Bengt Holmström: Ongelmat ovat menestystekijä

Bengt Holmström on suomalainen ekonomisti, joka on toiminut Yhdysvalloissa taloustieteen professorina. Taloustieteen Nobelilla vuonna 2016 palkittu Holmström vieraili Maarit Tastulan Seitsemäs taivas -ohjelmassa (2013), jossa hän kertoi ajatuksiaan yliopisto-opetuksesta, huippulahjakkuuksista ja yksilön vastuusta yhteiskunnassa sekä siitä, mikä merkitys työllä ja rahalla on ihmiselle.

Bengt Holmströmin (1949–) tieteellinen ura Yhdysvalloissa alkoi, kun hän oli saanut väitöstyönsä valmiiksi vuonna 1978 Stanfordin yliopistossa. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli yliopisto-opettajana useissa amerikkalaisissa yliopistoissa, joista maineikkammat ovat olleet Yalen yliopisto ja Massachusettsin teknillinen korkeakoulu (Massachusetts Institute of Technology, MIT), jossa hän on työskennellyt vuodesta 1994 lähtien. Holmströmillä on siten ollut näköalapaikka lahjakkuuksien massoihin. Hän tuntee myös amerikkalaista yhteiskuntaa, joka hänen mukaansa poikkeaa monella tapaa edukseen muun muassa Suomesta.

Täytyy löytää tie, jota muut eivät ole kulkeneet.

Bengt Holmström näkee tieteellisen menestymisen taustalla kovaa työtä, uteliaisuutta, kykyä ottaa riskejä, tieteellistä rehellisyyttä, itsepäisyyttä, mutta myös onnea. Ilman onnea ei yksikään menestyjä ole hänen mukaansa noussut asemaansa. Ennen kuin pääsee kurkistamaan menestyksen polkua, on oltava lahjakkuutta, mutta pelkkä lahjakkuuskaan ei kuitenkaan riitä, sillä kilpailu on kovaa. Täytyy myös löytää tie, jota muut eivät ole kulkeneet, Holmström muistuttaa.

Holmströmin mukaan amerikkalainen yliopisto-opetus antaa lahjakkaalle hyvän kasvupohjan. Opetuksen tarkoitus on saada opiskelija keskustelemaan ja havaitsemaan, että oikean tiedon vuoksi on kuljettava pitkä matka ja matkan varrella on paljon väärää tietoa. Ei siis ole järkevää antaa opiskelijalle heti oikeita vastauksia, koska se ei anna oikeaa kuvaa tieteen tekemisestä.

MIT ja monet muut korkeatasoiset yliopistot kilpailevat Yhdysvalloissa opiskelijoista ja heidän rahoistaan. Opiskelijoita yliopistoon tulee kaikkialta maailmasta. Vaikka hakijat ovat älykkäitä ja lahjakkaita, huippujakin on MIT:ssä Holmströmin mukaan harvassa. Huippulahjakkuuksien löytäminen ei ole aina yksiselitteistä. Holmström määrittelee huippulahjakkuuden eri tavalla ajattelevaksi ja persoonaltaan "rosoiseksi" ihmiseksi, joka on selvästi myös omaleimainen. Tämä ei ole amerikkalaisissa yliopistoissa ongelma, sillä siellä erilaisuutta siedetään eikä ole olemassa ideaalin opiskelijan muottia.

Toisaalta raha on tärkeä tekijjä huippuyliopistoissakin. MIT laittaa painoa sille, että vanhempi on ollut yliopiston alumni, sillä "elämme hyvin pitkälti lahjoituksista", Holmström tunnustaa. Kodin varallisuus saattaa siten lyhentää matkaa ja tasoittaa tietä maineikkaaseen yliopistoon.

Jos epäonnistumista ei opi, ei synny mitään uutta.

