Hyppää pääsisältöön

Viimeinen kaukiö — eli paikkaseutuja, aikalähiöitä ja muita muistoja, iloisia ja ei

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajon yläpäätyä koillisesta nähtynä. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Viimeinen kaukiö — eli paikkaseutuja, aikalähiöitä ja muita muistoja, iloisia ja ei

Päivämäärä 10.10. on paitsi vilpittömän ja innokkaan näköinen numeroina, myös tuttu - minullekin, koska lapsuuden- ja nuoruudentoverini M oli syntynyt juuri 10.10.

Ystäväni äiti kertoi, että kun hän synnytti kyseistä poikaansa, tulevaa koulutoveriani, nuori mieslääkäri istui hänen vuoteensa äärellä, lauloi Suklaasydän, tinakuoret -iskelmää, ja poltti tupakkaa.

Myöhemmin opin, että lokakuun 10. oli myös Alexis Stenvallin syntymäpäivä.

Mm. orava-aiheisten runojen tekijä oli hän.

Orava - Sciurus vulgaris - on sikäli naista muistuttava luonnonelävä, että senkin ääntely on säksätystä, undulaattimaista kujerrusta, tai niiskuttelua. Kenties Alexiksen orava-runot ovatkin symbolinen kuvaelma naisista. Ja voiko ehkä olla moni muukin hänen runonsa sitä?

Esim! Mitä mahtaa tarkoittaa, kun Alexis sanoo Metsämiehen laulussa näin:

Kenen ääni kiirii siellä,
metsän immen lempeän.
Liehtarina miehen tiellä
hienohelma hyppelee,
ja kultakiharat liehuu.

Ei voi tietää sitä, mitä symbolisoi liehtaruus ja muu aines siihnä. (Ei puhu terveet nuin.)

Kuitengin!

10.10 syntynyt ystäväni asui kansakouluaikaamme Joensuussa, ja niin ydinkeskustassa, ettei sen keskemmällä voinut asua, ellei muuttanut torille. (Mistä olisi seurannut välitön käsirysy sekä torikauppiaiden että poliisin kanssa.)

Joensuu oli silloin paljolti puutalokaupunki. Sellainen, mitä tulee sanottua idylliseksi.

Ystävälleni puutalossa asuminen - olletikin että ydinkeskustassa - merkitsi sellaista "idylliä", että kun aamulla nousi ylös, lattia oli jääkylmä, ja tuvan laskiämpärissä oli jääkansi.

Siitä ymmärtää, että puutalo saattoi olla myös kovin idyllitön asumismuoto, missä oli vetoinen, yökylmä tupa, ulkohuussi, ja piharakennuksen takana kuja, jossa torikauppiaiden varastoaittojen ja huussirakennusten takaseiniä koristivat rotanmyrkystä varoittavat laput.

Eipä siis ihme, että ystäväni perhe halusi pois näennäisidyllisestä keskusta-asunnostaan.

Ja kun muutaman (5?) kilometrin päähän Joensuun keskustasta valmistui Rantakylän asumalähiö, he muuttivat sinne, kaukolämpöiseen kerrostaloon, jossa oli kaikki mukavuudet.

Siteeraan pätkän kirjettä:

"Tämä pytinkimme on minusta maailman kaunein! Se on niin lähellä keskustaa, että meillä on käytännössä kaikki kaupunkiasumisen edut, mutta kotosalla olemme silti poissa keskustan melusta ja pölystä."

Kirje ei ole ystäväni käsialaa (se on kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella) vaan se on ote varhaisen esikaupunkiasukkaan kirjeenvaihdosta pomolleen, Persian kuninkaalle, vuonna 539 ennen ajanlaskumme alkua.

Kaupunki johon siinä viitataan, ei ole Joensuu, vaan Babylon. Terveisiä sinne!

Rakentaaksemme aasinsillan (lat. pons asinis) todettakoon, että kaupungin ulkopuolella asumista harrasti myös Rooman armeija.

