Hyppää pääsisältöön

Ruuhkavuositarinoita: Miss Bikini -kisaajasta äidiksi - vasta äitiys kasvatti minulle kunnon itsetunnon

Kirjoituskone, paperia ja kynä
Kirjoituskone, paperia ja kynä Kuva: Shutterstock marja hintikka live

Millaisia ovat ihmisten tarinat ruuhkavuosien pyörteistä? MHL:n fanit kertovat omia kokemuksiaan, havaintojaan ja oivalluksiaan elämästä Ruuhkavuositarinoita-juttusarjassa. Tässä tarinassa vanhemmuuden vaikutusta itsetuntoon pohtii Matleena Munne.

Vasta äitiys kasvatti minulle kunnon itsetunnon. Muutama vuosi sitten kisasin Miss Bikini -kisassa ja minua kosiskeltiin johonkin miesten sivulle poseeraamaan. Luojalle kiitos äideistä: oma äitini veti rajan ja kielsi miestenlehdessä poseeraamisen. Vaimeat hälytyskellot soivat kyllä itselläkin, mutta tarjous houkutteli silti. Nyt en keksi yhtäkään syytä miksi sellainen houkuttelee, mutta se oli silloin.

Kai minä kaipasin hyväksyntää.

Bikinikisoista jäi takaraivoon mielikuva siitä, miltä naisen kuuluu näyttää.

Nuorempana olin herkkä ja aikalailla muiden vietävissä. Harvemmin kieltäydyin mistään. Edelleen opettelen sanomaan ei, mutta kovapäisemmäksi olen ainakin äitiyden myötä kasvanut.

Bikinikisoista jäi takaraivoon mielikuva siitä, miltä naisen kuuluu näyttää. Vertasin itseäni muihin ja peilistä takaisin tuijotti epävarma pakkelibeibe. Silloin minulla oli ongelmani ruoan ja itsetunnon kanssa. Kaikkea epävarmuutta vauhditti vielä vaikea suhde. Aamuisin ovesta ei voinut astua ulos ilman meikkiä. Jalassa oli korot niin usein, että sain päkiäni pariin otteeseen murtumaan.

Nykyään lähinnä naurattaa ajatella itseäni mekkoon, jota täytyisi kiskoa jokaisella askeleella alaspäin, koska kankut vilkkuvat. Hell no! Legginssit ja tennarit - kyllä kiitos.

Sitten erosin, vähän sekosin, vietin villin sinkkukesän, märehdin mieshuolissani, löysin nykyisen mieheni ja rauhoituin. Hauskaa, kuinka hän kiinnostui minusta samana iltana kun tilitin sille, että kaikki miehet ovat ihan paskoja. Kai minä olin haaste.

Valitin miehelle turvonnutta olotilaa ja samaan hengenvetoon pyysin tuomaan lisää ranskalaisia.

Onnellinen suhde sai pisteen i:n päälle, kun aloin odottaa poikaamme. Pilkkuun asti hetkuttanut entinen bilepimu hehkui raskausonnea vessanpönttöön ja sulostutti hormoniraivareillaan eteisen lattialla. Siirtymätilanteet olivat minulle raskaana ollessani erittäin haastavia - ymmärrän niin hyvin uhmaikäisiä tässä asiassa. Annan miehelleni papukaijamerkin siitä, että se jaksoi helliä ja kertoa, että olen kaunis, vaikka olin epävarma ja itkuherkkä hormonihirviö.

Raskauden tuomat 20kg olivat minulle todella ahdistavat. Valitin miehelle turvonnutta olotilaa ja samaan hengenvetoon pyysin tuomaan lisää ranskalaisia.

Vaikka missään vaiheessa en ollut lihava, oli silti kova paikka olla yhtäkkiä pallon muotoinen ja monta vaatekokoa tavallista isompi. En erityisemmin nauttinut raskausajasta, koska olin ahdistunut kasvavasta vartalosta. Tottakai tiesin, että sillä oli ihan luonnollinen syy, muttei se syy silti helpottanut siihen epätoivoiseen tunteeseen.

Jälkeenpäin ajateltuna vedin turhan monta kertaa sen "olen raskaana"-kortin esille. Vähempikin herkuttelu olis riittänyt. En ollut oma itseni vaan vain raskaana.

Kun poika syntyi, kaikki muuttui. Ihan perusklisee, mutta niin totta.

Kun poika syntyi, kaikki muuttui. Ihan perusklisee, mutta niin totta. Maailma sai ihan uuden keskipisteen. Olin onnekas, kun kaikki kaksikymmentä raskauskiloa tippuivat nopeasti ilman sen suurempaa yritystä. Sen jälkeen lähti vielä muutama ylimääräinenkin.

Eikä sillä vaa'an lukemalla oikeastaan ole mitään väliä enää. Vasta pojan syntymä sai minut huomaamaan, että elämässä on paljon suurempiakin asioita kuin se, miltä muiden silmiin näytän.

Kun on ollut 20kg isompi ja ison vatsan armoilla, sitä jotenkin kummasti on nyt aivan rakastunut itseensä. Peilistä takaisin katsoo tällä hetkellä tyytyväinen ja onnellinen, joskin aina välillä väsynyt äiti. En tarvitse pidempiä jalkoja tai paksumpia hiuksia. Ennemmin ottaisin nyt pidemmän pinnan ja paksumman lompakon.

Ai niin ja hei - vähänkö lämmitti mieltä, kun teinipojat huuteli milffiä kadulla. Minäköminäkö?!

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.