Hyppää pääsisältöön

Radioateljeen Huhtamäelle tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto

Radiotuottaja, Radioateljeen Harri Huhtamäki
Radiotuottaja Harri Huhtamäki. Radiotuottaja, Radioateljeen Harri Huhtamäki Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle Harri Huhtamäki,radio-ohjelmat,Radioateljee

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen luovutti 10.10. tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot.

Elämäntyöpalkinnon sai filosofian maisteri, teatteriohjaaja, radiotuottaja Harri Huhtamäki uraauurtavasta tiedonjulkistamisesta dokumentaarisen radiotaiteen keinoin sekä Radioateljeen perustamisesta.

Palkintoperusteluissa todetaan Harri Huhtamäen olevan suomalaisen radiofeaturen uranuurtaja ja monipuolinen tekijä. Hän aloitti radiodokumenttien ja featureiden tekemisen vuonna 1979. Huhtamäki lähti kehittämään tuotantoa Radioateljeessa freelance-tekijöiden avulla ja on kouluttanut tekijöitä systemaattisesti koko Radioateljeen toiminnan ajan. Hän on myös luonut Radioateljeelle mittavan kansainvälisen tekijäverkoston.

Huhtamäen saama palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä. Olennaista on kansalaisten tietämyksen lisääminen ja virikkeiden antaminen yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö. Palkintoja on jaettu vuodesta 1968 alkaen.