästi näy turnauksia juuri nyt, mutta kaikkeen osallistutaan mihin pystytään. DreamHack Winter on varmaan seuraava turnaus marraskuun lopulla.
Overwatchin huipulta löytyy tällä hetkellä NiP:in lisäksi muutama yksittäinen pelaaja Suomesta. Alakurtin mukaan suomalaiset kaipaisivat lisää treeniä, että huipulla nähtäisiin lisää suomalaisjoukkueita.
–Mielikuva on se, että löytyy paljon hyviä pelaajia, mutta tiimit eivät pysy kasassa ja treenaa tarpeeksi pitkään yhdessä. Tiedän meidän lisäksi joukkueista ainoastaan Skitliten ja Migrainen.
Näin Alakurtti kuvailee Overwatch-peliä:
- Overwatchin on tiimipohjainen FPS-peli, josta löytyy neljä eri hahmoluokkaa: Offensive, Defensive, Tank ja Support. Näistä hahmoluokista sitten kasataan tiimin kokoonpano.
- Peli painottuu pitkälti tiimityöskentelyyn, koordinaation ja kykyyn käyttää eri hahmojen vahvuuksia.
- Erityisesti ultimate-kykyjen käyttö oikeissa tilanteissa ja yhdessä muiden pelaajien kanssa on tärkeää.
- Overwatchin kartat ovat objective-painoitteisia, eli pitää kuljettaa kärryä tiettyyn pisteeseen, vallata alueita tai pitää alueita hallussa.