Hyppää pääsisältöön

Tänään vietetään tyttöjen päivää, ja myös Sanni on tyttöjen puolella

Tyttöjen päivän teema on tänä vuonna lapsiäitiys: noin kaksi miljoonaa alle 15-vuotiasta saa vauvan joka vuosi.

Sanni // Kuva: YleX / Elina Leino

Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on tärkeä asia hiljattain nimikkoalbuminsa julkaisseelle Sannille. Hän kertoo YleX:lle, että hänen vakaumuksensa mukaan kaikilla pitäisi olla tasavertaiset oikeudet.

- Se on se, mitä peräänkuulutan ja ilmaisen omilla tekemisilläni.

Sannin ilmaisukeino on musiikki. Hänen tuoreinta albumiaan on kuvailtu rajoja rikkovaksi.

Sanni toivoo, että muutkin naiset ja tytöt rikkoisivat rajoja.

- Rohkaisen tyttöjä olemaan rohkeasti niin sanotusti äijien vertaisia, Sanni sanoo.

"Rohkaisen tyttöjä olemaan rohkeasti niin sanotusti äijien vertaisia."

Tähän suuntaan ollaan laulajan mukaan koko ajan menossa: naiset ovat ottaneet enemmän roolia yhteiskunnassa, mikä on Sannin mielestä hieno asia. Esimerkkejä naisten roolin kasvamisesta löytyy esimerkiksi Sannin omalta alalta eli musakentältä.

Näkee esimerkiksi paljon enemmän, että naiset soittavat kitaraa tai rumpuja, tuottaa, miksaa ja säveltää itse, Sanni sanoo.

Kehitysmaissa lapsiäitiys määrittää tulevaisuuden

Sanni on mukana #tyttöjenpuolella kampanjassa, jossa kerätään varoja ja järjestetään tapahtumia, joiden tarkoitus on vähentää lapsiäitiyttä ja levittää tietoisuutta aiheesta.

Miksi lapsiäitiys?

Lapsiäitiyden vastustaminen on tänään 11. lokakuuta järjestettävän Tyttöjen päivän tämän vuoden teema. Hyväntekeväisyysjärjestö Planin arvion mukaa joka vuosi noin kaksi miljoonaa alle 15-vuotiasta tyttöä tulee äidiksi. Joka päivä syntyy siis noin 5 500 sellaista lasta, joiden äiti on enintään 14 vuoden ikäinen.

Se on enemmän kuin mitä Ilomantsissa on asukkaita.

Lapsiäitiyden suuri määrä on osittain sidoksissa lapsena solmittujen avioliittojen suureen määrään. Pelastakaa Lapset -järjestön uuden analyysin mukaan joka seitsemäs sekunti yksi alle 15-vuotias tyttö menee naimisiin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yhden vuorokauden aikana yli 12 000 alle 15-vuotiasta tyttöä menee naimisiin.

Nämä lapset ovat vaarassa tai ovat jo ennen avioliittoaan synnyttäneet lapsen.

Näillä äideillä ei ole ollut oikeutta päättää omasta tulevaisuudestaan, koulutuksestaan, parisuhteestaan – saati äitiydestään. Lisäksi alle 15-vuotiaat odottajat ovat suurimmassa riskissä kärsiä raskauden ja synnytyksen aikaisista komplikaatioista ja kuolla niihin. Myös vauvan selviytyminen on uhattuna.

- Asenteisiin ja ajatuksiin joudutaan tekemään muutoksia, Sanni sanoo.

Tyttöjen päivä ja lapsiäitiys koskettaa Sannin lisäksi monia muita tunnettuja suomalaisia. Isac Elliot käynnisti syyskuussa Plan-järjestön alaisuudessa toimivan Isac 4 Girls -kimppakeräyksen, jonka tarkoitus on kerätä rahaa kehitysmaissa asuville tytöille.

Sannin lisäksi muun muassa Arman Alizad ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi ovat mukana #tyttöjenpuolesta-kampanjassa.

Sanni, Arman Alizad, valokuvaaja Meeri Koutaniemi, Professori Helena Ranta ja luovuusguru Saku Tuominen keskustelevat tyttöjen kohtaamista epäkohdista sekä ratkaisuista tyttöjen oikeuksien toteutumiseksi tänään Helsingin Forum-kauppakeskuksessa kello 15 alkaen.

Lue myös:

Erobiisien kuningatar Sanni tekee onnellisempaa musiikkia kuin koskaan

Nobelisti avasi 18-vuotispäivänään tyttökoulun

Tyttöjen päivä pyrkii parantamaan tyttöjen koulutusmahdollisuuksia