Hyppää pääsisältöön

Juha Hurme: Typeryyden viholliset

juha hurme kolumnistikuva
juha hurme kolumnistikuva Kuva: Jyrki Valkama Juha Hurme

Tiede on ihmiskunnan aivot. Politiikka on lihakset, jotka voivat suorittaa mielekkäitä tekoja, jos saavat aivoilta oikean tilannearvion ja toimintaohjeet.

Näin sen pitäisi olla.

Tiede ei ole pyhää. Mikään ei ole, ainakaan itsestään selvästi. Jonkun pyhä on aina jonkun paha. Tämä meidän maailmamme on erittäin monimutkainen ja muuttuva kokonaisuus. Tiede on ihmisten toimintaa, joka yrittää tarjota mahdollisimman kattavan kuvauksen muuttuvasta monimutkaisuudesta. Tieteen tuote on epätäydellistä ja muuttuvaa tietoa.

Parasta tieteessä onkin tämän epävarmuuden myöntö; ymmärretään syvällisesti, että kaikki tieto on väliaikaista ja täsmentyvää. Tiede on jatkuvaa, järjestelmällistä virheiden korjailua ja pyrkimystä yhä täsmällisempään tietoon.

Koska tiede on sittenkin vain ihmispolojen räpellystä, jää se monesti kauas ihanteistaan.

Tiede on avointa, kritiikille altista tietoa, sitkeää etenemistä milloin hitaammin, milloin jonkin oivalluksen tuottaman läpimurron kautta nopeammin. Tiede epäilee kaikkea tietoa, koettelee sitä joka suunnalta eikä hevillä usko mitään.

Muinainen suomalainen runoilija huokaa: ”Voi pojat puoliälyiset, voi tyttäret typerät, voi muu katala kansa!” Hänen tummanpuhuva analyysinsa sopii myös kuvaamaan tieteentekijöitä.

Koska tiede on sittenkin vain ihmispolojen räpellystä, jää se monesti kauas ihanteistaan.

Nämä voidaan tiivistää neljään pääkohtaan:

Universalismilla kuvataan teorian yleistä pätevyyttä. Sen pitää toimia myös siinä tapauksessa, että teorian olemassaolosta ei ole tietoa. Sillä, kuka tutkimuksen on tehnyt, ei saa olla väliä.

Kommunalismi tarkoittaa, että tieteen avulla hankitun tiedon pitää olla julkista ja kaikkien saatavilla. Tieteen pitäisi tässä mielessä olla ei-kapitalistinen vaihdantatalous!

Pyyteettömyys edellyttää, että tutkijan intressit, kuten raha, maine ja politiikka, eivät saa vaikuttaa tuloksiin.

Järjestelmällisen epäilyn periaate määrää tieteilijän lähtökohtaisesti epäilemään kaikkia, niin omia kuin muidenkin tutkimustuloksia.

Siinä ne olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan, tieteen neljä käskyä.

Ne ovat vielä vaikeammat noudattaa kuin Mooseksen kuuluisat, beduiiniyhteisöiltä periytyvät kymmenen käskyä. Ei ole niinkään yksinkertainen asia tuottaa tietoa ja etsiä totuutta. Tiedeyhteisö takkuaa, kompastelee ja suhmuroi välillä niin kuin kaikki ihmisten organisaatiot.

On ollut hämmentävää seurata, miten kaikenkarvaiset summamutikkalaiset ja kokemustomppelit ovat alkaneet aukoa netissä typeriä, pahanhajuisia suitaan.

Tiede sattuu nyt kuitenkin olemaan ylivoimaisesti paras ihmiskunnan keksimä konsti hankkia mahdollisimman luotettavaa ja puolueetonta tietoa mistä tahansa asiasta. Koko meidän elämänlaatumme perustuu tieteen löytöihin ja vääjäämättömään edistymiseen. Puhumattakaan tulevaisuudestamme, joka on perustutkimuksen vielä tekemättömien löytöjen varassa.

Tiede ei valmistu ikinä, vaan se on satojen ja jopa tuhansien vuosien aikana viritetty laadukas kansainvälinen estradi uusien aatosten ja oivallusten perustellulle esittämiselle ja kipakoille vastaväitteille.

On ollut hämmentävää seurata, miten kaikenkarvaiset summamutikkalaiset ja kokemustomppelit ovat alkaneet aukoa netissä typeriä, pahanhajuisia suitaan ja hyökätä tieteellistä tutkimusta vastaan.

Heille suosittelen taustamusiikiksi Esa Pakarisen Hölmölän häitä ja vapaa-ajan asuksi pakkopaitaa. Itse puolestani jatkan kahden tieteenfilosofisen uutuuskirjan tiivistä opiskelua.

Inkeri Koskisen Villi Suomen historia esittelee purevasti kotimaisen näennäistieteen ja huuhaan sankareita, ja Tiina Sarjan Kuka oikein tietää valottaa tiedejärjestelmän toiminnan mekanismeja tarkasti ja kiinnostavasti.

Välttämätöntä syysluettavaa kaikille typeryyden vihollisille.

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

Kommentit