Hyppää pääsisältöön

Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

Marja Hintikka: Raskausrauha julistettu!
Marja Hintikka: Raskausrauha julistettu! Kuva: Jussi Nahkuri / Hans Weckman marja hintikka live

“Katselinkin, miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet!”, tokaisi lähipiiriini kuuluva nainen, kun kerroin hänelle odottavani kolmatta lastani. Tyrmistyin kommentista niin, etten saanut sanaa suustani. Niin kävi silminnähden myös vastapuolelle.

Hän tajusi päästäneensä suustaan sammakon. Minä taas hämmennyin siitä, että ainoa reaktio sisälläni kasvavaan uuteen elämään oli vaakalukemiini liittyvä tölväisy.

Olen julkisessa työssäni tottunut kaikenlaiseen kritiikkiin, mutta läheisen tekemä painontarkkailuhavainto tuntui ahdistavalta. Tiesin, että pientä turvotusta lukuunottamatta painoa ei juurikaan ollut tuossa vaiheessa kertynyt, mutta asia vaivasi: tällaisin silminkö minua katsellaan? Jumankauta sentään, olen raskaana! Minun kuuluukin lihota ja paljon - vai hävetäkö tässä muka pitäisi?!

Vain taivas on rajana, kun ympäristö hämmästelee tulevaa synnyttäjää ja taputtelee pötsiä päälle.

Asiaa ei käsitelty sen pidemmälle, ja tuollaiset heitot kertovat lähinnä sanojasta itsestään. Jäin kuitenkin miettimään, mistä tällainen suhtautuminen yleisesti ottaen johtuu. En nimittäin todellakaan ole ainoa raskaana oleva nainen, jonka keho on jatkuvan suurennuslasin alla kaikkialla.

Jostain syystä naisen vartalosta tulee yleistä omaisuutta heti, kun tikkuun ilmestyy kaksi viivaa. Neuvolassa seisotetaan vaa’alla parin viikon välein, mutta siihen se ei suinkaan jää.

On aivan tavallista, että sukujuhlissa ja lounastunneilla ollaan kasvavan vauvan sijaan kiinnostuttu äidin vaatekoosta, vatsan muodosta, lestin leveydestä ja ihon kunnosta. Vain taivas on rajana, kun ympäristö hämmästelee tulevaa synnyttäjää ja taputtelee pötsiä päälle.

“Kai tiesit, että jalkapöytä romahtaa raskauden myötä. Kohta sulla on nelivitonen mono.” Kiitos kun kerroit, jalat levahtivat onneksi jo aikanaan balettitunneilla. Oikeasti, ei näin.

Lopettakaa jo, hyvät ihmiset!

Vaikka aiheesta on puhuttu paljon, aivan liian moni kokee edelleen oikeudekseen - jollei jopa velvollisuudekseen - antaa palautetta naisen kehosta juuri silloin, kun se on ehkä haavoittuvimmillaan, herkimmillään ja suurimmassa muutosprosessissaan koskaan. Toivon, että viimeistään me nykyiset raskaana olevat pystymme katkaisemaan tämän kierteen.

Linnuillekin taataan valtakunnallinen pesimärauha. Minä julistan nyt raskausrauhan kaikille meille Suomen mahakkaille odottajille!

Meidän kehollamme on tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella kommentteja sen muodoista. Meidän kehomme luovat uutta elämää, joten antakaa siis vatsojemme, poskiemme, periemme ja jalkapöytiemme olla rauhassa! Muistetaan myös tulevaisuudessa, miltä arvioivat katseet, luvattomat mahantaputtelut ja vitsikkäät “lyllertävä mammutti” -letkautukset tuntuivat.

Raskausrauhan nimissä: Ei siirretä näitä “läppiä” enää yhdellekään tulevalle äitisukupolvelle, eihän?

Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus
Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus marja hintikka live

Marja Hintikka Liven kolmannen kauden ensimmäinen teema “Häpeäisit, läski äiti!” liittyy vanhempien itsetuntoon ja ulkonäköpaineisiin. Miten kasvattaa lapselle terve itseluottamus, jos omakin on hakusessa?

MHL: Häpeäisit, läski äiti!

Yle TV2 maanantaina 17.10. klo 21 - vieraina radiojuontaja ja näyttelijä Hanna Kinnunen sekä tuottaja Jupe Tuomola.
Yle Puhe tiistaina 18.10. klo 16.00 - vieraana fitness-ammattilainen ja bloggaaja Mari Valosaari.
yle.fi/mhl

Liity meihin:

Facebook
Twitter
Instagram
Osallistu keskusteluun: #yleMHL

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.