Hyppää pääsisältöön

Loppua kohden paranevat unet

Reippaan puolen vuosisadan ikään ehtinyt Norjalainen solistikuoro on soinniltaan ja tulkinnoissaan yhteen hitsautunut kokoonpano. Oslossa majaansa pitävä kuoro esittää uudella levyllään moderneja uniteoksia viideltä eri säveltäjältä. Aivan täysosumasta ei ole kysymys, mutta onneksi levy paranee loppua kohden!

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Norjalaisen solistikuoron laulajisto on moitteeton, tarkka, yhtenäinen mutta myös soinnillisesti pohjoismaisen neutraali. Äänityspaikkoina toimineiden kirkkojen katedraalimainen kaiku hallitsee sointikuvaa erityisesti Sofienbergissä äänitetyissä Per Nørgårdin ja Alfred Jansonin jteoksissa, joissa on mukana myös Oslo Sinfoniettan muusikoita. Niissä kuoro pysyttelee kunnioittavan välimatkan päässä kuulijasta värin ja vivahteiden jäädessä soittimiston kontolle.

Unenomaisuuteen ehkä pyrkivä mutta valjuksi pahimmillaan jäävä sointikuva istuu huonosti Per Nørgårdin Drømmesange-teokseen vuodelta 1981. Sen folkloristiset unikuvat ovat hyvinkin iholla: tekstinsä ja erityisesti Nørgårdin suorasukaisen musiikin vuoksi olisin toivonut kuorolta rohkeampaa otetta äänenmuodostukseen.

Alfred Jansonin postromanttinen Nocturne vuodelta 1967 istuu kuoron sointiestetiikkaan hivenen paremmin kuten myös Kaija Saariahon pariminuuttinen Überzeugung. Vuodelta 2001 peräisin olevassa Saariahon teoksessa kolmelle laulajalle, crotalesille, viululle ja sellolle olisin tosin kaivannut värikkäämpää ja erottelevampaa sointikuvaa teoksen kamarimusiikillisuuden vuoksi.

Parhaiten Sofienbergissä soittimien kera tehdyistä äänityksistä toimii Nørgårdin Singe die Gärten, mein Herz, die du nicht kennst, joka on peräisin säveltäjän Kolmannesta sinfoniasta. Vuonna 1974 syntyneessä intohimoisessa teoksessa kuoron kahdenksanääninen ydin pääsee komeasti esittelemään dynaamista asteikkoaan ja pitkiä hallittuja linjojaan.

Risin kirkossa tehdyissä äänityksissä on enemmän läsnäoloa, mikä on eduksi Helmut Lachenmannin teokselle Consolation II. Teos on alaotsikoltaan Wessobrunner Gebet, mikä viittaa keskiaikaiseen rukoukseen. Lachenmann tutkii teoksessaan äänteiksi pilkotun tekstin—rukouksen kielen—soinnillisia mahdollisuuksia, ja Norjalalainen solistikuoro toteuttaa Lachenmannin sointimaailmat tyydyttävän puhuttelevasti.

Levyn päättävät Iannis Xenakisin Nuits ja sen pariksi otettu Kaija Saariahon Nuits, adieux jatkavat samalla tiellä. Ensinnäkin intiimimpi ja likeisempi äänitys puhuttelee minua. Vuosina 1967–68 syntynyt, poliittisille vangeille omistettu Xenakisin Nuits on muutenkin ehkä levyn vahvin teos, ja siinä kuoro antaa näytteen kyvystään todella heittäytyä Xenakisin vaatimaan villiin ilmaisuun. Roubaud’n ja Balzacin teksteihin Yöt ja Jäähyväiset pohjaava Kaija Saariahon Nuits, adieux vuodelta 1996 nostaa koko albumin lopultakin voiton puolelle: Saariahon ilmaisu sopii kuorolle parahultaisesti.

“As Dreams”. - Per Nørgård: Drømmesange; Singe die Gärten, mein Herz. Helmut Lachenmann: Consolation II. Alfred Janson: Nocturne. Kaija Saariaho: Überzeugung; Nuits, adieux. Iannis Xenakis: Nuits. - Norjalainen solistikuoro, Oslo Sinfonietta, joht. Grete Pedersen. (Bis, BIS-2139)

Kuuntele Uudet levyt 14.10.2016, toimittajana Ville Komppa.