Latinan sana castrum, (mon. castra) oli joko rakennus tai maa-alue, jota käytettiin (muurein tms) suojattuna sotilasleirinä.

Alun perin leiri lienee ollut telttaviritys - ja leirejä oli Rooman armeijalla pian monenlaisia; pysyvä leiri/linnake, kesäleiri/linnake, talvileiri/linnake, merileiri/linnake. Oli jopa marssiva leiri. (Roomalaiset lienivät kovin liikunnallista väkeä, siis.)

"Marssitaanko Ranskaan, jätkät!"
" - Jooo!!! Ja perillä pystytetään teltta ja paistetaan makkaraa!"
"Ja pidetään äijämeininki, kiroillaan ja ei peseydytä, eikä käytetä ruokaliinaa!"

Latinan castra-sanasta ovat saaneet nimensä niin mm. Winchester ja Lancaster kuin Fidel, Raúl ja monet muut Castro-nimiset.

(Ihan totta - jotakuta saattaa kiinnostaa tuo tieto. Ei kait sitä olisi tähän painettu, ellei sillä olisi kiinnostusarvoa. Pitää sentään edes vähän luottaa Yleisradion arvostelukykyyn! Ei kai täälläkään nyt kaikki voi houkkia olla!)

Kun Rooman armeija lähti kohti taisteluja, perille päästyään äijät ensimmäiseksi pykäsivät pystyyn leirin tai linnakkeen, minikaupungin, jolla oli selvä asemakaava, vesivessat, -johdot ja rakenne, joka vastasi ajallista käyttötarvetta:

Oli kolmen päivän linnake (tertia castra), neljän päivän linnake (quarta castra), kesälinnake (jossa telttamajoitus), talvilinnake (parakkeja; ensin puisia, ja ajan oloon sitten jo kivirakennuksia) jne.

Leirejä suojasivat muurit ja muut rakennelmat, ja niissä oli pääkatu ja sivukatuja, kaikilla omat nimensä. Rauhan aikoina leirissä toimi tori, jolla paikallisväestön kanssa käytiin kauppaa. (Aivan kuin Joensuun torilla - kyllä maailma on pieni!)

Ironisettain voidaan todeta, että moni eurooppalainen kaupunki on saanut alkunsa "Rooman armeijan lähiöstä", castrasta.

Mutta takaisin päivän päivämäärään!

Lapsuudenystäväni, 10.10. syntynyt M muutti vanhempineen Rantakylän lähiön kerrostaloasunnosta toisaalle Rantakylän lähiöön, rivitaloon.

Asuminen muuttui entistä lokoisemmaksi, rauhallisemmaksi.

Varmaan monet sadat korppukahvit (kanelikorppuja, joista opin silloin pitämään ja pidän edelleen, aivan sikana) tuli siellä yhdessä juotua pirtinpöydän ääressä, pähkäillen kaikkea mahdollista, mm. muuttoa Norjaan öljynporauslauttasukeltajaksi, tai Englantiin tai Australiaan, ensin opiskelemaan ja sitten töihin.

Jutustelessamme M piirteli niitänäitä, ehkä soitteli tovin kitraraa tai bassoa. Välillä kumpikin pyyhki silmiään, naama märkänä, kun naurettiin niin paljon jollekin älyttömälle idealle tai mielikuvalle.

Koulut tuli käytyä. Sen jälkeen muutimme molemmat kauemmaksi Joensuusta.

Minä "kaupunkiasumiselle uskollisena" Tukhoman keskustaan.

Hän hieman roomalaisten tapaiseen lähiöön: tilapäiseen parakkimajoitukseen Neuvostoliitossa sijaitsevalle työmaalle. Tosin se ei ehkä niinkään ollut enää lähiö, kun kaukiö.

Kaukoasumisen makuun päästyään toverini M muutti sitten perheineen Australiaan. Tekisi mieli sanoa, että etätyöhön sinne, mutta kun työpaikkakin oli siellä, niin kai se oli lähityötä, mitä hän Australian kaukiössä minusta katsoen etäteki.

