Hyppää pääsisältöön

Roope Salmista kiusattiin koulussa puhevian takia – nyt hän puuttuu koulukiusaamiseen improvisaation keinoin

Artistit laittavat itsensä likoon koulukiusaamisen ehkäisemiseksi Haloo!-esityksissä Helsingin Tavastialla. Mukana ovat Roope Salminen, Benjamin, Elias Kaskinen, Kasmir ja Diandra.

Roope Salminen // Kuva: Teemu/YleX

Roope Salmisella oli hyvin henkilökohtainen syy lähteä mukaan improvisoituun Haloo!-esitykseen, sillä näyttelijä-muusikkoa kiusattiin aikoinaan koulussa r-vian takia.

Salminen vaihtoi luokkaa useammin kuin moni ikätoveri. Hänen perheensä muutti Tampereelta Helsinkiin Salmisen ollessa viidennellä luokalla. Sen jälkeen Roope vaihtoi vielä musiikkiluokalle ja yläkoulussakin oli eri luokkakaverit. Salminen ei tuntenut lukiostakaan entuudestaan yhtään ketään.

- Olen kokenut sen monta kertaa, että menen uuteen yhteisöön täysin ulkopuolisena, Salminen kertoo YleX:lle.

Roope Salminen koki erityisen ongelmallisena sen, ettei osannut sanoa r-kirjainta oikein.

- Se oli aika paljon itse aiheutettuakin. Uskon, että se oli aika pieni vähemmistö, ketä se oikeasti kiinnosti. Itse paisuttelin asiaa päässäni, koska joku oli joskus nauranut sille ja ajattelin, ettei kukaan muuta mietikään, kun näkee mut.

Lopulta stressaaminen puheviasta johti siihen, että Salminen sulki itsensä pois yhteisöstä. Hän vältteli puhumista tai puhui hitaasti vältellen sanomasta r-kirjainta.

- Olin muutenkin aika ujo, eikä mulla ollut älyttömästi frendejä, mutta mulla oli kuitenkin palo esiintymiseen.

Salminen kävi alakoulussa puheterapiassa, mutta se lopetettiin Roopen ollessa 10-vuotias.

- Silloin ajateltiin, että tietyn iän jälkeen sitä ei voi enää oppia.

Roopen isä näyttelijä Eppu Salminen kuitenkin puuttui peliin.  Hän sanoi, että on hankalampaa päästä näyttelijäksi, jos ei osaa lausua r-kirjainta, että sen eteen kannattaa tehdä kaikki mahdollinen.

"Huusin Jari Litmasta, perkelettä ja kruunua."― Roope Salminen

- Sitten vaan pyörin meidän lähimetsässä yhden kesän ja huusin Jari Litmasta, perkelettä ja kruunua. Jotenkin se vaan napsui kohdalleen. Haluan kuitenkin painottaa, että r-vika voi olla myös rakenteellinen ongelma. Tämä mun esimerkki ei tarkoita sitä, että jos yrittää vaan tarpeeksi, niin kaikki on mahdollista. On myös puhevikoja, joita ei ole mahdollista korjata.

Hauska ja koskettava

Kun Salminen oli selättänyt puhevikansa, hänestä tuli luokan pelle. Yläkoulun alku oli Roopelle pelkkää riehumista.

- Lapsille sosiaalinen hierarkia tuntuu kauhean tärkeältä, se miten hyväksytään osaksi coolia porukkaa.

Salminen ei ollut omien sanojensa mukaan hyvä urheilussa, eikä kovin komea lapsi. Pelleily oli hänen ainoa keinonsa selviytyä sosiaalisessa viidakossa.

- Peittelin omaa epävarmuuttani pelleilyllä, aiheutin häiriöltä tunneilla, enkä ollut opettajien suosikki. En halunnut kenellekään pahaa, mutta olin ärsyttävä.

Yhdeksännellä luokalla Roope alkoi keskittyä kouluun, koska hän halusi näyttelijäksi. Salminen tiesi, ettei ilmaisutaitoaineisiin painottuvaan Kallion lukioon pääse huonoilla numeroilla. 

- Lopetin pelleilyn ja pääsin lopulta aika hyvillä numeroilla lukioon. Niistä vuosista ammennan myös Haloo!-näytökseen. Moni voi varmasti samaistua niihin kokemuksiin.

- Olisin halunnut kuulla jo koulussa sen, että niillä asioilla ei ole väliä aikuisena, uskaltaako kiroilla tunneilla tai onko hyvä sählyssä. Nostan hattua sille, että nörtit pärjäävät nykyään hyvin.

"Yleisö pääsee vaikuttamaan siihen, mitä lavalla tapahtuu."― Roope Salminen

Salminen kuvailee huomenna 11. lokakuuta ensi-iltansa saavaa kiusaamiseen puuttuvaa Haloo!-esitystä hauskaksi ja koskettavaksi.

- Yleisö pääsee vaikuttamaan siihen, mitä lavalla tapahtuu. Vieraileva artisti antaa itsestään sellaisen puolen, mitä ei näe millään muulla keikalla.

- Odotan innolla, että pääsen tapaamaan skidejä. Jään esityksen jälkeen juttelemaan koululaisten kanssa. He tietävät parhaiten, mikä nykytilanne kouluissa on.

Haloo!-esitysten vierailevat tähdet ovat 11.10. Roope Salminen, 12.10. Benjamin, 13.10. Elias Kaskinen, 18.10.Kasmir ja 19.10. Diandra. Jokaisessa esityksessä on mukana Improryhmä Kolina.