Mutta huiputkaan eivät aina jaksa, ja opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat jatkuva huolenaihe. Holmström näkee uupumiseen kaksi merkittävää syytä. Opinnot ovat jo itsessään vaativat, mutta moni opiskelija on jo valmiiksi vaativa itseään kohtaan. Varsinkin aasialaisilla perheillä on suuria odotuksia opintojen suhteen eikä epäonnistua saisi. Tämä poikkeaa amerikkalaisesta asenteesta, jossa niin sanottu epäonnistuminen ei ole häpeän paikka. Tohtorivaiheen opiskelija saattaa keskeyttää opintoja, koska "se ei ollutkaan sitä, mitä halusi". Eikä siitä sen enempää.

Holmström pitää tärkeänä, että opiskelija uskaltaa epäonnistua, sillä se on opettavaista. Hän muistelee omia ylioppilaskirjoituksiaan, joissa hän reputti. Hyvän oppilaan epäonnistuminen järkytti koulua, mutta opetti abiturientille paljon. Epäonnistuminen antaa itse asiassa mahdollisuuden synnyttää uutta, kun uskaltaa ottaa kaikesta huolimatta riskejä.

Luovuus vaatii rajoja.

Vapauden korostaminen tai sen tavoittelu ei ole aina tarkoituksenmukaista, ainakaan tieteen tekemisessä. Holmström uskoo, että vapaus sopii kenties joillekin, mutta suurin osa tarvitsee rajoja. Tieteellisen läpimurron tai uuden oivaltamisen taustalla on usein kapeat tavoitteet. Niillä hän tarkoittaa sitä, että pyydetään ratkaisemaan isosta kokonaisuudesta jokin osa. Pelkkä kehotus keksiä jotain uutta ei toimi. On annettava rajat, joilla mahdollistetaan uuden löytäminen tai olemassaolevan ongelman ratkaiseminen. Tämä pätee myös yrityksen menestykseen. Johtaja voi vaatia mahdottomalta tuntuvia asioita tietäen niiden olevan kuitenkin mahdollisia saavuttaa, kun hän laittaa tavoitteet kapeiksi tai tarkkarajaisiksi. Tämä synnyttää luottamusta työntekijöissä, Holmström väittää.

Onko siis niin, että opinahjot, jotka antavat opiskelijoiden tehdä opintonsa omien mieltymystensä ja tarpeidensa mukaan, ovatkin vastuuttomia? Päämäärän on oltava selvä, ja siksikin MIT:ssä opiskelu on hyvin strukturoitua, Holmström toteaa.

Olemme parhaimmillamme silloin, kun kansakunta on kriisissä.

Holmström pitää ongelmallisena sitä, että yhteiskunnassa olemme saavuttaneet pisteen, jossa ihmisillä asiat ovat materiaalisesti hyvin ja elämä on hyvin turvattua. Ne ovat johtaneet siihen, että innovointi ja tarmokkuus ovat vähentyneet. Yksilö on sysännyt vastuuta valtiolle. "Ihmiset odottavat, että valtio ratkaisee niiden tehtävät," Holmström sanoo ja jatkaa, että vaikeudet ovat avain menestykseen. Hän väittääkin, että iso osa menestyvistä yrityksistä syntyy hankalina aikoina. Eli jos on liian helppo elämä, ei tarvitse innovoida ja keksiä mitään, Holmström kiteyttää.

Holmströmin kokemuksen mukaan Yhdysvalloissa sen sijaan valtion ei odoteta tekevän yksilön eteen juuri mitään, korkeintaan alentavan veroja. Siellä kun tajutaan, että ihminen itse joutuu tekemään jotain työtä. Tyytyväisyys omaan elämään syntyy siis siitä, että kantaa vastuuta.

Pieni Suomi on pärjännyt kansainvälisestikin, koska olemme historian saatossa eläneet paljon vaikeita aikoja, jotka ovat opettaneet sinnikkyyttä. "Ongelmat ovat olleet meidän menestystekijä", Holmström sanoo. "Suomeen kuin moniin muihinkin kansakuntiin pätee se, että kriisissä olemme parhaimmillamme."