Minä muutin jossain vaiheessa Helsinkiin, Laajasaloon. Työmatka Pasilaan piti tehdä kolmella kulkuneuvolla (Bussi, metro, bussi).

Pariisilaiset kun kutsuvat viikkorutiiniaan kolmella o-äänteeseen päättyvällä sanalla Metro - Boulot - Dodo ([metro, buloo, dodoo] metroon, duuniin, maate), niin minulla päivä meni niin, että bussiin, metroon, bussiin, duuniin - bussiin metroon, bussiin, maate.

Nämä liikennevälinesulkeiset veivät 45 minuuttia aamuin illoin - mutta olin sentään Stadin asukas: tapahtumien keskipisteen valtimolla!

Sitten kun sanoin muuttavani Keravalle (hesalaisten kannalta periferiaan, maalaislähiöön) niin hesalaiset kauhistelivat, koska työmatka piteni - mutta minä iloitsin: matka-aika lyheni 45 minuutista 17 minuuttiin, kun pikajuna paahtoi Keravalta Pasilan asemalle tuossa ajassa.

Olin muttanut sekä eri paikkaseutuun että eri aikaseutuun: asuin nyt paikkakaukiössä, mutta aikalähiössä.

(Sanan "paikkaseutu" keksi, muistaakseni ivamielessä, tiettävästi Uuden Suomen pakinoitsija Olli, né Väinö Nuorteva . Nytpä löytyi sille sanalle ironisettamaton käyttö! Hurraa x 3 (Ruotsissa x 4.))

Aikojen saatossa lähiöön on muutettu milloin luksuksen tai rauhan perässä, milloin kaupungin neliöhintoja, tai (USA:ssa) eri värisiä ihmisiä pakoon.

Ystäväni M:n vanhemmat muuttivat lähiörivaristaan vielä kauemmaksi keskustasta - toteuttivat sen runonkauniin suomalaisen unelman, punainen tupa ja perunamaa.

Paluumuutto Suomeen oli jo kuulemma mielessä ystävälläni, kun hän epäonnekseen meni Australiassa urheilutapahtumaan, jossa joutui pahoinpidellyksi ja kuoli myöhemmin tästä syystä.

Muisteluksissa ihmiset joskus saavat ansiotta sädekehän, mutta ystäväni tapauksessa jalkopallohuligaanien pahoinpitely todella riisti hengen rauhan mieheltä, hyvältä perheenisältä, joka oli sellainen filosofinen tyyppi jolla toisaalta pysyivät kädessä niin työkalut kuin piirustuskynät ja soittimet, eivätkä hankkeet jääneet pelkän tuumailun asteelle.

Hänen maapalloneteläpuoleisine diasporavuosinaan tapasimme täysin sattumalta kerran, vuosikymmenien näkemättömyyden jälkeen, Helsingin rautatieasemalla, ja sen kahvilassa pohdimme sitä, että joskus aikanaan eläkevuosina voidaan jatkaa juttua siitä, mihin se kohta jäisi, kun joutuisin hyppäämän Keravan junaan.

Se lyhyt kahvikeskustelu jäi viimeiseksemme, vaikkei sitä kumpikaan silloin tiennyt; kunhan virnuilimme ajan kulumiselle ja sille, ettei ajalla ole väliä, vanhojen ystävien kesken juttu aina jatkuu seuraavalla kerralla siitä mihin se jäi.

Miksi ottaa tämä asia tähän, ystävän menetys, "yksityisasia"? Pelkästään siksikö, että nyt on 10.10? Hmm.. Sanopas se.

Kreikkalaisilla oli ajalle kaksi sanaa, khronos (kellon ja kalenterin mittaama aika) ja kairos (ihmiselle erityisen merkityksellinen aika, laatuaika, "speasiaaliaika", jos olen oikein ymmärtänyt).

Minusta näyttää siltä, että paikka voi olla suhteellinen: lähiö voi olla lähempänä kuin keskusta - jos tarkastellaan kulkemisen kannalta, päivän tuntien kannalta.

