Hyppää pääsisältöön

Matti Tamonen on ASA:n uusi suojatti – näistä syistä räppäriin kannattaa kiinnittää nyt huomiota

Kajaanista tuleva Matti Tamonen räppää arjesta, ystävistä ja aikuisuudesta.

Matti Tamonen räppää arjesta. // Kuva: Lea Huhta, käsittely Risto Määttä.

Vielä pari vuotta sitten Matti Tamonen kertoi YleX:n Uuden musiikin iltavuoron haastattelussa, että hän tekee musiikkia lähinnä harrastuspohjalta. Vaan eipä tiennyt mies, mitä on tulossa.

Tamonen on kajaanilainen räppäri, jonka nimi on pyörinyt viimeisen parin kuukauden aikana paljon räppiskenen huulilla.

Hauskalla ja soljuvalla tavalla arjesta ja perheestä räppäävä Tamonen vaikuttaa tällä hetkellä Pyykkipäivä-biisistä tutussa Kolmiyossa sekä valmistelee levyä yhdessä räppäri G-miehen kanssa. Hän myös tekee omaa musiikkia ASA:n Roihis Musica -levy-yhtiössä.

Räppäriä on kiitelty muun muassa rytmityksestä ja huumorintajusta. Tamosen sinkut Kotirauha ja Ilman teitä ovat kummatkin soineet YleX:n Parasta nyt -soittolistalla, ja Spotifyssa miehen Ilman teitä! -biisiä on kuunneltu yli 60 000 kertaa.

Pöhinää siis on. Mutta kuka on Matti Tamonen?

- Jos fyysiset avuni olisivat riittäneet, minusta olisi tullut koripallotähti. Tai valokuvaaja, Tamonen vitsailee.

Biologinen arpa ei kuitenkaan onnistanunt 175-senttistä koripallonharrastajaa, ja niin hän päätyi kirjoittamaan räplyriikoita.

- Se oli silloin sellaista nuoren miehen maailmantuskaa. Tekstiä tuli melkein joka päivä.

Jossain vaiheessa tekstien kirjoittaminen ja räpin kuuntelu eivät enää riittäneet. Tamonen ja hänen pari kaveriaan päättivät yhteistuumin ostaa mikin ja mikserin. Vaikutteita omiin biiseihin haettiin rapakon takaa, kun isommat pojat hankkivat heille poltettuja räppivideoita. Kovia nimiä olivat muun muassa räppäri Last Emperor, hiphopduo M.O.P. ja suomalainen Avain.

Kavereiden innostus ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Tamonen jäi teksteineen pitkäksi aikaa yksin. Jossain vaiheessa hän rohkaistui lataamaan omia biisejään Myspace- ja Mixeri.net-sivustolle.

- Poistin biisit sieltä melkein hetki, kun olin niin itsekriittinen.

Sana Tamosesta alkoi kuitenkin pikku hiljaa levitä, ja niin hänet kutsuttiin ensimmäiselle livekeikalleen. Oli vuosi 2008, ja jännittynyt miehenalku sai esittää yhden oman biisin kajaanilaisen räpyhtyeen keikalla.

- Muistin sanat, eli meni ihan hyvin, Tamonen muistelee.

Ekasta keikasta Tamonen on päässyt pitkälle. Nyt räppäri tekee omaa musiikkia ASA:n levy-yhtiössä, ja ensi keväänä ulos olisi tarkoitus tulla oma albumi tai EP – Tamonen ei ole vielä päättänyt kumpi.

Jännittääkö tulevaisuus?

- En oikein osaa ajatella sellaisia. Muuten mistään ei tulisi mitään. Haluan vain tehdä musiikkia ja pysyä terveenä.

Lue myös:

Kolmen kaupungin ja kolmen räppärin pyhä kolmiyoisuus.

Kolmen kaupungin ja kolmen räppärin pyhä kolmiyoisuus.

Viikon Kellaribändi Matti Tamonen epäilee olevansa sukua Matt Damonille