Ihmiset tekevät voittajien puolesta vaikka miten paljon.

Suomessa raha näyttelee liian suurta roolia. Sen sijaan professorin mukaan pitäisi keskustella työstä ja sen merkityksestä. Holmström huomauttaa, että työn tavoite ei ole siinä, että meidän kansantuotteemme kasvaisi vaan siinä, että työ tuo ihmisen elämälle merkitystä. Tähän kytkeytyy hänen mukaansa myös keskustelu hyvinvointiyhteiskunnasta. Erilaiset sosiaalituet ovat vähentäneet tarvetta tarttua mihin tahansa työhön. Holmström ei kuitenkaan pidä oleellisena sitä, onko meillä taloudellisesti varaa hyvinvointiyhteiskuntaan vaan pikemminkin sitä, onko meillä siihen henkisesti varaa.

Yhtenä syynä tukijärjestelmiin hän pitää työn kannattamattomuutta, jonka taustalla on hänen mukaansa niin sanottu verokiila. Toisin sanoen erilaiset verot ja maksut vähentävät työllistämisen ja työllistymisen houkuttelevuutta. "Ihmiset ovat myös tottuneet siihen, että kun rahaa saa tukien muodossa, epämiellyttäviä töitä ei haluta tehdä. Jokaisessa työssä on arvo, eikä yksikään työ ole mitätön. Mun filosofiani on, että mikään duuni ei ole paska duuni!" Vaikka raha onkin hyvä kannustin, se ei professorin mukaan yksin tee ketään onnelliseksi. Ja siksi tuloerojen kasvusta ei pidä olla huolissaan.

Bengt Holmström kiistää, että talouskasvun pitäisi olla jokin alati ylöspäin nouseva suora. Se voi olla tavoite, mutta on jopa parempi, että talous kulkee aaltomaisittain. Se on tärkeää, jotta huomataan, että kasvu ei ole automaattista vaan on työn takana.

Talouskasvu siivittää yrityksen menestystä mutta se tarvitsee siihen myös hyvän johtajan. Hän saattaa olla epämiellyttävä, mutta jos hän kykenee motivoimaan ihmiset työhön, johtajaa kunnioitetaan luonteenpiirteistä huolimatta. "Motivoituneet työntekijät nostavat yrityksen menestystä ja he haluavat olla mukana menestyvässä yrityksessä, koska ihmiset tekevät voittajien puolesta vaikka miten paljon."

Taloustieteen Nobel-palkinto annetaan kahdelle sopimusteorian tutkijalle

Lokakuun 10. päivä Nobel-komitea ilmoitti, että vuoden 2016 taloustieteen palkinnon saavat Bengt Holmström ja brittiläissyntyinen taloustieteilijä Oliver Hart (1948–). Hart on ollut Harvardin yliopiston taloustieteen professorina vuodesta 1993 lähtien. Holmström ja Hart saivat palkinnon työstään sopimusteorian tutkimuksesta.

Video ei enää katsottavissa

Sopimusteoria tutkii erilaisia sopimuksia, joilla yhteiskunnassa pyritään säätelemään epävarmuutta ja sovittamaan eri osapuolten toisistaan poikkeavia tavoitteita yhteen. Toisin sanoen Holmström ja Hart ovat kehittäneet teoreettisia työkaluja, miten pitäisi kirjoittaa sopimuksia, joissa varmistetaan sopimusosapuolten tasapuolisuus eli hyötyjen tasa-arvoinen jakautuminen esimerkiksi työnantajan ja työntekijän välillä.

Tieteen näkökulmasta mielenkiintoisia sopimuksia ovat esimerkiksi johdolle tarkoitetut kannustinjärjestelmät; miten varmistetaan, että omistajien tahto toteutuu, jos johdon näkemykset poikkeavat omistajien näkemyksistä? Sopimusteorian mukaisesti olisi hyvä pohtia myös sitä, milloin kannustetaan tavoitteen kannalta oikeaa asiaa.