Ja aika voi olla suhteellinen sikäli, että vartti jonka viettää kuumeessa oksentaen kuluu hitaammin kuin vaikkapa vartti huvijahdin ruorissa.

Mutta aikaa meillä on minusta vain yhdenlaista - sellaista, josta ei koskaan tiedä, koska se loppuu.

Olipa käsillä sitten kronosta tai kairosta, niin takuuta et sille mistään saa.

Kannattaa siis yrittää pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin nyt, eikä "Sitten, kun minä - , Sitten kun mulla - "

Aika riittäisi paremmin, jos ihmisen viikossa, kuukaudessa, vuodessa olisi vain yksi päivä.

Nimeltään "tänään"...

mk

Kommentit
  • Hankkisinko penin, huvikseen?

    Peni, ei peniä, vai jokin muu, miettii Markus Kajo

    Jos on tarpeeksi karkeaa juuttikangasta tapetit ja katto, kissa voi kiivetä vaikka kattoon ja tarkkailla tilannetta sieltä ylös-alaisin kuin lepakko (viroksi nahkhiir).

  • (T)EHOSTUSTA

    Naistehostamis - tie maalliseen paratiisiin.

    Moneen asiaan miehiä tarvitaankin. Nuolemaan pikkuleipätaikinan kaavin, milloin lapsia ei ole käytettävissä, ja katsomaan, onko Taistelevat metsot, Ryöstö seraljista tai Rammstein seinällä suorassa.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Hankkisinko penin, huvikseen?

    Peni, ei peniä, vai jokin muu, miettii Markus Kajo

    Jos on tarpeeksi karkeaa juuttikangasta tapetit ja katto, kissa voi kiivetä vaikka kattoon ja tarkkailla tilannetta sieltä ylös-alaisin kuin lepakko (viroksi nahkhiir).

  • (T)EHOSTUSTA

    Naistehostamis - tie maalliseen paratiisiin.

    Moneen asiaan miehiä tarvitaankin. Nuolemaan pikkuleipätaikinan kaavin, milloin lapsia ei ole käytettävissä, ja katsomaan, onko Taistelevat metsot, Ryöstö seraljista tai Rammstein seinällä suorassa.

  • Matkakertomuksia - Osa I/V - Matkakuume

    Tähän sai kirjoittaa vain 60 merkkiä. Epistä! 60 on liian vä

    Monesti ilahdun pienestä minä. Esim. sähkömiehen jäljiltä kun on jäänyt millin pituisia eri värisiä johdonkatkileita, niin minusta ovat ne niin kauneita ja ilahduttavia, että voisin sirotella ne kaura-spelttipuuron päälle ja syödä huomenpuuroni seassa..

  • Testaa itsesi, oletko liian normaali!

    Täytyy tunnustaa joskus nettitestautuneeni.

    Uskon, että jotakuinkin terve ihminen tietää riittävän tarkkaan, millainen on, ja ei ole. Lisäksi ystävät ja viholliset auttavat ihmistä näkemään oman kuvansa paremmin. Minkä tautta sitä sitten pitää tukea kapitalistin klikkausrahastoa klikkaamalla jotain testiä netissä?

  • Kaksi, mistä sietäisi

    Nuhtelun ansaitsijia (2 kpl.)

    Ainkin ennen vanhaan yksi ”poliisin langettamista” rangaistuksista oli nuhteleminen. Siis että polisii nuhteli sitä, kerta oli töppöillyt hän. Että mitä vasten nuin teit, ja että yada yada yada. Ja toinen siinä kuuntelee kaula punoittaen, ja häpeää, ja parantaa tapansa!

  • Ilom päivä!

    Hyviäkin asioita tapahtuu, sentään.

    Lienen kertonut kissasta, joka asuu kotini lähistöllä, viettää usein aikaa kerrostaloasuntonsa saunan avoimen ikkunan ikkunalaudalla ja katselee minua, kun talsin kotea kohti. Ja lienen kertonut, että pitkään aikaa ei ole näkynyt sitä kissaa..